Georgialaiset hatsapurit

Julkaistu -

Sain viime kesänä päähäni, että haluan tarjota 50-vuotisjuhlillani georgialaista ruokaa. Ja geogialaisia juhliahan ei voi luonnollisesti järjestää ilman hatsapureja. Niinpä alkoi armoton täydellisen hatsapurireseptin metsästys. Rakastan georgialaista ruokaa ja olen syönyt paljon erilaisia hatsapureja, ihan paikan päälle Georgiassakin useamman. Mutta miten hyvä hatsapuri tehdään, siinäpä vasta kysymys. Googlailemalla löytyi muutama resepti, joita kokeiltiin, mutta lopputulema ei ollut sinne päinkään. Lopulta eksyin Youtubessa reseptivideoon, joka näytti lupaavalta, ja sitä se muuten olikin.

Youtuben ohjeella ja Tallinnasta haetulla Sulguni-juustolla päästiin jo melko hyvään lopputulokseen. Aitoon hatsapuriin laitetaan siis Sulguni-juustoa, jota ei valitettavasti saa Suomesta. Ohjeissa kehotetaan korvaamaan Sulguni Mozzarellan ja Fetan seoksella, mutta eihän se vaan sama ole. Ensimmäiset testihatsapurit tehtiin juuri tällä seoksella ja lopputulos oli ihan kelpo, mutta kun testasimme ensimmäisen kerran aitoa Sulgunia, niin kyllähän sieltä se ihan aidon oikean hatsapurin maku tuli heti kielelle.

Oltiin jo melkoisen tyytyväisiä omaan aikaansaannokseen, mutta päätettiin lähteä vielä käymään Puumalassa Ville Haapasalon hatsapurikioskilla. Ja kyllähän Villen hatsapurit olivat todella hyviä kaikessa rasvaisuudessaan. Kyseltiin kioskilta vinkkejä hatsapurien paistoon, ja siellä kuultiin, että ne pitäisi paistaa 300 asteessa. Meidän ohjeessa paistolämpötila oli 180 astetta eli melkoinen ero. Lisäksi saatiin, selville että Ville käyttää taikinassa Rapion myllyn erikoisvehnäjauhoja.

Hatsapurit 2 kpl

1 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
100 g täysmaitoa tai kermaa
2 rkl vehnäjauhoja

50 g voita
250 g vehnäjauhoja
1 muna
Suolaa

500 g Sulguni-juustoa

Laita pieneen kulhoon hiiva ja sokeri ja kaada päälle lämmitetty kerma/maito. Lisää vielä 2 rkl vehnäjauhoja ja sekoita hyvin. Anna kohota liinan alla noin 15 minuuttia.

Vatkaa toisessa kulhossa kananmuna. Lisää joukkoon sulatettu voi, suola ja taikina. Lisää lopuksi jauhot ja vaivaa hyvin. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa tunnin verran. Taikinan pitäisi tuplaantua kohotuksen aikana.

Raasta juusto taikinan kohoamisen aikana ja laita uuni lämpimään niin kuumaksi kuin sen saa. Meidän kiertoilmauuni lämpenee juuri tuohon toivotuun 300 asteeseen.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa taikina kahteen osaan. Kauli kummastakin osasta ohut pyörylä. Tee juustoraasteesta kaksi palloa ja laita juustopallot kummankin taikinan keskelle. Painele juustopallot litteäksi käsin. Nostele taikina juuston päälle siten, että nosta jokainen taikinan kulma juuston keskelle. Painele hatsapuri käsin pyöreäksi siten, että juustoa on koko hatsapurin alueella. Kauli vielä hatsapurit tasaisiksi. Tee keskelle hatsapuria pieni reikä. Voitele hatsapurit kananmunalla ja laita kuumaan uuniin 5 – 6 minuutiksi. Paistoaika riippuu uunin lämpötilasta. Hatsapuri on valmis kun se on kauniin ruskea. Voit halutessasi voidella hatsapurin vielä sulatetulla voilla.

Kauli taikina pyöreäksi ja laita juustopallo pyörylän keskelle.
Painele juustopallo taikinan päälle.
Käännä taikinan reunat juuston päälle.
Painele hatsapuria käsin niin että juustoa on tasaisesti koko hatsapurin alueella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Herkulliset ribsit

Ribsit on yksi meidän suosikkiherkkuja, ja niitä tuleekin tehtyä aika usein, etenkin näin kesällä. Useampikin henkilö on pyytänyt minulta tätä ohjetta, niin tässä…

Näytä lisää

Ihanan muheva kanttarellipiirakka

Nyt on taas se aika vuodesta, että saa kehitellä kaikenlaista hyvää kantterelleista. Tänään iski into tehdä pitkästä aikaa kanttarellipiirakka. Piirakan lähtökohtana oli se,…

Näytä lisää

Kuhakvenellit rapukastikkeessa

Pumpulinkeveät kuhakvenellit ja ihanan umaminen rapukastike kelpaisivat hienommankin illallisen alkupalaksi. Me teimme rapukastikkeen itse pyydetyistä ravuista, mutta yhtä herkullinen kastike tulee kaupan pakastealtaasta…

Näytä lisää

Lihamureke itämaisittain

Hyvän lihamurekkeen perusta on luonnollisesti hyvä raaka-aine eli jauheliha. Minä olen varsin kranttu jauhelihan suhteen, ja peruskauppojen tiskeistä on varsin vaikea löytää omaan…

Näytä lisää

Tattimajoneesi

Tattimajoneesi – tuo herkku taivaallinen. Mietin vappubrussille seuralaista äidin tekemälle riimihirvelle ja jostain pälkähti päähäni, että tattimajoneesihan voisi olla se juttu. Kummankin raaka-aine…

Näytä lisää

Itse tehty kebab kahdella kastikkeella

Sain Facebook-kaverilta vinkin Mättömestarin blogista, josta löytyy kertakaikkisen mainio kebab-lihan ohje. Tämä kebab on tehty suoraan tuon Mättömestarin ohjeen pohjalta, mutta mausteita olen…

Näytä lisää