Pikkujoulut Järvisydämessä
Julkaistu - Pia BehmKäytiin viime viikonloppuna viettämässä pikkujouluja Rantasalmella, Hotel & Spa Resort Järvisydämessä. Siskoni oli haaveillut jo pidemmän aikaa viikonlopusta uudessa kylpylässä, mutta Järvisydän on ollut tänä syksynä aika tiukasti varattu. Onneksi meillä kävi tällä kertaa niin hyvä tuuri, että elämyshotelliin tuli muutama peruutus, ja saimme sieltä huoneet. Niinpä pakattiin itsemme autoon ja ajeltiin pikkujouluretkelle Saimaan rannalle.
Viikonloppu alkoi rentouttavalla ilmajoogalla. Varsinainen joogaryhmä oli sekin myyty täyteeen, mutta saimme omalle porukalle ihan oman tunnin. Vinkiksi, että jos porukassa on vähintään neljä ihmistä niin joogatunti järjestyy tavallisesti asiakkaan toivomaan aikaan. Tykkään itse ilmajoogasta tosi paljon. Jotenkin siinä saa venyteltyä salilla jäykistyneet lihakset ihan kunnolla, ja loppurentoutuksessa meinaan joka kerta nukahtaa liinan sisään. Todellista rentoutumista siis.
Joogan jälkeen päätimme lähteä vielä hetkeksi ulkoilemaan, vaikka keli olikin marraskuisen harmaa ja vettä tihuutti taivaalta. Saimme respasta kartan muutaman kilometrin lenkille. Matkalla poikettiin mm. näkötornille, josta aukeaa hieno näkymä suoraan Linnansaaren kansallispuistoon. Tai siis näkymä oli tällä kertaa varsin harmaa, mutta kuitenkin kaunis. Kiva vaihtoehto on myös tutustua alueen luontoon opastetuilla retkillä.
Ulkoilun jälkeen oli vihdoin aika siirtyä Järvikylpylään. Suurin osa ihmisistä oli jo poistunut kylpylästä ja saimmekin nauttia ihanasta rauhasta; katajasaunan mahtavasta tuoksusta, uppotukkisaunan leppeistä löylyistä ja Asta-myrsky-suihkun viileästä pisaroinnista. Tällä kertaa uskalsin jopa käydä jopa kastautumassa ulkoaltaassa, jossa on siis järvivettä. Vesi oli kyllä melko jäistä, mutta piristi kummasti.
Kylpylästä ei olisi malttanut lähteä laisinkaan pois, mutta sen verran alkoi jo olla nälkä, että oli pako suunnata askeleet ravintolan puolelle. Vaikka pikkujoulubuffee näytti hyvältä, päädyimme kuitenkin a´la carte -listan herkkuihin. Tällä kertaa erityismaininta pitää antaa jälkiruualle eli kinuskikastikkeella höystetylle karpalojäädykkeelle. Kirpakka karpalo ja ihanan makea kinuski keskustelevat mainiosti keskenään.
Illan esiintyjä oli huikea Osmos Cosmos. Oltiin jo viime keväänä bändin keikalla, joten osattiinkin odottaa hyvää keikkaa. Porukkaa oli paljon, ja ihmiset heittäytyivät täysillä mukaan rokkaamaan. Järvisydämessä on pikkujouluaikaan perjantaisin ja lauantaisin elävää muusiikkia ja pääsääntöisesti Suomen eturivin artisteja. Tuntuu jopa vähän uskomattomalta, että tällainen määrä huippuesiintyjiä löytää tiensä Rantasalmelle. Loppukauden esiintyjät löydät Järvisydämen tapahtumakalenterista. Käyhän katsomassa mitä mielenkiintoista sieltä löytyykään.
Ja niin sai Osmos Cosmos hyvän menon aikaiseksi, että keikan jälkeen piti vielä jäädä karaoketansseihinkin.
Täytyy kyllä sanoa, että tästä ei oikeastaan enää pikkujoulut helpommaksi muutu. Kaikki palvelut on yhdessä paikassa ja monipuolista tekemistä riittää kaikille. Halusipa nauttia luonnosta, rentoutua tai bilettää, kaikki onnistuu täällä.
Pyöräretkellä Punkaharjulla
”Kaikista ihanan Suomen hurmaavista järviseuduista on Punkaharju kaikkein kaunein ja viehättävin. Tuo puolen penikulman pituinen ja melkoisen korkea luonnon vihreä ajatusviiva on samalla…
Tehotiimi Punkaharjulla
Jälleen kerran hauska Tehotiimi-kisailu Punkaharjulla takana. Tästä ei kyllä enää voi helpommalla järjestää henkilöstön virkistyspäivää. Punkaharju Resortin väki oli miettinyt kaikki valmiiksi, meidän…
Activity Maker: yhteistyöllä Savonlinna nousuun!
On ollut hienoa huomata, että näillä juttusarjassamme haastatelluilla yrittäjillä on vahva positiivinen asenne ja halu kehittää edelleen paitsi omaa liiketoimintaansa, niin myös tehdä…
Suppailua Saimaalla
Ihan mahtava juttu, pääsin nimittäin viime viikolla vihdoin kokeilemaan suppailua. Koko viime kesän suunnittelin tämän koko ajan suosiotaan kasvattavan lajin testaamista, mutta jostain…
S/S Punkaharju on ehkä Saimaan kaunein höyrylaiva
Valkokylkiset Saimaan matkustajahöyrylaivat lepäävät arvokkasti peräkkäin Savonlinnan matkustajasataman laiturissa. Keskimmäisenä jonossa on S/S Punkaharju, jonka maisemaristeilylle olemme juuri menossa. Mielestämme S/S Punkaharjua voidaan…
Ihana naisten ilta Ruususessa
Olipas mukava naisten ilta Ruususessa. Keskustassa liikkujat ovat varmaan huomanneet, että Kauneuskeskus Ruususen alakertaan on avattu uusi viehättävä Skin & Nail Bar. Me…
