Kunnon lihapullat

Julkaistu -

Tunnustan, että olen tosi kranttu jauhelihan suhteen. Kaupasta ei ole enää pitkään aikaan saanut kunnollista jauhelihaa, vaan kaikki on enemmän tai vähemmän vetistä ja mautonta. Niinpä ilahduin suuresti kun näin Fb-kaverin suosittelevan Pesolan Pihvilihan tuotteita ja löysin valikoimista 100 %:n oikean paistijauhelihan. Tänään hauduteltiin Pesolan jauhelihasta tehtyjä lihapullia tomaatti-valkoviinikastikkeessa ja kyllä vaan kunnon paistista jauhettu 100 %:nen jauheliha on tosi hyvää.

Tomaatti-valkoviinikastikkeessa haudutetut lihapullat

700 g paistijauhelihaa
n. 1 dl kuivattuja mustatorvisieniä
1 rkl yrttistä lihamaustetta
1 kananmuna
Suolaa
Mustapippuria

Kastike

1 prk tomaattimurskaa
n. 1 dl valkoviiniä
1 punasipuli
2-3 valkosipulinkynttä
Persiljaa

Murskaa kuivatut sienet ja sekoita ne jauhelihan sekaan. Lisää joukkoon kananmuna ja mausteet. Paista testipulla, jotta saat mausteet kohdalleen. Pyörittele kosteilla käsillä taikinasta pullia, paista pannulla puolikypsiksi ja siirrä lihapullat lautaselle.

Laita tomaattimurska, sipuli ja persilja paistinpannulle, jossa on vielä lihapullien paistinnestettä. Lisää valkoviini ja silputut valkosipulinkynnet ja anna kiehua kymmenisen minuuttia. Voit hauduttaa pidempäänkin jos on aikaa ja malttia. Lisää lihapullat joukkoon ja hauduta vielä tovi kannen alla. Minä paistoin vahingossa lihapullat kypsiksi, mutta ne saavat huoletta jäädä hieman mediumiksi. Näin lihan maku pääsee parhaiten oikeuksiinsa.

2 kommenttia artikkeliin “Kunnon lihapullat”

  • Vanha juttusi,mutta toivottavasti vielä luet,eli eikö haittaa jos lihapulla jää vähän punertavaksi sisältä?

    Moi, minä pyrin aina jättämään lihapullat punertaviksi. Lihan maku pääsee niin paremmin oikeuksiinsa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Herkulliset ribsit

Ribsit on yksi meidän suosikkiherkkuja, ja niitä tuleekin tehtyä aika usein, etenkin näin kesällä. Useampikin henkilö on pyytänyt minulta tätä ohjetta, niin tässä…

Näytä lisää

Kylmäsavulohitartar

Olen tänään maannut koko päivän flunssassa kotona, eikä ruoka ole suuremmin kiinnostanut. Jääkaapista sattui löytymään paketti kylmäsavulohta, jonka päiväys oli menossa umpeen ja…

Näytä lisää

Parmesan-parsaa

Yksi kevään kohokohdista on se kun parsat saapuvat kauppojen hyllyille. Ihanan keväistä vihreää parsaa ei vaan voi vastustaa. En ole enää pitkään aikaan…

Näytä lisää

Kreikkalainen kanakeitto

Tänään tehtiin ensimmäistä kertaa kreikkalainen sitruunainen kanakeitto eli avgolemono. Mies oli nähnyt jossain ruokaohjelmassa kreikkalaisen kanakeiton ohjeen ja sanoi, että sellaista olisi kiva…

Näytä lisää

Paras pataleipä

Pataleipä on ihanan helppo ja herkullinen tapa nauttia aamuisin lämminta leipää. Olen nyt parin viikon aikana leiponut useamman pataleivän, ja kun niistä jokainen…

Näytä lisää

Ihanan rapeat sämpylät

Mikä sinusta tekee sämpylöistä hyvän? Minusta ehdottomasti hyvä koostumus ja ennen kaikkea rapea kuori. Minulla on muutama sämpyläresepti, joita olen käyttänyt jo pitkään….

Näytä lisää