Peuran jääpaisti

Julkaistu -

Saatiin Oravin kyläkaupasta upea peurapaisti, ja pienen mietinnän jälkeen päädyttiin tekemään siitä jääpaisti. Olen suunnitellut jääpaistin tekemistä monta kertaa, mutta aina se on vaan jostain syystä jäänyt tekemättä. Tämä oli siis ensimmäinen jääpaistini, mutta ei varmasti viimeinen. Kun pääsin leikkaamaan ensimmäisen palan valmista paistia, ensimmäinen ajatus oli, että tästä täydellisempää ei lihan koostumus voi enää olla. Ja melko lailla sama fiilis oli ensimmäisen makupalan jälkeen. Jatkossa pitää varmaan testailla erilaisia mausteliemiä, mutta kyllä tämä eilenkin sävelletty tosi hyvä on.

Peuran jääpaisti

800 g peurapaistia

Laita jäinen paisti 85 asteiseen uuniin ja paista se noin 60 asteiseksi. Kannattaa laittaa paistomittari lihaan noin tunnin jälkeen, kun liha on sulanut riittävästi. Liha on parhaimmillaan kun se on rose, joten oikea lämpötila on tärkeä. Meidän 800 gramman paisti oli uunissa kolmisen tuntia.

Mausteliemi

1 l vettä
3 dl soijaa
1 dl ruokokidesokeria
2 rkl piparjuuritahnaa
4 valkosipulinkynttä
Loraus sitruunamehua

Kuori valkosipulinkynnet ja murskaa ne veitsen kärjellä. Laita kaikki aineet kattilaan ja kiehauta seos. Jäähdytä liemi hyvin ennen kuin laitat paistin siihen. Ota paisti uunista ja nosta se kylmään liemeen. Laita kattila yöksi jääkaappiin. Leikkaa paisti seuraavana päivänä ohuiksi siivuiksi ja nauti sellaisenaan, leivän päällä tai osana ateriaa. Paisti nautitaan siis kylmänä.

Edit: tehtiin illallisella niin, että valmistin kermakastikkeen ja kun kastike oli valmis, laitoin sekaan ohuita paistiviipaleita. Näin paistiviipaleet eivät enää kypsy, mutta niistä tulee lämpimiä. Ja tämähän kuulkaas vasta herkkua olikin!

Paisti ei juurikaan kutistu matalan paistolämpötilan vuoksi. Tässä valmis 60 asteinen paisti ennen kuin mausteliemeen laittoa.
Peuran jääpaisti

Jääpaistinhan voi tehdä monenlaisesta lihasta, mutta kyllä tämä peuranliha on jotenkin ihan erityisen maukas. Tykkään peuran pehmeästä mausta ehkä jopa enemmän kuin hirven lihasta. Peuraa saa Savonlinnassa ainakin Oravin kyläkaupasta, jossa on muutenkin hyvä valikoma riistalihaa.

2 kommenttia artikkeliin “Peuran jääpaisti”

  • 8.10.2022 klo 12:26 Lea Räisänen

    Miksi kylmään mausteliemeen? Voisiko liemimolla lämmintäkin/ kuumaakin?

    Hei, jos paistin laittaa kuumaan liemeen niin se jatkaa kypsymistä. Tässä paistissa oleellista on, että liha jää sisältä vaaleanpunaiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Ahvenpannu

Meidän etanapannuissa on viime aikoina valmistunut kaikkea muuta kuin etanoita. Ei sillä, etanatkin ovat hyviä, mutta jostain syystä on tullut kauhea into kokeilla…

Näytä lisää

Samettinen kanttarellikeitto

Onpas ihanaa kun metsä on täynnä kantterelleja. En jostain syystä tykkää kanttarelleista muuten kuin tuoreena. En siis ole enää moneen vuoteen kuivannut tai…

Näytä lisää

Metsäsieni-lihapiirakka

Minulla on sellainen positiivinen ongelma, että melkein kaikki viime syksynä kerätyt metsäsienet ovat vielä käyttämättä. En oikeastaan ymmärrä kuinka tässä on päässyt näin…

Näytä lisää

Kaurispaisti

Kävin viime viikolla työasioissa Oravissa ja sain sieltä kotiinviemisiksi pienen kaurispaistin. Kauriin liha on ihanan mureaa ja maku todella maukas. Liha on myös…

Näytä lisää

Ginimarinoitu hirvipaisti

Nyt on taas sellainen vaihe menossa, että tekee koko ajan mieli kehitellä uusia reseptejä. Johtuisiko vaikka siitä, että uusi kirja on otettu työn…

Näytä lisää

Persikkaboston

Aika kiva persikkaboston. Tosin tästä piti tulla upea Valion appelsiiniboston, mutta jotenkin se muovautui matkalla hieman maalaisemmaksi persikkabostoniksi. Mies ei löytänyt kaupasta appelsiinilla…

Näytä lisää