Vartalonmuokkausta Savonlinnan Hypoxi-studiolla

Julkaistu -

Pukeudun Savonlinnan Hypoxi-studiolla yrittäjä Sanni Saukkosen avustuksella ensimmäistä kertaa mustaan sukeltajanpukua muistuttavaan ylisuureen haalariin. Haalari on tiukka ainoastaan pitkien hihojen resoreista. Istahdan hoitopöydän reunalle ja kellahdan pitkäkseni. Sanni ryhtyy tiukentamaan haalaria ja sulkee kaula-aukon sekä liittää haalariin useita letkuja ja käynnistää koneen. Vähän jännittää.

Sanni Saukkonen toimii yrittäjänä Savonlinna ja Kuopion studioilla.

Sain kevään Kauneusmessuilla kutsun maksuttomaan konsultaatioon eli ilmaiseen testikertaan Savonlinnan Hypoxi-Studiolle, ja niinpä olen nyt kokeilemassa tätä suuren suosion saanutta Hypoxi-menetelmää.

Mitä on Hypoxi?

Hypoxissa yhdistyy kevyt liikunta ja vaihteleva ilmanpaine. Hypoxi parantaa verenkiertoa ongelma-alueilla ja siten mahdollistaa tehokkaan rasvanpolton näillä alueilla. Hypoxi  myös kiinteyttää ja poistaa selluliittia.

Naisilla laihduttaminen kohdistuu useimmiten ylävartaloon, kasvoihin ja rintoihin, joissa verenkierto on hyvä suhteessa alavartaloon. Naisille tyypillisesti ylimääräinen rasva ja selluliitti kertyy reisiin ja pakaroihin, ja näitä alueita on vaikea laihduttaa. Miehillä ylimääräinen rasva kertyy tyypillisesti vyötärölle. Naisilla taipumus kerätä rasvaa vyötärölle lisääntyy iän myötä.

Alkulämmittely on myös hyvin rentouttavaa.
Hypoxi -menetelmän alkulämmittely ali- ja ylipaineistetussa puvussa.

Oma kokemukseni

Ensin siis pukeuduin alkulämmittelyksi tuohon pukuun ja loikoilin hoitopöydällä parikymmentä minuuttia paineen vaihdellessa puvun sisällä mukavasti. Minua vähän nauratti, kun paineenvaihtelu kutkutti kivasti vartalossa. Tunne oli kuitenkin miellyttävä ja rentouttava.

Alkulämmittelyn jälkeen siirryin puoleksi tunniksi polkemaan pyörällä. Ennen pyöräilyä päälleni puettiin vähän niin kuin hameen kaulus tai vanne, joka sulkee kapselin, jossa pyörää poljetaan. Pyörää poljetaan suhteellisen rauhalliseen tahtiin ilmanpaineen vaihdellessa koko ajan kapselin sisällä. Pyöräily tuntuu kevyeltä mutta tehokkaalta. Ja pyöräillessä tulee hieman lämmin. Sanni suosittelikin juomaan vettä pyöräilyn aikana.

Hypoxi -pyörä sopii hyvin naisille ja sitä poljetaan suhteellisen rauhalliseen rasvanpolttotahtiin.

Iho tuntui jo ensimmäisen kerran jälkeen paitsi lämpimältä, niin myös jotenkin sileämmältä kuin ennen. Hypoxi oli ehdottomasti jo heti ensimmäisestä kerrasta alkaen kiva kokemus ja myös erittäin tehokkaan tuntuinen. Tunne oli aivan kuin olisi tehnyt kuntosalilla tosi tehokkaan treenin.

Hypoxin jälkeen liikuntaa ei suositella, koska Hypoxi saa verenkierron aktiiviseksi käsitellyillä alueilla jolloin rasva palaa sieltä tehokkaammin ja sentit lähtevät. Liikunta saa verenkierron siirtymään taas lihaksiin, eikä rasva pala enää niin tehokkaasti.

Kiinnostuitko sinäkin kokeilemaan?

Kiinnostuitko sinäkin kokeilemaan? Varaa tästä helposti  itsellesi  aika ilmaiseen konsultaatioon eli testikertaan lähimmälle Hypoxi-studiolle. Hypoxi -studioita on ympäri Suomea jo monella paikkakunnalla.

Vartalonmuokkausta ja tehokasta rasvanpolttoa

Sitkeistä rasvakertymistä ja selluliitista eroon pääseminen vaatii tehokasta rasvanpolttoa. Hypoxi -metelmä on hyvä tapa tehdä vartalonmuokkausta ja se sopii hyvin niin miehille kun naisillekin.  Hypoxi -hoidon aikana vaihteleva ali- ja ylipaine stimuloivat halutun alueen verenkiertoa. Kevyen liikunnan ansiosta keho pystyy tehokkaasti käyttämään rasvavarastoja energiana. Hypoxin luvataan polttavan rasvaa tehokkaasti halutulta alueelta ja tuloksia pitäisi tulla nopeastikin.

