Kuusenkerkkäpesto

Julkaistu -

Kielen päällä maistuu metsä. Puhdas, selkeä ja aito suomalainen maku. Maku, joka on minulle ihan uusi. En ole nimittäin koskaan aikaisemmin tehnyt mitään kuusenkerkistä, enkä oikeastaan kuullutkaan muuta kuin että kuusenkerkällä voi maustaa kuohujuomaa. Viime viikon työkeikalla sain kuitenkin vinkin siitä, että kuusenkerkistä tulee tosi hyvä pesto, ja sitähän oli pakko kokeilla heti. Varsinkin kun lenkkipolun varrelta löytyi ihania kerkkiä, eikä tuo sesonkikaan kestä enää kauan.

Googlailin erilaisia kuusenkerkkäreseptejä, ja melko nopeasti alkoi näyttää siltä, että lähes kaikki reseptit näyttivät samanlaisilta. Minä päätin tehdä pestoon pieniä muutoksia, jo senkin takia, että keittiöstä ei löytynyt testihetkellä sellaisia peston perusaineita kuin parmesan ja valkosipuli. Rehellisyyden nimissä on todettava, että enpä juuri jäänyt kaipaamaan kumpaakaan makua. Ja viime hetkellä saatu vinkki hunajan lisäämisestä pestoon antoi viimeisen silauksen upealle makuelämykselle.

Kuusenkerkkäpesto

1 dl kuusenkerkkiä
1 dl pinjansiemeniä
1 dl sitruunaista oliiviöljyä
Loraus hunajaa
Kapriksia maun mukaan
Suolaa
Pippuria

Paahda pinjansiemenet ja laita ne korkeaan astiaan muiden aineiden kanssa. Sekoita sauvasekoittimella hyvin sekaisin. Jos seos jää liian paksuksi, lisää öljyä.

Pesto tarjoiltiin tänään halstratun lohen ja uusien perunoiden kanssa, ja olipa vaan todella hyvää. En itse asiassa muista milloin olisin syönyt jotain näin maukasta.

Täältä voi lukea lisätietoja kuusenkerkistä. Itselleni tuli yllätyksenä, että kuusenkerkkien keräämiseen pitää kysyä maanomistajan lupa. Onneksi tuli kerättyä kerkät ihan omalta tontilta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Karitsapelmenit

Pelmenit ovat erittäin suosittua ruokaa Venäjällä. Mutta tiesitkö, että alun perin pelmenit ovat tulleet tunnetuksi Venäjällä suomalais-ugrilaisen kansan, udmurttien, perinneruokana? Minä sain tämän…

Näytä lisää

Maukkaat hirvinyytit

Tänään yhdisteltiin lähiruokaa ja vietnamilaisen keittiön juttuja, ja tästä syntyi mainiot hirvinyytit. Nyyttien raaka-aineena on hirvenlihan lisäksi riisipaperi ja oman maun mukaan erilaisia…

Näytä lisää

Muhammara – syyrialainen paprikatahna

Vaikea sanoa löytyykö maailmasta maukkaampaa tahnaa kuin syyrialainen paprikatahna muhammara. Tahna saa paprikan lisäksi makunsa saksanpähkinästä ja lämpimistä mausteista. Jos googlaat muhammara, löydät…

Näytä lisää

Lassen lihapullaborssi

Meillä on ollut jo jonkin aikaa tapana keitellä maanantaisin keitto, josta riittää koko alkuviikoksi. Tällä viikolla päätettiin tehdä pitkästä aikaa kunnon borssikeitto. Pohjana…

Näytä lisää

Täyteläinen bouillabaisse

Tämä on ehdottomasti yksi herkullisimmista keitoista, joita olen koskaan syönyt. En muista, että olisin koskaan tehnyt itse bouillabaissea, mutta ainakin Marseillessa olen sitä…

Näytä lisää

Peuran jääpaisti

Saatiin Oravin kyläkaupasta upea peurapaisti, ja pienen mietinnän jälkeen päädyttiin tekemään siitä jääpaisti. Olen suunnitellut jääpaistin tekemistä monta kertaa, mutta aina se on…

Näytä lisää