Tunnelmallinen Wanha Pappila kokouksiin ja majoitukseen

Julkaistu -

Ritalassa, Savonlinnan kristillisen opiston alueella sijaitseva Wanha Pappila on saanut tänä keväänä uuden elämän. Toki Pappila on ollut viehättävä rakennus aikaisemminkin, mutta nyt se on laitetettu arvoiseensa kuntoon. Tai oikeammin osa Pappilasta, osa tiloista remontoidaan hieman myöhemmin.

Pieni katsaus historiaan

Pekka Lappalainen kuvaa kirjoittamassaan Säämingin historiassa Wanhaan Pappilaan liittyviä tapahtumia. ”Jo vuoden 1559 Säämingin rovastin käräjillä tuomittiin isäntiä sakkoihin pappilan rakentamisen laiminlyönnistä. Tuohon aikaan papin palkakseen saamiin etuisuuksiin kuului tärkeänä osana hänen käyttöönsä luovutettu virkatalo kaikkine rakennuksineen, viljelysmaata, metsiä ja kalavesiä. Säämingin kirkkoherralle rakennettiin välttämättömät rakennukset ilmeisesti samoihin aikoihin kuin kirkkokin, sillä täytyihän kirkkoherran olla seurakuntalaistensa tavoitettavissa.” Alkuperäinen Pappila on palanut useamman kerran, nykyinen Pappila valmistui 1886. Eli Wanhaa Pappilaa voi aiheesta kutsua kauniiksi ja arvokkaaksi talovanhukseksi.

Wanhan Pappilan uusi elämä

Uusi tunnelma tervehtii kävijää jo heti ulko-ovelta. Agricola-salin ovesta vilkkuu ihanan vihreä maisema, kaunis kattokruunu ja tyylikkäät kotimaiset kalusteet. Remontti on tehty aidosti vanhaa kunnoittaen, ja kaikki palaset loksahtelevat kauniisti yhteen. On upeita tapetteja, tyylikkäitä yksityiskohtia ja vankkaa laatua. Eipä ihme että suunnittelija Tiina Lahti esittelee ylpeänä työtään.

Agricola-salista on kerrottava sellainen mielenkiintoinen tieto, että sali on saanut nimensä siksi, että kirjakielemme isän, Mikael Agricolan kerrotaan vierailleen piispallisen käyntinsä yhteydessä Ritalanmäellä. Samalla reissulla päätettiin muuten perustaa Kuopion kappeliseurakunta.

Agricola-salissa on hyvin tilaa vaikka pieniin kokouksiin tai illanistujaisiin. Pöydän ääreen mahtuu 8 – 10 henkilöä ja opistolta löytyy täysi kokousvarustus. Tilojen yhteydessä on myös pieni keittiö. Tarjoilut voi tilata opistolta. Tila on kyllä niin viehättävä, että uskon tästä tulevan tosi suosittu tapahtumapaikka.

Ihanan tunnelmallinen terassi
Wanha Pappila Kristillinen opisto

Kesäaikaan salista pääsee ihastuttavalle vaaleanpunaiselle terassille, joka on muuten jo itsessään aika mainio paikka vaikka kesäjuhlille. Ja kesäaikaan aamiainen maistuu taatusti vieläkin paremmalle tällaisessa tunnelmassa.

Rehtorin sviitti
Wanha Pappila kristillinen opisto

Pappilan huoneista kolme on remontoitu. Itse ihastuin erityisesti Rehtorin sviittiin, joka on sisustettu tyylikkäästi mustalla ja harmaalla. Huoneessa on myös pieni oleskelunurkkaus.

Piispan huone
Wanha Pappila Kristillinen opisto

Piispan huoneessa on leikitelty ihastuttavasti väreillä. Tapetin punainen kukkakuvio saa väkisinkin hyvälle tuulelle.

Perhehuone
Wanha Pappila Kristillinen opisto

Yläkerrassa on vielä perhehuone kolmelle hengelle, keittiö ja lasten leikkinurkkaus.

Leikkinurkkaus
Wanha Pappila Kristillinen opisto

Kyllä kelpaa näitä huoneita suositella matkailijoille ja majoittaa tarvittaessa omiakin vieraita. Varauksia voi tehdä Kristillisen opiston nettisivuilta.

Rehtori toivottaa asiakkaat tervetulleiksi Pappilaan
Wanha Pappila Kristillinen opisto

 

2 kommenttia artikkeliin “Tunnelmallinen Wanha Pappila kokouksiin ja majoitukseen”

  • 30.1.2018 klo 23:39 Tarja Reponen

    Onko Vanhan Pappilan remontuiduissa huoneissa (Rehtorin sviitti tai Piispan huone) vielä tilaa 1.-4-8. Huone yhden hlön käyttöön ml aamiainen. Liput Toscaan ja Turandotiin on jo?

    Hei Tarja, välitän viestisi Wanhan Pappilan väelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Juva

Tryffelien lumoissa Juvan Tryffelikeskuksessa

Mikä ihana tuoksu kokoushuoneen pöydällä esillä olevasta tryffelistä lähteekään. Tuoksu on aivan omanlaisensa, hyvin aromaattinen, makeahko mutta selvästi sienimäinen. Olen pienen ryhmän kanssa…

Näytä lisää
Savonlinna

Savonlinna juhlii näyttävästi Suomen 100-vuotista taivalta

Suomi 100 -juhlavuosi kolkuttelee jo ovella. On ollut hienoa huomata, kuinka Savonlinnan seudullakin on lähdetty mukaan tuottamaan juhlavuoden ohjelmaa. Onhan Savonlinnan seudun merkitys…

Näytä lisää
Savonlinna

Koko perheen hauska Porokylä

Rantasalmelle, Hotel & Spa Resort Järvisydämen kupeeseen on avattu uusi koko perheen talvinen Porokylä. Päästiin eilen privaattivierailulle testaamaan uuden paikan palveluja. Porokylä on ihan…

Näytä lisää
Savonlinna

Höyrylaiva SS Punkaharjun Saimaashopissa on jo ensi kesä

Höyrylaiva SS Punkaharjun Saimaashop -verkkokaupassa on jo nyt myynnissä ensi kesän Savonlinnan ja Punkaharjun maisemaristeilyjen liput sekä Savonlinnan – Punkaharjun väliset reittiliikenteen liput….

Näytä lisää
Savonlinna

Päivä tai miksei parikin kansallismaisemassa

Savonlinnan lomaan kannattaa ehdottomasti yhdistää päivä upeassa kansallismaisemassa Punkaharjulla. Kansalliskirjailijamme Zakari Topeliuskin kirjoitti jo aikanaan: ”Varmaa vain on, että olkoonpa ilta tahi aamu,…

Näytä lisää
Punkaharju

Kulttuuria ja kuohuvaa kansallismaisemassa

Me olemme tänä kesänä toteuttaneet ystävien kanssa Unelmapäivä Saimaalla -projektia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokainen saa suunnitella itselleen unelmiensa päivän Saimaalla, ja…

Näytä lisää