Rantakalalla Ruokkeen lomakylässä

Julkaistu -

Olen usein todennut, että yksinkertaiset asiat ovat juuri niitä parhaita. Ja mikäpä voisi olla Puruveden rannalla parempaa kuin kunnon konstailematon, hyvistä raaka-aineista valmistettu kalakeitto. Ruokkeen Lomakylässä on keitelty kesämaanantaisin tällaistaä kalakeittoa jo 35 vuoden ajan. Alussa keitto tehtiin muikuista, nykyisin rantakalailloissa keitellään sekä muikku- että lohikeittoa.

Ruoke

Rantakalaa keitellään kahdella suurella padalla parin tunnin ajan. Kalojen lisäksi padassa porisee perunoita ja sipulia. Ollaan siis hyvin perusasioiden äärellä. Peruna maistuu perunalle ja tuore kala tuoreelle kalalle.  Tätähän se Saimaan rannalla pitää olla.

RuokkeenLomakylä3

Ruokkeen rantakalaillat ovat tosi suosittuja. Vaikka keittoa keitetään kaksi padallista, niin esimerkiksi tänään keittoa ei riittänyt kaikille halukkaille. Kahdesta padasta syö noin 120 henkilöä. Keiton hinta on 12 euroa ja hintaan kuuluu leipää ja juomat.

RuokkeenLomakylä4

Ihmiset jonottavat keittoa iloisin mielin. Ympäri kuuluu reipasta puheensorinaa ja joukosta erottaa ainakin saksan ja venäjäkielistä puhetta. Uskon, että myös ulkomaalaiset osaavat nauttia tästä hyvinkin perinteisestä suomalaisesta tavasta.

RuokkeenLomakylä5

Rantakalan jälkeen terassilla alkaa karaoke. Me lähdimme ajelemaan kotia kohti, mutta melkoinen joukko lomakylän ja lähialueen asukkaita jäi nauttimaan musiikista ja hyvästä menosta Puruveden rannalla. Tätähän se suomalainen kesäloma on.

Yhteistyössä: Ruokkeen Lomakylä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Täydellinen hiljaisuus Kolovedellä

Melonta on yksi kesän suosikkipuuhistani. Itse asiassa aloitetaan usein melontakausi jo aikaisin keväällä, jäiden seassa, siksi hauskaa puuhaa se on. Kun asustelee järven…

Näytä lisää
Savonlinna

Suppailua Saimaalla

Ihan mahtava juttu, pääsin nimittäin viime viikolla vihdoin kokeilemaan suppailua. Koko viime kesän suunnittelin tämän koko ajan suosiotaan kasvattavan lajin testaamista, mutta jostain…

Näytä lisää
Savonlinna

Tori on Savonlinnan sydän

Vaikea kuvitella Savonlinnan matkaa ilman, että vähintään piipahtaa torilla päiväkahvilla. Suomen vilkkain kesätori sijaitsee aivan kaupungin ytimessä, poikkeuksellisen hienossa rantamaisemassa Haapaveden ja Pihlajaveden…

Näytä lisää
Savonlinna

Höyrylaiva SS Punkaharjun Saimaashopissa on jo ensi kesä

Höyrylaiva SS Punkaharjun Saimaashop -verkkokaupassa on jo nyt myynnissä ensi kesän Savonlinnan ja Punkaharjun maisemaristeilyjen liput sekä Savonlinnan – Punkaharjun väliset reittiliikenteen liput….

Näytä lisää
Punkaharju

Hei, mennään Punkaharjulle keilaamaan!

Hei, mennään Punkaharjulle keilaamaan! Punkaharjulla on erinomaiset puitteet tämän hienon urheilulajin harrastamiseen. En tosin aiemmin tiennyt ollenkaan, että Punkaharjulla on keilahalli ja ihan hieno…

Näytä lisää
Sulkava

Vilkaharju Sulkavalla on osa Saimaan Geopark aluetta

Vilkaharju on upea noin neljän kilometrin mittainen harju vain viiden kilometrin päässä Sulkavan kirkonkylän keskustasta. Vilkaharju on osa Saimaan Geopark aluetta. Kauniita järvimaisemia ja…

Näytä lisää