Herkuttelua Olavinlinnan kupeessa

Julkaistu -

Tänään päästiin vihdoin herkuttelemaan Olavinlinnan vieressä sijaitsevaan Linnakrouviin. Tykkään tosi paljon Linnakrouvin tunnelmasta, varmaan juuri siksi että vanhat talot ovat lähellä sydäntäni. Ja kun vanhan ja viehättävän puutalon ikkunasta voi vielä tuijotella Olavinlinnaa, niin eipä sitä ihminen osaa enää muuta ravintolan sijainnilta ja miljööltä toivoa.

Linnakrouvi5

Tänään nautiskeltiin alkupalaksi kevyesti savustettua sokerisuolattua haukea, ruohosipulikreemiä ja fenkoli-retiisisalaattia. Eipä uskoisi mitenkään minkälaista herkkua voi hauki olla. Joku asiakas oli ennättänyt kommentoimaan, että tästä annoksesta tulee melkein vihaiseksi kun se herkku loppuu liian nopeasti.

Linnakrouvin annokset tarjoilevat aina myös silmänruokaa, ja tässä annoksessa esillepano on erityisen kaunista. Suosittelen ehdottomasti maistamaan.

Linnakrouvi9

Pääruuaksi söimme tuoretta kuhaa Saimaalta, lämmintä peruna-kasvissalaattia, tilli-kukkakaalipyreetä sekä Beurre blancia. Tässä annoksessa pidin erityisesti siitä, että kuhaan on jätetty nahka, minkä ansiosta kala on ihanan rapea. Kala maistuu kalalle ja muut maut tulevat ihanista lisukkeista. Juuri näin kala kannattaa valmistaa.

Linnakrouvi8

Jälkiruuaksi nautimme vielä Savuwhiskey Crème brûléen, jonka seurana oli mustaherukkasorbeeta. Creme brulee on jo itsessään yksi suosikkijälkiruuistani, mutta nyt se nousi ihan uudelle tasolle koska tuo himpun kirpeä sorbee täydentää upeasti makean bruleen makua. Ja ensi viikosta lähtien sorbeet tehdään muuten omalla jäätelökoneella.

Keittiömestarin yllätykset

Kävin vielä lähtiessä jututtamassa keittiömestaria, joka kertoi että tämän kesän menu on selkeä ja yksinkertainen, mutta toisaalta yllätyksellinen. Minusta tämä oli selkeästi näkyvissä ainakin näissä ruoissa, joita me söimme. Hyvä esimerkki tästä creme brulee, joka olikin maustettu viskillä ja saanut vielä seurakseen mustaherukkaa.

Linnakrouvi12

Lähiruokaa käytetään paljon, joskin läheisyyttä tärkeämpi asia on raaka-aineen laatu. Hanhet tulevat Hauhalasta, yritit omasta pihasta ja kalat Saimaalta. Iso osa kaloista tulee Oravista.

Linnakrouvi13

Jos haluat syödä hyvin, nauttia Savonlinnan wanhan kaupungin tunnelmasta ja erittäin ystävällisestä palvelusta, mene Linnakrouviin.

Yhteistyössä: Linnakrouvi

Savonlinna

Ihastuneita huokauksia Linnakrouvissa

Aloitetaanpas tällä kertaa postaus siitä, mihin me Linnakrouvissa eilen lopetimme. Olin eilen Linnakrouvissa pitkällä lounaalla pietarilaisen ystäväni kanssa, ja jälkiruuan kohdalla hän totesi:…

Näytä lisää
Savonlinna

Linnakrouvi – tyylillä linnan kupeessa

Mitäpä olisi Savonlinnan kesä ilman hyvää ruokaa ja tunnelmallisia kesäravintoloita. Yksi Savonlinnan kesäravintoloiden ehdoton helmi on Olavinlinnan vieressä sijaitseva viehättävä Linnakrouvi, joka tunnetaan…

Näytä lisää
Savonlinna

Linnakrouvin elämykset

Käytiin eilen Linnakrouvissa syömässä. Pöytä oli varattu jo hyvän aikaa sitten, sillä tiesin että Jyrki Anttila esiintyisi ruokailun lomassa. Minusta on upeata, että…

Näytä lisää
Savonlinna

Makujen sinfoniaa ja oopperan sulosointuja heinäkuussa

Tänä kesänä ei tarvitse mennä oopperaan saakka nauttiakseen upeista ja korkeatasoisista oopperaesityksistä. Olavinlinnan kupeessa sijaitseva Linnakrouvi tarjoilee nimittäin asiakkailleen mahtavan kattauksen laadukasta oopperamusiikkia…

Näytä lisää
Savonlinna

Lähiruokaa ja lämmintä palvelua linnan kupeessa

Minulle paras hetki Savonlinnan alkukesässä on se, kun keskustan lukuisat terassiravintolat avaavat pitkän talven jälkeen ovensa. Tuntuu, että Savonlinna herää henkiin, ja on…

Näytä lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Veneilemässä Pihlajavedellä

Aurinkoa, ystäviä, hyvää ruokaa ja veneretki sokkeloisessa Pihlajaveden saaristossa. Näistä sitä on kuulkaa hyvä päivä tehty. Sain alkukesästä syntymäpäivälahjaksi veneretken täydellä ylläpidolla, ja…

Näytä lisää
Savonlinna

Tyylikäs mies kääntää pään

Tiesitkö, että Muotitalo Pukista löydät myös mahtavan valikoiman miesten vaatteita. Tässä muutamia otoksia tämän kesän miesten muodista kuvattuna Savonlinnan keskustassa. Valitse näistä suosikkisi…

Näytä lisää
Savonlinna

Vastustamatonta Desigualia Muotitalosta

Ollaan lähdössä vajaaksi pariksi viikoksi Japaniin. Tiedän jo valmiiksi, että liikutaan Japanin sisällä paljon ja siksi en missään nimessä halua ottaa isoa laukkua…

Näytä lisää
Lappeenranta

Illallinen Saimaan yllä

Meillä oli eilen ilo päästä testaamaan Lappeenranta Span uutta Illallinen Saimaan yllä -konseptia. Hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitseva, melko huikeilla näkymillä varustettu lasitettu terassi…

Näytä lisää
Savonlinna

Terve ja kaunis iho ihanilla luomutuotteilla

Ekologisuus ja ekoajattelu on hiipinyt pikkuhiljaa myös kauneudenhoidon puolelle. Ihmisille on nykyäään jo tarjolla paljon erilaisia luonnonkosmetiikkatuotteita ihon- ja hiustenhoitoon. Savonlinnan ensimmäinen ekokosmetologi,…

Näytä lisää
Savonlinna

Kestopigmentointi helpottaa elämää

Kestopigementoinnit ovat yleistyneet viime vuosina melkoisesti. Naiset haluavat helppoutta arkeen, ja mikä sen mukavampaa jos voi lähteä ilman meikkiä liikenteeseen. Siis niin että…

Näytä lisää