Mainio vinkki kaveriporukoille – panimokierros Huvilassa
Julkaistu - Pia BehmTiesitkö, että Savonlinnassa tehdään olutta ja siideriä käsityönä? Ja että sitä pääsee vielä katsomaankin? Panimoravintola Huvilan panimokierros avaa eteesi pienpanimon elämää. Tällä kierroksella tulee tutuksi niin vierre, mäski kuin humalakin.


Panimokierros kestää noin tunnin, ja sen aikana käydään läpi sekä siiderin että oluen valmistusprosessi. Olen käynyt aikaisemmin panimokierroksilla vain ulkomailla, ja sielläkin vähän suuremmissa panimoissa. Niinpä oli tosi mielenkiintoista nähdä kuinka olutta tehdään aidosti käsityönä. Ei kyllä mitenkään uskoisi kuinka tarkkaa puuhaa oluen tekeminen voi olla. Mutta ei tästä sen enempää, kannattaa ehdottomasti käydä näkemässä ja kokemassa tämä omin silmin.
Kierroksen lopuksi siirrytään maistelemaan ja vertailemaan oluita. Nyt on hyvä makustella kuinka Saimaan vesi vaikuttaa oluen makuun. Näin ainakin sanotaan, että vaikka kahdessa paikassa tehdään olut aivan samalla reseptiikalla, niin lopputulos on vaan erilainen. Siihen vaikuttavat vesi, laitteet ja tietenkin panimomestarin kädenjälki.
Kierroksen jälkeen kannattaa jäädä ravintolaan maistelemaan erilaisia oluesta ja oluen raaka-aineista tehtyjä ruokia. Huvilassa tehdään oluesta myös leipää. Olut sopii erittäin hyvin myös useimpien Huvilan ruoka-annosten seuraksi.

Panimokierros kannattaa varata ennakkoon, mutta hyvällä tuurilla sen voi saada myös paikan päällä. Panimokierrokseen kannattaa yhdistää myös Panimoklubin keikka. Hinnat ja lisätiedot löytyvät Panimoravintola Huvilan nettisivuilta.
Tunnelmallinen veneretki Saimaan saaristoon
Valtava kalasääsken pesä ilmestyy näkyviin heti kun ylitämme kansallipuiston rajan. Emo kaartelee huolehtivasti pesän yläpuolella. Kuikat sukeltelevat vähän kauempana, ne eivät päästä ihmistä…
Johanna Oraksen timanttinen kesä
Yksi Savonlinnan alkukesän kohokohdista on Taidekartano Johanna Oraksen lämminhenkiset avajaiset. Jotenkin vaan tuntuu, että näistä avajaisista alkaa Savonlinnan seudun kesä. Tämän kesän avajaisia…
Täydellinen hiljaisuus Kolovedellä
Melonta on yksi kesän suosikkipuuhistani. Itse asiassa aloitetaan usein melontakausi jo aikaisin keväällä, jäiden seassa, siksi hauskaa puuhaa se on. Kun asustelee järven…
Tori on Savonlinnan sydän
Vaikea kuvitella Savonlinnan matkaa ilman, että vähintään piipahtaa torilla päiväkahvilla. Suomen vilkkain kesätori sijaitsee aivan kaupungin ytimessä, poikkeuksellisen hienossa rantamaisemassa Haapaveden ja Pihlajaveden…
Kulttuuria ja kuohuvaa kansallismaisemassa
Me olemme tänä kesänä toteuttaneet ystävien kanssa Unelmapäivä Saimaalla -projektia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokainen saa suunnitella itselleen unelmiensa päivän Saimaalla, ja…
Oopperakesä on avattu
”Arvoisa yleisö, esitys alkaa hetken kuluttua”. Näihin Aarno Cronvallin niin tuttuihin sanoihin tiivistyy oopperakesän avaus. Istumme Olavinlinnan takarivillä ja odotamme malttamattomina Otellon kenraalin…