Hypoxi -laitteita. Kuva Hypoxin.

Hypoxi-jakso on 12 kertaa ja säännöllisyys on verenkierron kannalta tärkeää. Hypoxissa tulisikin käydä jakson aikana kolme kertaa viikossa.  Tulokset ovat pitkäkestoisia ja niitä on helppo ylläpitää hyvillä elintavoilla ja tarvittaessa muutamalla ylläpito Hypoxi-kerralla.

Vähän tuloksista

Yleensä Hypoxi-jakson alussa otetaan asiakkaalta alkumitat, ja seuraavat mitat otetaan  jakson puolessa välissä. Mittoja otetaan useasta kohdasta vartaloa mm. vyötäröltä, lantiolta, pepun kohdalta ja reidestä. Kun verenkierto ja aineenvaihdunta vilkastuvat, tuloksia syntyy yleensä niin mitoissa kuin painossakin. Tulokset luonnollisesti vaihtelevat suuresti eri henkilöillä, riippuen muista elintavoista, mm. ruokavaliosta.

Omat tulokseni jakson puolessa välissä olivat kyllä hyvin rohkaisevia ja kannustavia. Eniten hämmästyin mittojen varsin huomattavaa pienentymistä usealla sentillä jokaisessa mittauskohdassa. Myös paino oli laskenut muutaman kilon. Kirjoitan omista kokemuksistani oman Hypoxi-jaksoni edetessä.

Hypoxi-jakson rinnalla harrastan myös säännöllistä liikuntaa mm. lenkkeilyä ja kuntosalia.

Tarjous Parasta Savonlinnassa blogin lukijoille

Hypoxi-studio Savonlinna tarjoaa Parasta Savonlinnassa -blogin lukijoille  normaalin 12 kerran Hypoxi -jakson sijaan samalla hinnalla 14 kerran jakson.

Tarjous blogin lukijoille. Kuva Hypoxi.

Tarjous on voimassa elokuun 2017 loppuun asti Savonlinnan Hypoxi-studiolla. Edun saat PARASTA SAVONLINNASSA -koodilla varatessasi oman hoitojaksosi puhelimitse tai paikan päällä Savonlinnan studiolla.

Varaa siis heti itsellesi aika ilmaiseen testikertaan ja keskustele studiolla Hypoxi-ohjaajan kanssa Hypoxin-jakson mahdollisuuksista juuri sinulle.

Jutun kuvat Päivi Auvinen ja Hypoxi Suomi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Tyylikkäänä töihin

Minusta on kiva viettää kotitoimistopäiviä, jolloin voi huoletta tehdä töitä tukka pystyssä ja villasukat jalassa, mutta vähintään yhtä paljon nautin siitä, kun kaupunkitoimistolla…

Näytä lisää
Savonlinna

Carlsonilta kaunista kattaukseen

Monessa perheessä mietitään ja valmistellaan kevään ja kesän aikana juhlia ylioppilaalle, opintonsa päättävälle nuorelle tai suunnitellaan muita perhejuhlia. Onnistuneiden juhlien järjestämisessä on paljon…

Näytä lisää
Kerimäki

Wanhan Apteekin Majatalo – vallan mainio hääpaikka

Wanhan Apteekin Majatalo aivan Kerimäen kirkonkylän keskustassa on vallan mainio hääpaikka. Aiemmin kesällä kirjoitinkin jo vallan mainiosta Lounaskahvila Katriannasta. Lounaskahvilan lisäksi Vallan Mainio Kokki Oy…

Näytä lisää
Savonlinna

Päivä tai miksei parikin kansallismaisemassa

Savonlinnan lomaan kannattaa ehdottomasti yhdistää päivä upeassa kansallismaisemassa Punkaharjulla. Kansalliskirjailijamme Zakari Topeliuskin kirjoitti jo aikanaan: ”Varmaa vain on, että olkoonpa ilta tahi aamu,…

Näytä lisää
Savonlinna

Tyylikäs mies kääntää pään

Tiesitkö, että Muotitalo Pukista löydät myös mahtavan valikoiman miesten vaatteita. Tässä muutamia otoksia tämän kesän miesten muodista kuvattuna Savonlinnan keskustassa. Valitse näistä suosikkisi…

Näytä lisää
Lappeenranta

Satokauden herkkuja Saimaan rannoilta

Syksy on parasta aikaa nauttia uuden sadon herkuilla ja maistella loppukesän antimia metsästä, puutarhoilta ja pelloilta. Lähituotteiden suosio on kasvanut viime vuosina ja tuotteiden…

Näytä lisää