Vilkaharju Sulkavalla on osa Saimaan Geopark aluetta

Julkaistu -

Vilkaharju on upea noin neljän kilometrin mittainen harju vain viiden kilometrin päässä Sulkavan kirkonkylän keskustasta. Vilkaharju on osa Saimaan Geopark aluetta. Kauniita järvimaisemia ja jylhää metsäluontoa pääsee ihailemaan harjualueen luontopoluilla, joiden reitit kulkevat harjun rinteitä ja kallioita sekä järven rantoja myötäillen.

Reitin varrella on nähtävissä jääkauden muodostamia suuria siirtolohkarekasaumia. Alueelta on löydetty merkkejä kivikautisista asumuksista. Polku kulkee myös Salpalinjan kivistä rakennetun panssariesteen ohi. Vilkaharjun alueella on vielä näkyvissä Asta-myrskyn jäljet, joista luonnonvoimien mahdin voi hyvin aistia. Pidemmän reitin loppupuolella Pöllälammen soistunut alue on tavattoman kaunista suoaluetta, ja se kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.

Vilkaharjun luontopolku

Retkeilimme viime sunnuntaina ystävien kanssa Vilkaharjun luontopolulla ihailemassa kaunista, vielä kesäasussa olevaa luontoa, mutta voin kuvitella, että syksyllä ruska-aikaan näkymät ovat henkeäsalpaavan kauniit. Kuljimme rauhalliseen tahtiin kaksiosaisen luontopolun molemmat reitit nauttien kauniista maisemista.

Sulkava, Vilkaharjun luontopolku

Vilkaharju, Sulkava. Asta-myrskyn jäljet näkyvät yhä alueella.

Vilkaharjun luontopolun reitit ovat sopivan mittaisia mukavalle päiväretkelle ja sopivat hyvin myös  koko perheen retkeilyyn. Muutamassa paikassa I osan reitillä on suht jyrkkiä kohtia, jossa perheen pienimmät saattavat tarvita aikuisen apua. Kävelysauvoista voi joillekin olla apua reitillä. Luontopolun I osan reitti on 3,1 km ja II osan 3,6 km. Molemmat osat voi kuitenkin kiertää erikseen.

Vilkaharjun luontopolku

Mielestämme molemmat reitit ovat todella hyvin merkittyjä, joten polkuja on helppo seurata. Meille ei tullut kertaakaan tunnetta siitä, että olisimme vaarassa eksyä. Lisäksi reittien varrella on opastauluja, jotka kertovat mielenkiintoisesti luonnosta harjualueella, Sulkavalla ja metsäluonnon monipuolisuudesta ja sen merkityksestä näillä seuduin. Taisimme jopa lukea jokaisen infotaulun. Alueella on kaksikin kivikautista asuinpaikkaa. Opasteet reitin varrella kertovat löydetyistä asuinpaikoista

Vilkaharjun luontopolun II osan loppupuolella on soistunut Pöllälampi, joka on  mielesäni tavattoman kaunis paikka. Suoalueella on kuivanakin kesänä ollut riittävästi kosteutta, ja heinikko ja sammalikko  olivatkin todella vihreitä. Soistunut lampi on jo melkein kokonaan umpeen kasvanut.

Retken päätteeksi pysähdyimme piknikille Alanteenselän rantaan rakennetulle uudelle laavulle. Laavu on suosittu retkikohde, jossa aikaa vietetään usein perhekunnittain. Tälläkin kertaa kanssamme paikalla oli muitakin makkaranpaistajia.

Alanteenselkä ja Sulkavan kirkonkylä vastarannalla.
Vilkaharjun luontopolku ja suosittu laavu.

Vilkaharju on osa Saimaan Geopark aluetta

Vilkaharju on maisemallisesti, geologisesti ja metsäluonnoltaan maakunnallisesti merkittävä pitkittäisharju, joka on kerrostunut jäätikköjen tunneliuomaan. Sen jyrkkäpiirteisiltä eteläosilta avautuvat kauniit järvimaisemat. Alue paljastui mannerjäätikön alta noin 11 400 vuotta sitten. Jään reunassa lainehti silloin patoutunut Saimaan jääjärvi, joka purkautui muinaisen Itämeren tasoon. Vilkaharjun alueelta löytyy Suursaimaa-vaiheen rantoja ja merkkejä kivikautisesta asutuksesta.

Saimaan Geoparkin nähtävyydet Sulkavalla ovat:

Linnavuori, Vilkaharju, Sulkavan kirkonkylä, Telakanava ja Lohilahti ja lisää tietoa näistä kohteista löytyy täältä.

Vilkaharju Sulkavan kunnan alueella..

Suosittelen lämpimästi mukavaa luontokokemusta kaipaaville päiväretkeä Vilkaharjun luontopoluille. Itse odotan jo nyt syksyn ruskaretkeä Vilkaharjulle.

Aiemmin olen kirjoittanut artikkelin Sulkavan kunnanjohtajan mukavista käyntikohdevinkeistä. Tuo juttu löytyy täältä. Olemme paljon myös veneilleet Sulkavan alueella ja tässä juttu veneilijöille. Lisää vinkkejä ja tietoa matkailijoille ja Sulkavalle vieraileville löytyy täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Hyvää mieltä ja estetiikkaa Loikansaaressa

Kodikkuus, lämpö, perinteet ja aito välittäminen. Niistä syntyy Loikansaaren Lomamökkien sielu. Mitä lähemmäksi Loikansaarta pääsen, sitä suuremman lämmön tunnen. Tunne alkaa siitä kun…

Näytä lisää

Hirven ulkopaisti

Meillä on jo pitkään valmistettu kaikki hirven paistit niin että paisti maustetaan kevyesti ja paistetaan suhteelisen miedolla lämmöllä 62 asteiseksi. Näin hirven maku…

Näytä lisää
Savonlinna

Tori on Savonlinnan sydän

Vaikea kuvitella Savonlinnan matkaa ilman, että vähintään piipahtaa torilla päiväkahvilla. Suomen vilkkain kesätori sijaitsee aivan kaupungin ytimessä, poikkeuksellisen hienossa rantamaisemassa Haapaveden ja Pihlajaveden…

Näytä lisää
Savonlinna

Oopperakesä on avattu

”Arvoisa yleisö, esitys alkaa hetken kuluttua”. Näihin Aarno Cronvallin niin tuttuihin sanoihin tiivistyy oopperakesän avaus. Istumme Olavinlinnan takarivillä ja odotamme malttamattomina Otellon kenraalin…

Näytä lisää
Savonlinna

Merkkioutlet – shoppailijan paratiisi

Kesäkaupunki Savonlinna on herännyt taas eloon ja sykkii ihanan kansainvälistä tunnelmaa. Matkailijat täyttävät keskustan kadut ja kauppojen valikoimat ovat parhaimmillaan. Savonlinnaan aukeaa kesäisin…

Näytä lisää

Punajuurisipsit

Ihanan salmiakkiset punajuurisipsit oman maan punajuurista. Tai jos ihan rehellisiä ollaan niin oman kasvimaan punajuuret ovat vielä varsin kitukasvuisia, mutta kävin hakemassa äitini…

Näytä lisää