Vuohenjuusto-mansikkasalaatti

Julkaistu -

Tulipas tehtyä mainio vuohenjuusto-mansikkasalaatti. Mietin pitkään mikä juusto kävisi parhaiten mansikan seuraksi ja päädyin grillattuun vuohenjuustoon. Tämä valinta osoittautui erittäin hyväksi. Vuohenjuuston kevyesti suolainen ja mansikan ihana makeus sopivat hienosti yhteen. Olisin vielä lisännyt salaattiin saksanpähkinää, mutta valitettavasti sitä ei kaapista löytynyt. Seuraavalla kerralla lisään jotain pähkinää sekaan. Luulen, että pistaasi voisi sopia hyvin.

Vuohenjuusto-mansikkasalaatti

1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku rucolaa
1 omena
200 g mansikoita
200 g vuohenjuustoa

Leikkaa vuohenjuusto reilun sentin paksuisiksi palasiksi ja grillaa palaset uunissa grillivastuksilla niin että juustopalaset saavat vaalean ruskean pinnan. Revi salaatti ja rucola pieniksi palasiksi. Raasta joukkoon omena. Nostele vuohenjuustopalaset salaatin päälle. Viipaloi mansikat ja levittele ne salaatin päälle. Valmista kastike.

Salaatinkastike

4 rkl oliiviöljyä
3 rkl tummaa balsamico
Ripaus merisuolaa
1 rkl siirappia

Sekoita kaikki aineet keskenään. Voit muutella siirapin määrää oman maun mukaan. Itse pidän siitä, että kastike on reilusti makea, mutta tämä on ihan makuasia. Valuta kastike salaatin päälle.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Valloittava puolukka-valkosuklaamousse

Puolukka ei ole koskaan kuulunut suosikkimarjoihini, muuten kuin ihanan punaisen värinsä vuoksi syksyisenä kuvauskohteena. Saatan tehdä kerran vuodessa puolukkapuuroa, mutta muuten puolukat ovat…

Näytä lisää

Kanttarellit etikkaliemessä

Minulla on sellainen pulma, että pidän todella paljon kanttarelleista, mutta vain tuoreena. Kuivatut ja pakastetut kanttarellit jäävät vaan meillä syömättä. Olen jo pitkään…

Näytä lisää

Karitsapelmenit

Pelmenit ovat erittäin suosittua ruokaa Venäjällä. Mutta tiesitkö, että alun perin pelmenit ovat tulleet tunnetuksi Venäjällä suomalais-ugrilaisen kansan, udmurttien, perinneruokana? Minä sain tämän…

Näytä lisää

Ihanan murea karitsan kulmapaisti

Karitsan kulmapaisti taitaa olla melko vähän käytetty ja ehkä jopa aliarvostettu osa karitsaa. Meilläkin on ollut tapana tilata pääasiassa karetta, kyljyksiä tai fileitä,…

Näytä lisää

Savusaunassa savustettua lammasta

Savusaunassa savustettu lammas on kyllä ihan huippujuttu. Lammas valmistuu samalla kun sauna lämpiää ja hidas savuinen kypsytys antaa lampaalle ihan omalaisen mainion maun….

Näytä lisää

Minestronekeitto

Tein tänään ensimmäistä kertaa elämässäni itse minestronekeittoa. Ohjeita googlatessa totesin, että keittojen ohjeita näyttäisi olevan lähes yhtä paljon kuin keiton keittäjiä. Vähän sama…

Näytä lisää