Suppailua Saimaalla
Julkaistu - Pia BehmIhan mahtava juttu, pääsin nimittäin viime viikolla vihdoin kokeilemaan suppailua. Koko viime kesän suunnittelin tämän koko ajan suosiotaan kasvattavan lajin testaamista, mutta jostain syystä suunnitelma jäi toteuttamatta. Ihmettelin vaan kun kaveri toisensa jälkeen jäi lajiin koukkuun. Tunnustan, että alkuun vähän mietiskelin, että mitä niin ihmeellistä laudan päällä melonnassa voi oikein olla. Vaan enpä ihmettele enää, voi olla että joutuu jopa hankkimaan itselleen sup-laudan, sen verran innostuin jo ensimmäisellä kerralla.

Testipäivä oli viime perjantaina Järvisydämessä, jossa talon emäntä Tanja Heiskanen johdatti meidät lajin saloihin upean aurinkoisessa säässä. Ensin käytiin pikaisesti läpi perusasiat maalla, mutta melko nopeasti päästiin tositoimiin vesille. Itselläni suurin huoli oli siitä, kuinka kiikkerä lauta on, eli onko suurikin vaara tipahtaa kylmään veteen. Näinkin on kuulema joskus käynyt, mutta lauta on kyllä tosi vakaa, eikä siitä oikein voi tippua, kunhan vaan tekee kaikki liikkeet rauhallisesti eikä käy hötkyilemään.

Ensimmäisellä kerralla en vielä uskaltanut käydä tekemään mitään teppuja, keskityin vaan oikeanlaisen melontaliikkeen löytämiseen. On tosin tunnustettava, että suppailun alkuhuumassa liikkeet olivat vähän mitä sattuu, mutta eipä tuo menoa haitannut.

Lauta liikkuu mukavasti kunhan vaan muistaa pitää polvet hieman koukussa ja kädet suorina. On kyllä ihan mahtava tunne liukua laudalla eteenpäin ihanan aurinkoisessa säässä, upean sokkeloisella Saimaalla. Järvisydämen ranta on oiva valinta suppailupaikaksi, sillä kapea lahti tuntuu aluksi turvalliselta, mutta kun uskallus kasvaa niin pääsee kauniiseen järviluontoon.

Viime perjantaina Järvisydämessä oli myös Miss Suomi -kiertue, ja useampi kiertueen työntekijä hehkutti miten mahtavaa Saimaalla suppailu on. Allekirjoitan tämän kyllä täysin ja suosittelen kokeilemaan. Varoitan vaan, että koukuun on varsin helppo jäädä.
Lisätietoja Järvisydämen suppailu-mahdollisuuksista löydät täältä.
Metsä tekee hyvää
Minä rakastan metsää. Rakastan syksyistä metsää, sen vahvoja värejä ja maistuvia antimia. Rakastan keväisen metsän hennon vihreitä sävyjä ja lintujen huumaavaa sirkutusta. Rakastan…
Metsä elää Lustossa
Yksi Savonlinnan ympärivuotisista suosikkikohteistani on Metsämuseo Lusto. Luston näyttelyt ja kokoelmat kertovat monipuolisesti metsästä ja metsän merkityksestä suomalaisten elämässä. Näkemistä ja kokemista on niin…
Ihastuttava Inkeritalo kokouksiin ja juhliin
Kruunupuiston Inkeritalo on kyllä todellinen helmi Savonlinnan seudun kokous- ja juhlapaikkojen joukossa. Ihastuttavasti entisöity Saimaan rannalla sijaitseva hirsitalo vei oman sydämeni saman tien…
Kudontaretriitti Saimaan rannalla
Oletko kuullut koskaan kudontaretriitistä? Älä välitä, en minäkään ennen eilistä. Mutta heti kun kuulin mistä on kyse, innostuin asiasta aivan valtavasti. Ajattele vaikka,…
Savonlinna juhlii näyttävästi Suomen 100-vuotista taivalta
Suomi 100 -juhlavuosi kolkuttelee jo ovella. On ollut hienoa huomata, kuinka Savonlinnan seudullakin on lähdetty mukaan tuottamaan juhlavuoden ohjelmaa. Onhan Savonlinnan seudun merkitys…
Työporukalle virtaa harjuluonnosta
Punkaharjulla, harjualueen sydämessä sijaitseva Kruunupuisto on mahtava paikka erilaisten tiimipäivien järjestämiseen. Tarjolla on paljon tekemistä, ja kokoustilat ja saunat ovat ainutlaatuisia tunnelmaltaan. Harjuluonto…
