Elämää Saimaan rannalla
Julkaistu - Pia BehmTäällä Saimaan saaristossa kun asustelee niin jokainen päivä tuntuu vähän kuin olisi lomalla. Eihän täällä tietenkään ole mitään kaupungin houkutuksia, mutta toisaalta niihinkin pääsee nopeasti jos siltä tuntuu. Alunperin muutin saareen vain väliaikaisesti, mutta jo parin viikon jälkeen totesin, että en halua täältä enää mihinkään. Niinpä ostin isältäni mökin ja remontoin sen asuintaloksi.
Saaristossa asumisessa minua viehättää ihan erityisesti se, että täällä näkee suomalaisen vuodenkierron todella hyvin. Jokainen päivä näyttäytyy erilaisena ja jokainen päivä herättää ihastusta. En vain voi lakata ihastelemasta tätä suomalaista järviluontoa ja sen tarjomia mahdollisuuksia ja elämyksiä. Keväinen hennon vihreä väritys on omaa suosikkiaikaani. Parasta mitä luonto voi antaa, on mahtavat korvasienet ja kevään ensimmäiset katiska-ahvenet.
Eilen päästiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna melomaan kunnolla. Melontakausi avattiin jo huhtikuussa, mutta silloin tehtiin jäiden seassa vain lyhyt lenkki. Eilen viiletettiin pitkin sokkeloista Pihlajavettä puolisentoista tuntia. Tässä ihan lähistöllä on todella kauniita maisemia, joissa melominen on elämys.
Melontareissun jälkeen laitettiin nuotio tulille ja grillattiin avotulella maalaiskanapoikaa. Kesäaikaan ihan parasta on se, että kokkailut siirtyy kesäkeittiöön. Kesäkeittiön kupeessa meillä on ihana riippukeinu, jossa myös usein ruokaillaan.
Illan päätteeksi istahdettiin vielä pariksi tunniksi huljuun. Huljuilu on paras tapa rentoutua aktiivisen päivän jälkeen. 38-asteisessa vedessä voi hyvin nauttia elämästään vaikka useammankin tunnin.
Että ei tämä maalla asuminen oikeastaan yhtään hassumpaa ole, suosittelen.
Casino Tower – elämyksellistä elämää ja lomaa Saimaan rannalla
Haluaisitko asua tai viettää lomaa Suomen upeimman kesäkaupungin keskustassa, sinisenä kimaltelevan Saimaan rannalla? Aamuauringon säteet herättävät sinut hellästi, ja kun avaat silmät, siintää…
Sulkava – veneilijän unelmakohde
Aurinko paistaa kirkkaasti, vähän tuulee ja Saimaan pinta kimaltelee, kun lähdimme veneilemään pariksi päiväksi. Meillä oli mukava tilaisuus tehdä oikein unelmien veneretki upealla…
Rantasalmen lukio – huippuvaihtoehto yhteishaussa!
Järvi-Suomessa Etelä-Savossa on aivan mahtava Rantasalmen lukio, jossa opiskelleet lukiolaiset ovat pärjänneet upeasti valtakunnallisissa vertailuissa. STT:n lukiovertailussa vuonna 2016 Rantasalmen lukiolaiset yo-kirjoittivat sijalle 29/362! Todellinen…
Juvan Vehmaa – menestystä ja vetovoimaa
Juvan Vehmaa on varmasti monelle viitostiellä liikkujalle hyvin tuttu pysähdys- ja taukopaikka. Juvan Vehmaan alue sijaitsee Viitostien ja valtatie 14 risteysalueella, ja suurten…
Muutosten syksy
Koin jonkin sortin ahdistusta siitä, etten ollut ehtinyt kirjoittaa tätä blogia aikoihin. Väliin taisi jäädä kokonaiset kaksi kuukautta. Samaan sarjaan menee pohdintani siitä,…
Kauniina kesään – Adelainin kautta
Jos aika ei riitä auringonottoon ennen loman alkua, kannattaa Savonlinnan loma aloittaa kauneushoitola Adelainista. Talven kelmeä iho muuttuu hetkessä kauniin päivettyneeksi rusketussuihkussa, ja…
