Hirven ulkopaisti
Julkaistu - Pia BehmMeillä on jo pitkään valmistettu kaikki hirven paistit niin että paisti maustetaan kevyesti ja paistetaan suhteelisen miedolla lämmöllä 62 asteiseksi. Näin hirven maku pääsee ihan kunnolla oikeuksiinsa. Ja kun paistin leikkaa ihan ohuiksi siivuiksi, on se juuri sopivan mureaa.
Hirven ulkokulmapaisti
Suolaa ja pippuria
Forest Blend -mausteseosta
Vettä
Ota paisti huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Mausta se suolalla ja pippurilla. Ota paistiin kunnon pinta paistinpannulla.
Laita paisti uunipataan ja lisää vettä niin että noin kolmannes paistista peittyy. Lisää vielä suolaa, pippuria ja forest blendia. Laita paisti uuniin 170 asteeseen ja paista niin pitkään että lämpömittari näyttää 62 astetta.
Ota paisti uunista ja laita se folioon lepäämään n. 15 minuutiksi. Tee sillä aikaa paistinliemestä kastike.
Muhammara – syyrialainen paprikatahna
Vaikea sanoa löytyykö maailmasta maukkaampaa tahnaa kuin syyrialainen paprikatahna muhammara. Tahna saa paprikan lisäksi makunsa saksanpähkinästä ja lämpimistä mausteista. Jos googlaat muhammara, löydät…
Uunissa haudutettua karitsankylkirullaa Oravin tapaan
Kävin tänään Oravin kyläkaupassa kyselemässä karitsaa pääsiäispöytään. Tykkään asioida Oravissa, sillä kyläkaupan lihatiski tunnetaan laadukkaasta, kotimaisesta lihavalikoimasta ja hyvästä palvelusta. Olen suuri karitsan…
Maukas hirvipaisti
Kyllä kunnon hirvipaisti on vaan ihan parasta. Ja mitä pidempään malttaa tätä herkkua hauduttaa, sitä suurempaa herkkua pääsee nauttimaan. Sain juuri pakkaseen kymmenen…
Juvan Optiikassa on tyylipäivä joka päivä
Pistäydyin viime viikolla Juvan Optiikan Savonlinnan liikkeen Tyylipäivässä ihailemassa ja kokeilemassa asiantuntijoiden opastuksella syksyn uusia silmälasien kehysmalleja. Syksyllä, kun ulkona on päivälläkin harmaata…
Laadukkaat Dermalogica-tuotteet Ruususesta
Oletko jo tutustunut laadukkaisiin Dermalogica-tuotteisiin? Dermalogica on tuotesarja, joka ei sisällä ärsyttäviä ainesosia tai ainesosia, jotka saattavat aiheuttaa epäpuhtauksien puhkeamista. Tuotteet on kehitetty…
Ensimmäinen blogivuosi takana
Tajusin juuri, että Parasta Savonlinnassa -blogin yksivuotissynttärit ovat jääneet kokonaan juhlimatta. Vuosi tuli nimittäin täyteen 20.3. Olen sitä mieltä, että onnistumisia ja hyviä…

Yksi kommentti artikkeliin “Hirven ulkopaisti”
Kiitos , tuli aivan ihanaa rosen väristä kaunista ulkopaistia ja hyvää. Kermaisen kastikkeen duunasin mukaan ja parmesan maustetut lohkoperunat.