Villiä liukua Kesämaassa
Julkaistu - Pia BehmTiedättehän tuo rallatuksen, joka jää väkisin soimaan päähän: ”Kesä-, Kesämaa – se mua odottaa”. Ja kyllähän se niin on, että Savonlinnan seudulla lapsiperheitä odottaa juurikin vesi- ja puuhapuisto Kesämaa, perhelomailun ykköspaikka.
Kesämaa on tietyllä tavalla vähän niin kuin Savonlinna: pieni, idyllinen ja täynnä kaikkea kivaa. Kesämaahan kannattaa varata aina koko päivä, muuten saattaa lapsilta tulla kiukkua.
Alueella on mukavia picnic-paikkoja, joten mukaan voi ottaa myös omat eväät. Kesämaan hampurilaisravintolan lisäksi alueella on Pizza & Bistro Paviljonki. Siellä on helppo piipahtaa ihan missä vaiheessa päivää haluaa.
Ihan parasta Kesämaassa on erilaiset vesiliukumäet ja viime kesänä hankittu Nautic Jet -hyppyvene, joka sekin toki vie kyytiläiset veteen. Liukua voi matoilla tai erikoisilla uimarenkailla. Nautic Jetissä taas istutaan kelkkaan ja nautitaan hurjasta vauhdista.
Muita suosikkipisteitä ovat törmäilyveneet ja polkuautopuisto. Viime kesänä avattiin uudestaan crossipyörärata, jossa voi kaahata pienillä pyörillä ympäri metsää. Melontalammella pääsee testaamaan kuinka kevyesti kanootti liikkuu.
Kesän hauskin päivä, ehdottomasti!
Yhteistyössä: Punkaharju Resort
Tehotiimi Punkaharjulla
Jälleen kerran hauska Tehotiimi-kisailu Punkaharjulla takana. Tästä ei kyllä enää voi helpommalla järjestää henkilöstön virkistyspäivää. Punkaharju Resortin väki oli miettinyt kaikki valmiiksi, meidän…
Taiteellista shoppailua taidekartanon Art Shopista
Yksi ihastuttuva, vaikkakin ehkä vähemmän tunnettu shoppailupaikka Savonlinnassa on Taidekartano Johanna Oraksen yhteydessä sijaitseva Art Shop. Art Shopin valikoimiin kuuluu luonnollisesti taidetavaroita, mutta…
Johanna Oraksen timanttinen kesä
Yksi Savonlinnan alkukesän kohokohdista on Taidekartano Johanna Oraksen lämminhenkiset avajaiset. Jotenkin vaan tuntuu, että näistä avajaisista alkaa Savonlinnan seudun kesä. Tämän kesän avajaisia…
Elämää 50-luvulla
Kävin eilen tutustumassa Metsämuseo Luston uuteen Maa, metsät, tehtaat -näyttelyyn. Näyttely on mukava lisä Luston muille näyttelyille, jotka tekevät suomalaisen elämän käänteitä tutuksi…
Taiteilijaelämää Suomen kansallismaisemassa
Taidekartano Johanna Oras on kertakaikkisen viehättävä paikka. Henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa ja legendaarisen harjumaiseman syleilyssä sijaitseva Taidekartano kutsuu vierailijat aidosti mukaan taiteen kiehtovaan maailmaan. Maalausten…
Saimaan Huljupuisto
Minusta hulju eli kylpytynnyri on ihan mahtava keksintö. Mikään ei rentouta niin mukavasti kuin lämpimässä vedessä loikoilu. Ihan parasta se on talvella, tähtitaivaan…
Kiireetön joulun odotus lasten kanssa
Ihanaa aikaa tämä joulun odotus. Vietämme tulevan joulun pitkästä aikaa perheen kesken ilman työtä ja kiirettä. Olemme valmistautuneet jouluun omalla tavallamme, vauva-arjen maustamana….
Tori on Savonlinnan sydän
Vaikea kuvitella Savonlinnan matkaa ilman, että vähintään piipahtaa torilla päiväkahvilla. Suomen vilkkain kesätori sijaitsee aivan kaupungin ytimessä, poikkeuksellisen hienossa rantamaisemassa Haapaveden ja Pihlajaveden…
Saimaa ja kesä kutsuu
Saimaa oli mukavasti edustettuna kotimaan matkamessuilla Tampereella keväällä. ”Tervetuloa Saimaalle” oli helppo keskustelun avaus vastapuolen kanssa. Tuntui jotenkin mielikin kepoiselta. Yllättävän moni ei…
Sielultaan savolainen stadin kundi ikuistaa hetkiä maaseudulla
Saimaa, savolaisuus ja maalaiselämä – siinäpä Punkaharjulla sijaitsevan Inkeritalon kahvilan tämän kesän hurmaavan akvarellinäyttelyn teemat. Itse taiteilija Urpo ”Upi” Martikainen ei juuri esittelyjä…
Ihana idyllinen Oravin kanavakylä
Yksi jokakesäisistä must-jutuista on veneretki Oraviin pitsalle. En edes omista venettä, mutta jotenkin retki vaan aina järjestyy. Tosin Oraviin pääsee kesäaikaan myös laivalla,…
Asu kuin paikallinen
Jos haluat vaihtelua hotellielämään niin suosittelen vuokraamaan Savonlinnan keskustasta yksityisasunnon. Täällä se onnistuu helposti, sillä savonlinnalaisilla on tapana antaa omia asuntojaan vuokralle etenkin…
