Kuhakvenellit rapukastikkeessa

Julkaistu -

Pumpulinkeveät kuhakvenellit ja ihanan umaminen rapukastike kelpaisivat hienommankin illallisen alkupalaksi. Me teimme rapukastikkeen itse pyydetyistä ravuista, mutta yhtä herkullinen kastike tulee kaupan pakastealtaasta löytyvistä jokiravuista. Kuivatut tatit vahvistavat kastikkeen umamisuutta, mutta jos niitä ei ole saatavilla, voit korvata ne herkkusienillä.

Laita ensin kastike porisemaan ja tee sen jälkeen kvenellit. Tämä annos on sopiva alkupala kahdelle hengelle.

Rapukastike

4 kpl kypsiä rapuja
1 rkl tomaattipyrettä
50 g voita
Pieni punasipuli
Pieni porkkana
Pieni kourallinen kuivattuja tatteja
Timjamia
2 laakerinlehteä
Lihaliemikuutio
4 dl vettä

Kuori ravut ja laita rapulihat erilleen. Freesaa paistinpannulla voissa rapujen kuoret ja silputtu sipuli. Lisää joukkoon pieneksi kuutioidut porkkanat ja kuivatut tatit. Pyörittele ainekset tomaattipyreessä. Lisää vesi, lihaliemikuutio ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia. Siivilöi kastike.

Kuhakvenellit

100 g kuhafilettä
1 dl kuohukermaa
1 kananmunan valkuainen
Suolaa
Loraus sitruunamehua
Valkopippuria

Kaikkien aineiksien tulee olla kylmiä. Laita aineet tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta lusikalla munamuotoisia kuulia seuraavalla tavalla: ota massaa lusikkaan, pitele sitä vaakatasossa lusikan leveän puolen osoittaessa alas, lusikoi massa toiseen lusikkaan. Toista tämä muutama kerta luodaksesi kauniin kvenellin. Muista kastaa lusikat ensin veteen. Voit käyttää teelusikkaa, jos haluat tehdä pienempiä kvenellejä.

Kypsennä kvenellit suolalla maustetussa vedessä n. 6 – 8 min. Älä anna kiehua.

Asettele kvenellit syvälle lautaselle. Kaada päälle rapukastike ja asettele ravunlihat kastikkeen joukkoon tai kvenellien päälle. Voit ripauttaa vielä päälle rouhittua rosepippuria ja tilliä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Herkullinen karitsakebab

Olen tehnyt muutaman kerran itse kebabia, ja aina se on ollut todella hyvää, mutta eilinen Putkisalon Kartanon karitsan jauhelihasta tehty kebab vei kyllä…

Näytä lisää

Mahtava lasagne – ylistys hitaalle ruualle

Mistä on täyteläinen lasagne tehty? Se on tehty hitaasti ja pitkään haudutetusta bolognesesta, täyteläisestä juustokastikkeesta, ricotta-juustosta ja basilikasta. Se on tehty kärsivällisyydestä, odotuksen…

Näytä lisää

Ihanan muheva kanttarellipiirakka

Nyt on taas se aika vuodesta, että saa kehitellä kaikenlaista hyvää kantterelleista. Tänään iski into tehdä pitkästä aikaa kanttarellipiirakka. Piirakan lähtökohtana oli se,…

Näytä lisää

Matikkakeitto

Talven ensimmäinen matikkakeitto on nyt tehty. Tykkään kyllä ihan perinteisestäkin matikkakeitosta, mutta päätettiin kuitenkin tällä kertaa vähän tuunata perinteistä reseptiä. Ja täytyy sanoa…

Näytä lisää

Tiramisu purkissa

Olen suuri italialaisen ruuan ystävä, eikä tiramisu tee tässä suhteessa poikkeusta. Oikeastaan on vaikea kuvitella mieleisempää jälkiruokaa kuin kunnon tiramisu. Huonoakin on tullut…

Näytä lisää

Rapeat kaura-porkkanasämpylät

Olen bloggaillut ennenkin erilaisia sämpyläohjeita, mutta nyt on sanottava, että näistä tuli kyllä parhaat sämpylät, joita olen koskaan onnistunut tekemään. Kuoresta tuli ihanan…

Näytä lisää