Itse tehty kebab kahdella kastikkeella

Julkaistu -

Sain Facebook-kaverilta vinkin Mättömestarin blogista, josta löytyy kertakaikkisen mainio kebab-lihan ohje. Tämä kebab on tehty suoraan tuon Mättömestarin ohjeen pohjalta, mutta mausteita olen käyttänyt reilummin ja jotain jättänyt poiskin. En osaa verrata tätä tuohon ihan alkuperäiseen versioon, mutta mausteita ei omaan makuuni ollut yhtään liikaa, vaikka niitä tosiaan käytinkin reilusti enemmän.

Olen tehnyt yhden kerran aikaisemmin kebabia, ja silloin en jaksanut sekoittaa jauhelihaa riittävästi, joten lopputulos oli enempi lihamureke kuin kebab. Niinpä tällä kertaa päätin, että ei jää ainakaan lihan koostumuksesta kiinni tämän herkun onnistuminen.

Kävin hakemassa äidiltäni kunnon yleiskoneen, mutta en jostain syystä saanut sitä toimimaan haluamallani tavalla. Niinpä ei auttanut muu kuin käsitellä liha perinteisellä tehosekoittimella. Eipä ollut mitään kovin hauskaa puuhaa, mutta onnistuu kyllä. Suosittelen kuitenkin lämpimästi hankkimaan kunnon yleiskoneen ja siihen taikinasauvat.

Olisin halunnut tehdä koko kebabin Pesolan Pihvilihan charolais-paistijauhelihasta, mutta valitettavasti sitä oli vain yksi paketti jäljellä. Niinpä käytiin hakemassa kaupasta lisäksi kevyttä naudan jauhelihaa.

Kebab

600 g Pesolan Pihvilihan paistijauhelihaa
600 g naudan kevytjauhelihaa, rasvaa 10 %
25 g Aromat-mausteseosta
10 g pippuriseosta rouhittuna
3 tl paprikajauhetta
2 tl valkosipulijauhetta
1 tl juustokuminaa
1 tl chilijauhetta
2 rkl perunajauhoa

Sekoita mausteet ja perunajauho yhteen ja lisää ne jauhelihan sekaan. Sekoita yleiskoneessa vähintään 20 minuttia. Kebabin onnistumisen kannalta oleellista on siis se, että jauhelihan rakenne rikotaan kokonaan ja siitä tulee jopa vähän tahnamaista. Panosta siis tähän vaiheeseen.

Liha näyttää tältä kun se on valmis uuniin.

Painele taikinasta ilmakuplat pois, tee siitä tasainen pötkö ja kääri folioon. Laita pötkön päälle vielä toinen foliokerros. Laita pötkö 100 asteiseen uuniin ritilän päälle. Voit laittaa ritilän alle uunipellin, niin uuni säilyy siistinä jos folio sattuu fuskaamaan. Laita pötköön lämpömittari ja kypsennä se 80 asteiseksi. Mättömestarin ohjeessa sanotaan, että kahden kilon kebab on uunissa noin kuusi tuntia. Meidän 1,2 kilon kebab saavutti 80 asteen noin kahdessa tunnissa. Kannattaa siis oikeasti käyttää mittaria.

Folion sisältä leijailee mahtava tuoksu.

Kun liha on valmis, sammuta uuni ja jätä liha vielä puoleksi tunniksi jälkilämpöön. Nosta tämän jälkeen liha pöydälle ja anna jäähtyä kunnolla. Ota jäähtynyt liha pois foliosta ja kiedo se vielä puhtaaseen folioon ja laita jääkaappiin muhimaan vähintään 12 tunniksi. Tämän jälkeen voit leikata kebabpötköstä ohuita suikaleita vaikka juustohöylällä. Meille kävi niin, että pötköstä hävisi lähes kolmannes sillä aikaa kun se jäähtyi pöydällä. On nimittäin ihan törkeän hyvää lihaa.

Tarjoile kebabsiivut riisin ja kastikkeiden kanssa. Alla vielä parin kastikkeen ohjeet.

Punainen kastike

1 prk tomaattimurskaa
2 dl appelsiinimehua
1 punasipuli
2 suurta valkosipulinkynttä
Sriracha-kastiketta
Balsamicoa
1 tl juustokuminaa
Tummaa siirappia
Suolaa
Öljyä

Silppua sipuli pieneksi kuutioiksi ja kuullota kevyesti kattilassa öljyssä. Lisää sekaan tomaattimurska, appelsiinimehu, puristetut valkosipulinkynnet ja mausteet. En osaa sanoa tarkkoja mausteiden määriä, sillä maistelen kastiketta koko ajan ja lisäilen mausteita sen mukaan miltä suussa tuntuu. Monissa ohjeissa on mukana chiliä, mutta minusta sriracha ajaa ihan saman asian, joten jätin chilin pois. Tulinen tämä kastike oli, siis todella tulinen, mutta sitä tosiaankin säätelin juuri tuolla srirachalla. Keitä kastiketta hiljaisella lämmöllä puolisen tuntia.

Sekoita valmis kastike sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi. Voit nauttia kastikkeen joko kuumana tai kylmänä.

Jugurttikastike

2 dl maustamatonta jugurttia
0,5 dl valkosipulimajoneesia
1 iso valkosipulinkynsi puristettuna
Suolaa

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Täyteläinen bouillabaisse

Tämä on ehdottomasti yksi herkullisimmista keitoista, joita olen koskaan syönyt. En muista, että olisin koskaan tehnyt itse bouillabaissea, mutta ainakin Marseillessa olen sitä…

Näytä lisää

Lihamureke itämaisittain

Hyvän lihamurekkeen perusta on luonnollisesti hyvä raaka-aine eli jauheliha. Minä olen varsin kranttu jauhelihan suhteen, ja peruskauppojen tiskeistä on varsin vaikea löytää omaan…

Näytä lisää

Kreikkalainen kanakeitto

Tänään tehtiin ensimmäistä kertaa kreikkalainen sitruunainen kanakeitto eli avgolemono. Mies oli nähnyt jossain ruokaohjelmassa kreikkalaisen kanakeiton ohjeen ja sanoi, että sellaista olisi kiva…

Näytä lisää

Adjika – ihana gruusialainen kastike

Olen kertakaikkisen tykästynyt gruusialaiseen keittiöön. Savonlinnassa ei valitettavasti ole gruusialaista ravintolaa, mutta huomaan, että usein matkoilla suuntaan askeleeni gruusialaiseen. Näin kävi myös eilen…

Näytä lisää

Kuhakvenellit rapukastikkeessa

Pumpulinkeveät kuhakvenellit ja ihanan umaminen rapukastike kelpaisivat hienommankin illallisen alkupalaksi. Me teimme rapukastikkeen itse pyydetyistä ravuista, mutta yhtä herkullinen kastike tulee kaupan pakastealtaasta…

Näytä lisää

Appelsiinilla maustettu graavilohi

Kävin perjantaina Akselinpojassa ja löysin sieltä iloksen Puumalan lohta. Tykkään tosi paljon graavilohesta, mutta en oikeastaan graavaa mitään muuta kuin tätä puumalalaista, sillä…

Näytä lisää