Taidekartano Johanna Oras valmistautuu kesään

Julkaistu -

Kävin viime viikolla jututtamassa Johanna Orasta ja kyselemässä millä mielin tämä ihanan eloisa taiteilija valmistautuu tulevaan juhlakesään. Johanna viettää nimittäin tänä kesänä 25-vuotista taiteilijajuhlaa, ja näyttää vahvasti siltä, että luvassa on taas ihan huikea näyttely Punkaharjun taidekartanossa 17.6. alkaen.

Näyttelyn pääteos odottaa seinälle pääsyä.

Juhlanäyttely Paloja paletin pinnalla tarjoaa mielenkiintoisen katsauksen Johannan uran eri vaiheisiin. Saamme kesän aikana ihastella upeita asetelmia, niitä joista Johannan ura aikonaan lähti liikkelle, koemme kuinka kallat muuttuivat kukista ihmishahmoiksi, koemme taiteilijanallen uudistumisen ja paljon paljon muuta mielenkiintoista. Lähes kaikki työt ovat kuitenkin uusia, ja Johanna onkin päässyt talven aikana verestämään vanhoja muistoja kun on antanut vanhoille tutuille aiheille uuden elämän.

Taiteilijanalle on uudistunut
Johanna Oras

Ensimmäiset kallat Johanna maalasi jo vuonna 1999. Aluksi kallat olivat vain kukkia maljakossa. Sieltä ne nousivat vähitellen viattomuuden symboliksi ja lopulta kallat saivat ihmishahmon muodon. Näistä kalla-aiheisista teoksista tulee varmasti yksi kesän suosikeista.

Näyttelyyn tule erilaisia ja eri kokoisia asetelmia.

Näyttely on jaettu kolmeen osaan. Itse kartanossa on esillä taiteilijan tuotantoa, ateljeehen Johanna rakentaa näyttelyn, joka koostuu taiteilijan itsestään maalaamista kuvista ja uutena elementtinä on pihapiirin Pikku Villa, johon tulee esille Johannan upeita juhlapukuja tarinoiden kera.

Johannan näkemys itsestään.

Itselleni kiehtovin osa taidekartanoa on aina ollut Johannan ateljee. Se paljastaa taiteilijan sielunmaiseman ja on minusta Johannaa aidoimmillaan. Ateljeeseen on koottu omakuvia, koska niiden kautta Johanna näyttää meille myös luomisprosessin tuskallisen puolen. Mukana on myös Johannan ja Reijon tyttären Olivian kuvia.

Johanna ja Reijo ovat taas melkein koko kesän Punkaharjulla. Kun vierailette kartanossa, pyytäkää ihmeessä Johannaa tai Reijoa esittelemään teoksia. Lähes jokaisen teoksen takana on oma mielenkiintoinen tarina. Ja nämä tarinat täydentävät hienosti kokonaisuutta.

Taidekartanon yhteydessä on tyylikäs myymälä.

Kartanoon on rakennettu myös viehättävä myymälä, josta löytyy paljon kaikkea kivaa itselle ja vaikkapa viemisiksi. On erilaisia astioita, laukkuja, lautasliinoja, kravaatteja ja paljon muuta tyylikästä.

Taidekartano Johanna Oras avoinna 17.6. – 12.8.2018 joka päivä kello 10 – 18. Vapaa pääsy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Lounasristeily m/s Elviiralla

Tässä taas yksi mainio kesävinkki niin meille paikallisille kuin matkailijoillekin. M/s Elviira tekee heinäkuussa torstaisin lounasristeilyjä kello 11.30 ja 13. Risteily suuntautuu upeaan…

Näytä lisää
Kerimäki

Hytermä – Romu-Heikin upea perintö

Ihan mahtavaa, että omalta kotiseudulta tuntuu löytyvän koko ajan uutta nähtävää ja koettavaa. Oltiin pari päivää veneilemässä Puruvedellä, ja yksi hienon retken kohokohtia…

Näytä lisää
Puumala

Keittiöveitsikurssilla Puumalassa

Minulla oli viime kesänä ilo päästä tutustumaan Puumalassa sijaitsevaan Hanhiniittyyn ja sen emäntään Sannaan ja isäntään Marttiin. Hanhiniityssä järjestetään melontakursseja ja siellä on…

Näytä lisää
Savonlinna

Veneilemässä Pihlajavedellä

Aurinkoa, ystäviä, hyvää ruokaa ja veneretki sokkeloisessa Pihlajaveden saaristossa. Näistä sitä on kuulkaa hyvä päivä tehty. Sain alkukesästä syntymäpäivälahjaksi veneretken täydellä ylläpidolla, ja…

Näytä lisää
Savonlinna

Makujen sinfoniaa ja oopperan sulosointuja heinäkuussa

Tänä kesänä ei tarvitse mennä oopperaan saakka nauttiakseen upeista ja korkeatasoisista oopperaesityksistä. Olavinlinnan kupeessa sijaitseva Linnakrouvi tarjoilee nimittäin asiakkailleen mahtavan kattauksen laadukasta oopperamusiikkia…

Näytä lisää
Savonlinna

Höyrylaiva SS Punkaharjun Saimaashopissa on jo ensi kesä

Höyrylaiva SS Punkaharjun Saimaashop -verkkokaupassa on jo nyt myynnissä ensi kesän Savonlinnan ja Punkaharjun maisemaristeilyjen liput sekä Savonlinnan – Punkaharjun väliset reittiliikenteen liput….

Näytä lisää