Johanna Oraksen timanttinen kesä

Julkaistu -

Yksi Savonlinnan alkukesän kohokohdista on Taidekartano Johanna Oraksen lämminhenkiset avajaiset. Jotenkin vaan tuntuu, että näistä avajaisista alkaa Savonlinnan seudun kesä. Tämän kesän avajaisia vietettiin viime lauantaina upean aurinkoisessa säässä. Yleisin keskustelunaihe vieraiden parissa tuntui olevan, kuinka upeaa on, että Johannalla riittää luomisvoimaa niin paljon, että saamme joka kesä nauttia Punkaharjulla uudesta näyttelystä.

Näyttely järjestetään upeasti entisöidyssä kartanossa.
Jo13
Kaunis taiteilija näyttelyn avajaisissa.
Jo4
Johanna tytär Olivia esiintyi avajaisissa ystävänsä kanssa.
Jo6

Tämän kesän näyttelyn nimi on Säkenöivä Sivellin ja se on avoinna 23.8. saakka joka päivä kello 10 – 18. Johanna kertoo, että näyttely on oikeastaan kaksijakoinen. Toinen kantava teema on timantit, joita voi löytää eri muodoissaan näyttelyn tauluista. Timantit eivät välttämättä ole konreettisia timantteja vaan ne voivat olla tähtiä taivaalla tai kastepisaroita kukkien terälehdillä. Kannattaa siis tutkia jokainen teos huolella.

Johannan töihin on tullut uusia sävyjä talven Afrikan matkan jälkeen.
JO10

Jo2

Toinen näyttelyn teema on särmien hiominen. Johanna kertoo, että hän on viime aikoina seurannut erityisesti teini-ikäisen tyttärensä Olivian särmien hioutumista, mutta toisaalta meidän jokaisen särmät hioutuvat monin tavoin, voimme hioa niitä itseemme tai läheisiimme. Tähän teemaan liittyy myös tämän blogipostauksen yläkuva.

Johannan ateljee.
Johannan ateljee.

Itse viihdyn parhaiten Johannan ateljeessa. Paikka henkii sellaista rauhaa ja tunnelmaa, että sinne voisi jäädä pitkäksikin aikaa fiilistelemään ja ihastelemaan erilaisia yksityiskohtia. Taiteilijan siveltimiä, paletteja, keskeneräisiä töitä, todellista luomisen voimaa ja tunnetta.

Keskeneräinen työ Johannan ateljeessa.
Jo12

Jo11

Ja mikä parasta, elokuussa pääsen osaksi tätä mielenkiintoista taiteilijaelämää koska olen ilmoittautunut Johannan taidekurssille. Jos haluat mukaan niin lisätietoja kurssista löytyy Punkaharju Resortin nettisivuilta.

Yhteistyössä: Taidekartano Johanna Oras

Punkaharju

Sielultaan savolainen stadin kundi ikuistaa hetkiä maaseudulla

Saimaa, savolaisuus ja maalaiselämä – siinäpä Punkaharjulla sijaitsevan Inkeritalon kahvilan tämän kesän hurmaavan akvarellinäyttelyn teemat. Itse taiteilija Urpo ”Upi” Martikainen ei juuri esittelyjä…

Näytä lisää
Punkaharju

Talviloma Punkaharjulla

Punkaharjusta on kehittynyt jotenkin ihan huomaamatta täysverinen talvimatkailupaikka. Viimeistään siinä vaiheessa kun Iltasanomat listasi Suomen parhaat hiihtokohteet, ja Punkaharju oli näiden joukossa, piti…

Näytä lisää
Punkaharju

Johanna Oraksen taidekurssi Hotelli Punkaharjussa

Kertakaikkisen upea ja monella tapaa ikimuistoinen viikonloppu takana. Osallistuin jo toistamiseen Johanna Oraksen taidekurssille, tällä kertaa Hotelli Punkaharjussa. Osasin siis odottaa mukavaa viikonloppua,…

Näytä lisää

Uusi vuosi, samat tuulet!

Uusi vuosi on täällä. Se on muuten usein lauantai-ilta tai sunnuntaiaamu, kun tekstiä alkaa syntymään päässäni. Näin lähes poikkeuksetta. Silloin lienee alitajunta on…

Näytä lisää
Punkaharju

Fatbike-retki kansallismaisemassa

”Tämän retken suurin riski on siinä, että tulee kova into hankkia itselleen fatbike”. Näillä sanoilla Punkaharju Outdoorin Esa Makkonen toivotteli meidät tervetulleiksi pyöräretkelle…

Näytä lisää
Savonlinna

Talviloma ja Wanhan Apteekin Majatalo Kerimäellä

Savonlinnan kaupunkiin nykyisin kuuluvalla Kerimäellä sijaitsee viihtyisä Wanhan Apteekin Majatalo. Kerimäen kirkonkylän keskustassa vanhassa jugend-talossa sijaitseva majatalo on paitsi vallan mainio juhlapaikka, aivan…

Näytä lisää

Yksi kommentti artikkeliin “Johanna Oraksen timanttinen kesä”

  • Olin pettynyt näyttelyyn. Tuli tunne, että nimellä ratsastetaan. Aiemmat näyttelyt ovat olleet parempia. Nyt vain pari maalausta sytytti. Osa tuntui ,että oliko todella hänen maalauksiaan. Aiemmat kaudet hänen urallaan olivat laadukkaita, paljon satsattu aiheen esille tuomiseen ja tekniikkaan ja väreihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Kiinnostavia veneilykohteita Savonlinnan seudulla

Savonlinna on Saimaan veneilyn upea solmukohta. Valloittavien vesien ja sokkeloisten saaristojen katveesta löytyy paljon mielenkiintoisia ja kauniita käyntikohteita. Tässä vinkiksi muutama. Kongonsaaren luolat…

Näytä lisää
Savonlinna

Tehotiimi Punkaharjulla

Jälleen kerran hauska Tehotiimi-kisailu Punkaharjulla takana. Tästä ei kyllä enää voi helpommalla järjestää henkilöstön virkistyspäivää. Punkaharju Resortin väki oli miettinyt kaikki valmiiksi, meidän…

Näytä lisää
Savonlinna

Viisi vinkkiä Savonlinnan Oopperajuhlille

Yksi Savonlinnan kesän kohokohdista on Savonlinnan Oopperajuhlat. Minultakin kysellään usein mitä erilaisimpia oopperaan liittyviä kysymyksiä, pääsääntöisesti pukeutumisvinkkejä, ravintolasuosituksia ja mitä muuta kivaa oopperamatkan…

Näytä lisää
Puumala

Keittiöveitsikurssilla Puumalassa

Minulla oli viime kesänä ilo päästä tutustumaan Puumalassa sijaitsevaan Hanhiniittyyn ja sen emäntään Sannaan ja isäntään Marttiin. Hanhiniityssä järjestetään melontakursseja ja siellä on…

Näytä lisää
Savonlinna

Oravi – leppoisaa lomailua Saimaalla

Oravi – tuo leppoisan ja aidon suomalaisen lomailun kotipesä Saimaalla. Oravissa ei hötkyillä, siellä nautiskellaan Saimaan parhaista paloista; upeasta järviluonnosta ja sen antimista,…

Näytä lisää
Lapinlahti

Juusto- ja viinijuhlat on herkullinen konsepti

Lapinlahdella elokuun alussa järjestettävien Juusto- ja viinijuhlien tunnelma on aina ollut rento ja tarjonta monipuolinen. Niin minulle on kerrottu, ja nyt elokuun alussa…

Näytä lisää