Lauantai-illan huumaa Talvisalossa

Julkaistu -

Meillä oli eilen ilo olla Kiinteistövälitys Hannu Naukkarisen vieraina SaPKo-KeuPa-jääkiekko-ottelussa. Ja täytyy todeta, että kylläpä olikin mukava lauantai-ilta. Antti Naukkarinen kertoi tervetulopuheessaan, ettei heillä ole tapana järjestää pikkujouluja, vaan he mielummin kutsuvat yhteistyökumppanit viettämään iltaa Talvisaloon. Minusta hieno tapa yhdistää paikallisen jääkiekkoseuran tukeminen ja kumppaneiden ilahduttaminen.

Ruokailun lomassa oli myös pientä viihdykettä.
Sapko5

SaPKon otteluisännyys on kyllä yrityksille helppo ja mukava vaihtoehto vieraiden kestitsemiseen. Tilaisuus alkaa ruokailulla noin tuntia ennen ottelun alkua. Tänään tarjolla oli salaattia ja hyvää savuporokiusausta. Jälkiruuat nautitaan ensimmäisellä erätauolla.

Vesa Pölönen jututtaa Ville Niemistä.
Sapko9

Ruokailun jälkeen saimme vieraaksi KeuPan valmentajan Ville Niemisen ja kotijoukkueen valmentajan Pasi Räsäsen. Täytyy kyllä sanoa, että melkoinen velikulta on Niemisen Ville. Sellaista tarinaa tuli herralta, että nauraa sai vedet silmissä. Ja hyvä näin, eihän jääkiekko maailman vakavin asia ole.

Sapko10

Vielä ennen katsomoon siirtymistä saimme tehtäväksi arvata kuka tekee ottelun ensimmäisen maalin, paljonko peli on kahden erän jälkeen ja joutuuko Niemisen Ville pihalle ottelusta. Antaahan se oman säväyksensä otteluun kun yrittää kannustaa juuri omaa veikkaustaan tekemään ensimmäisen maalin. Valitettavasti minun veikkaukseni eivät ihan sattuneet kohdalleen tänään.

Sapko

Ja kävihän siinä niinkin, että minä pääsin tiputtamaan ottelun avauskiekon. Melkein meinasi käydä jännittämään kun kaikki pelottelivat vuoron perään kuinka liukas jää on. Onneksi nuori kohtelias linjatuomari talutti rouvan aloituspisteelle ja kiekko saatiin kunnialla jäähän.

Tunteet kävivät varsin kuumina välillä.
Sapko3

Itse ottelu oli oikein hyvää ja viihdyttävää kiekkoa. Ja mikä parasta, kotijoukkue voitti ottelun. Edellisessä matsissa kannoin hieman huolta siitä, että kotijoukkueella ei ollut kunnon kannustusta. Tänään muutaman hengen porukka järjesti sellaisen kannustuksen, että hallissa oli oikeasti hieno tunnelma. Tosin ottelun tuoksinassa selvisi, että kyse on pelin avausmaalin tehneen Juuso Forsströmin Lohjalta saapuneista kannustusjoukoista. Mutta hyvin savonlinnalaisyleisö lähti mukaan kannustukseen lohjalaisten johdolla. Lisää tällaista tunnelmaa Talvisaloon 🙂 Myös yleisölle jaettavat ”rämistimet” antoivat mukavasti tunnelmaa.

Sapko6

Parhaiden pelaajien palkitseminen.
Sapko8

Kyllä sitä vaan toivoo paikalliselle kiekkoseuralle kaikkea hyvää. Pojat tekevät hyvää työtä ja luovat omalta osaltaan Savonlinna-kuvaa ympäri Suomea. Meidän kaikkien etu on se, että Savonlinnassa pelataan hyvää kiekkoa. Toivottavasti ihmiset kävisivät enemmän otteluissa ja yritykset käyttäisivät vieraitaan Talvisalossa. Ja täytyy kyllä nostaa hattua Naukkarisen perheelle, joka harrastaa SaPKon tukemistä. Arja pitää huolta ottelutapahtumien tarjoiluista ja siitä että pelaajat saavat kunnon ruokaa ennen pitkiä vierasmatseja. Käyvätpä pojat välillä heillä kotonakin syömässä. On mahtavaa että meillä on ihmisiä, jotka haluavat käyttää vapaa-aikansa toisten tukemiseen. Ilman tällaisia ihmisiä Savonlinna olisi paljon huonompi paikka elää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Parasta Savonlinnassa – huikea Saimaa

Parasta Savonlinnassa -blogin ylläpitäjänä joutuu usein vastaamaan siihen kysymykseen, että mikä minun mielestäni on ihan parasta Savonlinnassa. Vaikka Savonlinnassa on mahtavan paljon hienoja…

Näytä lisää
Savonlinna

Tunnelmallinen veneretki Saimaan saaristoon

Valtava kalasääsken pesä ilmestyy näkyviin heti kun ylitämme kansallipuiston rajan. Emo kaartelee huolehtivasti pesän yläpuolella. Kuikat sukeltelevat vähän kauempana, ne eivät päästä ihmistä…

Näytä lisää
Savonlinna

Ihana joulu Savonlinnassa

Miltä kuulostaisi ihanan helppo, valmis joulu kauniissa Savonlinnassa? Savonlinnan seudun lomakylät ovat täyttyneet jo usean vuoden ajan joulumatkailijoista. Kaunis talvinen saimaalainen satumaailma houkuttelee…

Näytä lisää
Savonlinna

Yhteistyöllä menestystä

Savonlinnan ylpeydellä SaPKolla on takanaan huikea alkukausi. Peli kulkee mainiosti ja joukkue komeilee sarjataulukon kärjessä. Kysyttäessä syitä hyvään menestykseen, on vastaus selvä. Kyse…

Näytä lisää
Savonlinna

Työporukalle virtaa harjuluonnosta

Punkaharjulla, harjualueen sydämessä sijaitseva Kruunupuisto on mahtava paikka erilaisten tiimipäivien järjestämiseen. Tarjolla on paljon tekemistä, ja kokoustilat ja saunat ovat ainutlaatuisia tunnelmaltaan. Harjuluonto…

Näytä lisää
Punkaharju

Pyöräretkellä Punkaharjulla

”Kaikista ihanan Suomen hurmaavista järviseuduista on Punkaharju kaikkein kaunein ja viehättävin. Tuo puolen penikulman pituinen ja melkoisen korkea luonnon vihreä ajatusviiva on samalla…

Näytä lisää