Lammasta ja tatteja paistinkivellä

Julkaistu -

Ostettiin viime syksynä sellainen kivi, jota lämmitetään puoli tuntia 250 asteisessa uunissa. Sen jälkeen kivi nostetaan kahden pienen tulen päälle niin että se kestää hyvin lämpimänä. Kiven päällä voi sitten paistella kaikenlaisia herkkuja.

Kivi on ollut suhteellisen kovassa käytössä ja erilaisten testausten jälkeen parhaat paistettavatkin on löytynyt. Suurinta herkkua on paistettu tatti ja sen seurana karitsan ulkofile. Muita hyvin kivelle sopivia juttuja ovat esim. paprika, herkkusienet ja esim. naudan ulko- ja sisäfile.

Aitoja makuja

Kivi on valmistualustana aivan mahtava, sillä siihen ei lisätä mitään ylimääräistä, ei rasvoja, eikä mausteita. Pieniksi pilkotut lihat ja sienipalaset laitetaan kivelle sellaisenaan, paistetaan halutun kypsyiseksi ja sen jälkeen maustetaan omalla lautasella. Näin raaka-aineiden oma maku pääsee todella oikeuksiinsa. Mausteista käytän tavallisesti vain ripauksen suolaa, ei muuta.

Lisää reseptejä:

Savusaunassa savustettua lammasta

Savusaunassa savustettu lammas on kyllä ihan huippujuttu. Lammas valmistuu samalla kun sauna lämpiää ja hidas savuinen kypsytys antaa lampaalle ihan omalaisen mainion maun….

Näytä lisää

Porkkanasämpylät

Teen tällä samalla ohjeella välillä leipää ja välillä sämpylöitä. Kumpikin toimii yhtä hyvin. Leipä on uunissa puolisen tuntia, sämpylät hieman vähemmän aikaa. 1…

Näytä lisää

Muikku-mätileipänen

Ihana alkupalavinkki muikusta ja muikunmädistä. Leipäset voi tarjoilla erikseen tai niistä voi rakentaa sydämenmuotoisen kokonaisuuden. Valitse itse. Muikunmätiä Punasipuli Kermaa Suolaa ja pippuria…

Näytä lisää

Juustoinen tatti-julienne

Julienne on yksi venäläisen keittiön suurimmista herkuista. Sen voi valmistaa myös herkkusienistä, mutta kun oman metsän sieniä on saatavilla, niin silloin julienne kannattaa…

Näytä lisää

Saimaalainen punajuuri-suppilovahverokeitto

Maistuva suppilovahveroilla höystetty punajuurikeitto. Keiton kruunaa paistettu Muhosen luomuruisleipä. Punajuurta Suppilovahveroita Porkkanoita Punasipulia Pekonia Korianteria Lihaliemikuutio + 5 dl vettä Suolaa ja pippuria…

Näytä lisää

Mainiot haukipihvit

Nyt on löytynyt ihan lyömätön tapa valmistaa kalapihvejä. Normaalisti pihvit on valmistettu niin, että kalafileet ajetaan lihamyllyn läpi. Tällä kertaa kävi niin, että…

Näytä lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Juhlavat silmälasit Juvan Optiikasta

Juhlavat silmälasit löytyvät Juvan Optiikasta. Talven juhlasesonki on erinomaista aikaa käyttää upeita ja näyttäviä silmälaseja ja tuoda näin oma persoonallinen tyyli esiin, opastavat…

Näytä lisää
Savonlinna

Anna ammattilaisen auttaa

Oman talon rakentaminen on usein ainutkertainen juttu. Ja jos ei ole alan ammattilainen, ei voi mitenkään edes tietää kaikista mahdollisista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista….

Näytä lisää

Kylmäsavulohitartar

Olen tänään maannut koko päivän flunssassa kotona, eikä ruoka ole suuremmin kiinnostanut. Jääkaapista sattui löytymään paketti kylmäsavulohta, jonka päiväys oli menossa umpeen ja…

Näytä lisää
Savonlinna

Hei nyt bongataan norppia

Asun Pihlajaveden saaristossa, ihan niillä tienoilla, jossa Saimaannorppa viihtyy parhaiten. Siitä huolimatta en ole eläissäni kovin montaa norppaa nähnyt. Ne harvat kerrat kun…

Näytä lisää
Savonlinna

Väriä, muotoa ja persoonallista tyyliä Juvan Optiikasta

Väriä, muotoja ja persoonallista tyyliä uusiin silmälaseihin – tätä kaikkea löytyy Juvan Optiikasta. Juvan Optiikan Savonlinnan, Juvan ja Rantasalmen myymälöissä on nyt runsaasti kevään…

Näytä lisää
Savonlinna

Mikset vuokraisi koko laivaa?

Ei liene juurikaan parempaa tapaa viettää kokousta tai kesäjuhlaa Saimaalla kuin vuokrata laiva ja lähteä risteilemään ympäri kaunista Savonlinnan saaristoa. Porukka pysyy mukavasti…

Näytä lisää