Carlsonilta kaikkea ihanaa puutarhaan ja grillaamiseen
Julkaistu - Päivi AuvinenKesällä tekee mieli laajentaa kotia ulos sisustamalla puutarhaa ja parveketta. Carlsonilta löytyy kaikkea ihanaa puutarhaan ja grillaamiseen. Valitsemalla erilaisia kalusteita, kasveja ja koriste-esineitä myös tunnelma muuttuu. Savonlinnan Carlsonin puutarhamyymälän laajoista puutarhakalusteiden sekä kasvien valikoimista löytyy vaihtoehtoja jokaiseen makuun ja tyyliin. Lisäksi Carlsonilla on varmaankin kaupungin laajin grillien ja grillaustarvikkeiden valikoima. Kannattaa lukea myös jutun lopusta Carlsonin grillimestarin vinkki.


Carlsonilta kaikkea ihanaa puutarhaan ja grillaamiseen
Vaikka itselläni ei varsinaista puutarhaa olekaan, niin joka kesä minut valtaa puutarhainnostus. Istutan ruukkuihin kesäkukkia ja yrttejä parvekkeelle sekä etuterassille. Tänä vuonna ajattelin kokeilla jotain uutta ja siksi suuntasin Carlsonin puutarhamyymälään.



Uutta ruukkuistutuksiin
Carlsonilla juttelin tuoteryhmävastaava Hanna Kuuselan kanssa tämän kesän puutarhatrendeistä. Hanna kertoi, että nyt erityisen suosittuja ovat erilaiset puut, kuten muotopuut, havut, riippaherne ja lehtikuusikin. Verililjapuu on ollut jopa niin haluttu, että se on välillä loppunutkin. Myös perenna- ja kesäkukkaistutuksiin yhdistetään nyt hyötykasveja kuten yrttejä.
Kesäkukkien suosikkeja ovat amppelit. Niillä saa nopeasti näyttävyyttä ja kesäistä tunnelmaa ulkotiloihin. Kesäkukkien väreissä on paljon valinnanvaraa, ja suosittuja väriyhdistelmiä ovat valkoinen ja vihreä sekä vaaleanpunainen. Harvemmin nähdyt mustat Betuniat amppeleissa on jo myyty loppuun. Vihreissä kasveissa muratit ovat kauniita yhdistettynä kesäkukkaistutuksiin, ruukkuihin ja amppeleihin.
Myös ruukuissa on paljon valinnanvaraa. Eri kokoisista ruukuista saa näyttäviä ruukkukasviryhmiä istuttamalla niihin erilaisia kasveja ja yhdistelemällä kesäkukkia ja yrttejä tai monivuotia perennoja ja havuja. Ruukuissa suosittuja värejä ovat musta, valkoinen ja harmaa. Kiviaiheiset ruukut ovat suosittuja ja ne ovat nyt myös hieman kevyempiä, kuin aiemmin, Hanna kertoo.



Omalle etelän puoleiselle terassilleni sainkin Hannalta hyviä vihjeitä kasveista, jotka viihtyvät ruukkuistutuksena auringon paahteessa. Yleensä olen valinnut takuuvarmat pelargoniat, mutta nyt halusin jotain muuta. Hanna ehdotti minulle hämähäkkikukkaa, dahliaa, koristebataattia ja lisäksi joitain yrttejä. Yrteiksi tähän istutukseen valitsin kirjavalehtisen oreganon ja Intian mintun. Kiva yhdistelmä eri värisiä ja -muotoisia kasveja tummassa ruukussa koristaa nyt kodin sisääntuloa ja aurinkoista terassia.

Hortensiat ovat näyttäviä puutarhan kaunottaria
Hortensiat ovat olleet jo vuosia todella suosittuja puutarhan näyttäviä kaunottaria. Hortensialajikkeita on lähes sata erilaista. Suomessa suosituin hortensia on jalohortensia. Hortensia kukkii todella näyttävin ja suurikokoisin kukkaryppäin. Kukkien väri voi vaihdella valkoisesta vaaleanpunaiseen, punaiseen, siniseen, purppuraan ja kaksiväriseen. Hortensian kukkien väri riippuu kasvualustan happamuudesta.

Hortensiat viihtyvät hyvin puutarhan yksittäisistutuksina, mutta ovat myös näyttäviä katseenvangitsijoita istutusryhmissä.
Puutarhakalusteet Carlsonilta
Carlsonilla on tosi helppoa ja nopeaa asioida ja hakea puutarhatarvikkeet ja kesäkukat kotiin tai mökille. Samassa puutarhamyymälästä löytyvät myös kesäkalusteet, istuintyynyt, lyhdyt ja vesiaiheet. Kesäkalusteissa haluttuja ovat mm. riipputuolit vaaleana ja tummana polyrottingista sekä Carlsonin oma valmiiksi narulla koottu puinen Calcutta -tuoli.


