Saimaalla tehty – suurella sydämellä
Julkaistu - Pia BehmOlen parhaillani työstämässä Saimaalla tehty -työnimellä kulkevaa kirjaa. Sain puserrettua oman Saimaa-rakkauteni kirjalliseen ja kuvalliseen muotoon tämän vuoden maaliskuussa ilmestyneessä Vuosi Saimaalla -kirjassa, ja kirjasta saatu hieno palaute innosti esittelemään Saimaasta myös muita näkökulmia.
Tulevan Saimaalla tehty -kirjan tarkoituksena on nostaa esille sitä huikeata savonlinnalaista osaamista, jota meillä täällä todellakin on, mutta joka jää usein vähemmälle huomiolle. Samalla kun kerrotaan savonlinnalaisesta osaamisesta, on tietenkin syytä kertoa niistä ihmisistä, jotka ovat tämän osaamisen takana. Siitä intohimosta ja rakkaudesta omaa työtään ja osaamistaan kohtaan, jonka hedelmista me asiakkaat saamme nauttia.
Kirjan tekeminen on vasta ihan alkuvaiheessa, mutta jo nyt matka on ollut aivan huikea. Olen saanut tutustua mahtaviin tyyppeihin ja mahtavaan osaamiseen. Olen myös onnistunut jo ihastumaan useampaan tuotteeseen, joista kirjassa kerrotaan. Kuvattavat tuotteet kulkevat jatkuvasti mukanani, ja aina kun näen sopivan kuvauspaikan tai sopivan valon, täytyy pysähtyä kuvaamaan. Itse asiassa kirjan tekemisestä saisi varmaan ihan oman kirjansa, siksi erikoista puuhaa tämä välillä on 🙂
Esimerkiksi Alati Jewelryn upeasta Saimaalla -sarjan kaulariipuksesta olen ottanut varmasti tuhat kuvaa ja sen seurauksena kehittänyt sellaisen tunnesiteen koruun, että sehän oli pakko ostaa itselle. Minulla on nyt siis kunnia omistaa Saimaalla-riipuksen uniikkisarjan ensimmäinen koru. Oli muuten aika mieletön tunne kun yhtenä iltana istuttiin saunan jälkeen terassilla ja huomasin, että Saimaan pinta väreili aivan samalla tavalla kuin Saimaalla-korun pinta. On hieno hetki kun ymmärtää mistä suunnittelija on saanut inspiraationsa.
Toinen erityinen ihastukseni kohde on punkaharjulaisen Punkaliven tuotteiden kaunis muotokieli. Mitä enemmän tuotteita katselen ja niitä kuvailen, sitä enemmän tuotteet silmääni miellyttävät.
Kolmas yritys, jonka tuotteiden kanssa olen ennättänyt tehdä töitä enemmänkin on Mervi Pesosen omistama RunoDesign. Mervi ja Mervin kauniit tuotteet ovat tuttu näky Savonlinnan kesäisellä torilla. Itse olen erityisen ihastunut RunoDesignin räsymattotuotteisiin eli valloittaviin laukkuihin ja kantokasseihin.

Mukana kirjaprojektissa ovat myös Putkisalon kartano, seppä Teppo Nousiainen, Loikansaaren lomamökit ja Saimaa Holiday Oravi. Maltan tuskin odottaa että pääsen ikuistamaan näiden yritysten parhaita paloja.
Kirjaan mahtuisi mukaan vielä muutama yritys. Jos tiedät Savonlinnan seudulta intohimoisen osaajan, joka tuottaa ainutlaatuisia tuotteita tai palveluita, laita vinkkejä tulemaan. Lisätietoja kirjasta löytyy täältä.
Joulupukin konttiin Muotitalosta
Muotitalo Puki on täynnä toinen toistaan ihanampia joululahjoja. Kuvattiin tänään muutamia lahjavinkkejä, mutta parhaan kuvan valikoimasta saa tietenkin paikan päällä. Sekä miehille että…
Ehkä maailman mukavimmat kengät
Pistäpä kerran Otzit jalkaan, ja sen jälkeen et halua enää muuta laittaakaan. Ostin elämäni ensimmäiset Otzit viime kesänä Aalto Storesta, ja heti seuraavana…
Juhlavaatteet Muotitalosta helposti ja ammattitaidolla
Kun mies saa ostettua juhlapuvun tykötarpeineen alle viidessä minuutissa, voi jo sanoa että asiointi vaatekaupassa on helppoa ja mukavaa. Tällaista tapahtuu aina välillä Muotitalo…
Saimaa vaatekaapissa – pukeutumisvinkkejä naisille
Olen vasta hiljattain alkanut ymmärtää, että vaatekaapin rakentamiseen kannattaisi käyttää hieman enemmän aikaa ja ajatusta kuin minulla on tapana. Tällä tarkoitan lähinnä sitä,…
East Coast – merihenkistä käyttömuotia Saimaalle
East Coast -muoti on ajatonta, klassista ja kestävää. Se on myös sinistä, harmaata, valkoista ja punaista maustettuna herkullisella konjakilla ja kullalla. Myös raidat ja…
Näkemisen iloa Juvan Optiikasta
Näkemisen iloa kaikille Juvan Optiikkasta Savonlinnassa, Juvalla ja Rantasalmella. Juvan Optiikan mukava yrittäjäperhe Merja ja Hannu Mennander sekä Tanja Skytte ja Linda Falk…

2 kommenttia artikkeliin “Saimaalla tehty – suurella sydämellä”
Pitää muistaa myös Sulokas ja Sini Tanninen, Vanha asema. Ainutlaatuisen hienoa ja tyylikästä osaamista. Tuo kunniaa Savonlinnalle jopa ympäri maailman.
Hei Lea, kiitos kommentista. Sulokas ja Sini ovat kirjan uusimmat tulokkaat. Mahtava juttu 🙂