Inkeritalon kesä – jotain uutta, jotain vanhaa

Julkaistu -

”Pentti Koivikon kuvien maailma on vienon hymyn maa, mutta operetti se ei ole. Sen ihmiset ovat aivan todellisia ihmisiä. Kenties vain hieman onnellisempia.”

Pentti Koivikko kertoo Puntulkkutytön synnystä.
Inkeritalon kesä

Punkaharjulla sijaitseva Inkeritalon wanhan ajan kesäkahvila on avannut taas ovensa. Perinteisiin kuuluu, että kahvilassa vierailee joka kesä joku suomalainen taiteilija. Tämän kesän taiteilija on naantalilainen taidemaalari-graafikko-piirtäjä Pentti Koivikko, joka on pitänyt neljännesvuosisadan aikana jo yli 50 yksityisnäyttelyä. Nykyään Koivikko tunnetaan öljyvärimaalausten lisäksi yhä enemmän serigrafioistaan eli silkkipainotöistään.

Inkeritalon kesä

Pentti Koivikon työt sopivat hyvin Inkeritalon vanhanajan tunnelmaan. Ne näyttävät ihastuttavan rauhallisilta ja tietyllä tavalla pysähtyneiltä, vaikka  kuviin sisältyykin miltei aina liike. Kerrotaan, että eräs näyttelyyn saapunut nainen totesi tunnelman olevan kuin kirkossa.  Toteamus on helppo ymmärtää, niin rauhoittava on teoksista iholle tuleva 50-luvun hidas tunnelma. Melkein voi kuulla lumen narskuvan tai puuaidan narahtavan. Näiden teosten äärelle kannattaa hiljentyä hetkeksi.

Inkeritalon kesä

Punatulkkutyttö
Inkeritalon kesä

Kruunu-olut punkaharjulaisesta pakurikäävästä

Taidenautintojen lisäksi Inkeritalon kahvilassa tarjoillaan luonnollisesti makunautintoja. Täksi kesäksi kahvilaan on valmistunut ihan oma olut. Waahto Breweryn tuotepäällikkö Jari Kouvalainen on suunnitellut Punkaharjulle sopivan Pakurikäävällä maustetun Kruunu-oluen. Raaka-aine on luonnollisesti kerätty Punkaharjun metsistä. Kruunu-olutta voi ostaa myös mukaansa vaikkapa saunajuomaksi.

Kruunupuiston Birgitta Ojasalo ja Waahto Breweryn Jari Kouvalainen ovat tyytyväisiä yhteistyössä syntyneen Kruunu-oluen makuun.
Inkeritalon kesä

Kouvalainen kuvailee uutta olutta seuraavasti: ”Pakurilla ryyditetyssä Kruunu-oluessa näet suomalaisen suven iltaruskon sävyt, maistat kesäisen koivikon tuulahduksen ja aistit ihanan kihelmöivän nautinnon – kuin löylyn jälkeen rantasaunalla”. Mekin saimme eilen maistella tätä mainiota uutuutta. En ole koskaan maistanut pakurikääpää, niin en osaa arvioida kuinka vahvasti se oluessa maistuu. Yhdessä tuumin totesimme kuitenkin, että oluessa maistuu ihanasti metsä. Ja vaikka en olutta juuri juokaan, oli Kruunu-oluen maku oikein hyvä.

Inkeritalon kesäkahvila tunnetaan erityisesti herkullisista vohveleistaan. Täksi kesäksi kahvilan tuotevalikoimaa on laajennettu ja tarjolla on myös keittolounas. Keskiviikosta sunnuntaihin grillaillaan koko kesän ajan erilaisia herkkuja kello 15 – 18.

Punkaharju alkaa olla jo melkoisen houkutteleva kulttuurikohde. Inkeritalon kahvila on jo itsessään erittäin viehättävä kokonaisuus. Muutaman kilometrin säteellä löytyy Metsämuseo Lusto, hotelli Punkaharjun Punihussila-talon uusi, pysyvä Punkaharjun kulttuurihistoriasta kertova näyttely ja Taidekartano Johanna Oras. Upeita kohteita kaikki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Savonlinnan kaunein kahvila?

Savonlinnan Punkaharjulla sijaitseva Inkeritalon kahvila on paikka, jonne kannattaa tulla kauempaakin. Kahvilakäynti upeasti entisöidyssä, lähes sata vuotta vanhassa kauniissa talossa on varmasti elämys….

Näytä lisää
Savonlinna

Pirun hyvä maalaamaan

Johanna Oras on julkaissut tänä keväänä uuden kirjan ”Pirun hyvä maalaamaan”. Kirja on upea kattaus Johannan tuotantoon vuosilta 2006 – 2015. Samalla se…

Näytä lisää
Punkaharju

Pyöräretkellä Punkaharjulla

”Kaikista ihanan Suomen hurmaavista järviseuduista on Punkaharju kaikkein kaunein ja viehättävin. Tuo puolen penikulman pituinen ja melkoisen korkea luonnon vihreä ajatusviiva on samalla…

Näytä lisää
Sulkava

51. Sulkavan Suursoudut heinäkuussa – tässä muutama treenivinkki

Tapaan sulkavalaisen nuoren metsätalousopiskelijan aurinkoisena toukokuun lauantaina Alanteen Helmen terassilla. Juomme kupit kahvia ja juttelemme souduista. Sulkavan Suursoudut järjestetään tänä vuonna 5. – 8.7.2018….

Näytä lisää
Savonlinna

Onnentunnetta Savonlinnan saaristomaisemassa

Laiturilta avautuu suomalainen järvimaisema parhaimmillaan; edessä suuri hiljalleen lainehtiva järvenselkä ja kaukana häämöttävät riippakoivut vastapäisellä rannalla. Tässä maisemassa työstä ja kiireestä stressaantunut kaupunkilainen…

Näytä lisää
Savonlinna

Metsä elää Lustossa

Yksi Savonlinnan ympärivuotisista suosikkikohteistani on Metsämuseo Lusto. Luston näyttelyt ja kokoelmat kertovat monipuolisesti metsästä ja metsän merkityksestä suomalaisten elämässä. Näkemistä ja kokemista on niin…

Näytä lisää