Grillit ja savustimet Carlsonilta
Savonlinna Carlsonilla on varmaankin kaupungin laajin grillien ja grillaustarvikkeiden sekä savustimien valikoima. Savonlinnan Carlsonin myyjä Jukka Kutvonen on Carlsonin oma grillimaisteri ja hän tuntee grillit ja grillaustarvikkeet. Carlsonilta löytyy sähkö-, hiili- sekä kaasugrillejä erilaisiin käyttötilanteisiin ja erilaisille grillaajille. Kotimaiselta Opalta Carlsonin valikoimista löytyy savustimet, kesäkeittiöt, kaasupolttimot ja kotakeittiö sekä Muurikan välineet ja tarvikkeet. Grillaajille Carlsonilta löytyy Weber, Mustang ja Rebel tuotemerkien grillit. Isoimmat grillit ovatkin jo varsin hyvin varusteltuja kesäkeittiöitä.

Kotimaiselta Opalta löytyy myös termostaattiohjattu 1-taso sähkösavustin sekä perinteiset 1- ja 2-tasoiset sähkösavustimet. Opan Nokkela on nimensä mukaisesti nokkela sähkösavustin ja grilli yhdessä.

Weberin grillien aatelia edustaa tämä Genesis II S 340 GBS kaasugrilli. Weberin grilleihin saa erilaisia lisävarusteita, kuten vihanneskorin tai valurautapannun. Kannattaa käydä Carlsonilla tutustumassa.
Carlsonin grillimaisterin vinkki
Kysyin Jukalta millaisen savustimen hän itse valitsi, jos tarkoitus olisi savustaa suupaloiksi kilo muikkuja. Jukka valitsisi savustimeksi perinteisen Opan 2-tasoisen savustimen, jotta muikut ovat savustettaessa tarpeeksi väljästi ja savu pääsee hyvin kalojen väliin. Savustuspuruksi Jukka käyttää itse aina leppähaketta ja lisäksi 2-3 palaa palasokeria antamaan muikuille väriä. Toki muutakin haketta kuten esimerkiksi hickorihaketta voi myös käyttää. Savustusaika on noin 15 minuuttia, tai kun muikut näyttää sopivan kullanruskeilta. Sitten pääseekin jo maistelemaan, Jukka vinkkaa hymyillen.

Metsä tekee hyvää
Minä rakastan metsää. Rakastan syksyistä metsää, sen vahvoja värejä ja maistuvia antimia. Rakastan keväisen metsän hennon vihreitä sävyjä ja lintujen huumaavaa sirkutusta. Rakastan…
Savonlinnan ympäri laivalla
Kun muissa kaupungeissa kiertoajelu tehdään bussilla, niin veden ympäröimässä Savonlinnassa se tehdään luonnollisesti laivalla. Ylivoimaisesti mukavin tapa tutustua Savonlinnaan on hypätä satamasta m/s…
Savonlinnassa tehtyjä tuotteita
Olen työstämässä uutta kirjaprojektia, jonka tavoitteena on nostaa esiin Savonlinnassa tehtyjä tuotteita, savonlinnalaista osaamista ja intohimoisia ihmisiä tämän osaamisen takana. Vaikka projekti on…
Upeasti entisöity sauna Pihlajaveden rannalla
Punkaharjulla sijaitsevassa Kruunupuistossa on tehty upeata työtä vanhojen rakennusten entisöimisen osalta. Ensin laitettiin hienoon kuntoon vanha ylilääkärin talo Urhola, sen jälkeen upea Inkeritalo…
Vesiliikuntakeskus Sampolaan Juvalle kannattaa tulla uimaan vähän kauempaakin
Vesiliikuntakeskus Sampola on juvalaisten yhteinen ylpeyden aihe – ihan tutkitustikin – eikä mikään ihme, sillä niin viihtyisä, rentouttava ja monipuolinen kokonaisuus se on. Vesiliikuntakeskus Sampolan viihtyisät tilat…
Antti Naukkarinen: iloisella ilmeellä yhdessä Savonlinna nousuun!
Olen ollut aina sitä mieltä, että Savonlinna on ihastuttava paikka asua ja oikein passeli paikka tehdä myös yritystoimintaa. Siksi viime aikojen negatiivisiin asioihin…
