KatinUnelmat – muotia kaikenkokoisille naisille
Julkaistu - Pia BehmKatinUnelmat on Rantasalmella, Hotel & Spa Resort Järvisydämen uuden Järvikylpylän tiloissa toimiva hyvinvointikokonaisuus. KatinUnelmien yrittäjä Kaarina Kovanen haluaa tarjota ihanaa ja vähän erikoistakin muotia kaikille ihanille naisille, niin pienille, suurille kuin keskikokoisillekin naisille. Muodin lisäksi KatinUnelmien hyllyistä löytyy matkamuistoja, saunatuotteita ja Colosén tuotteita, ja tekeepä yrittäjä asiakkailleen meikkejäkin.

Aikaisemmin KatinUnelmien toimipaikka oli Rantasalmella, mutta kun Järvikylpylän valmistumisen myötä oli mahdollisuus muuttaa kylpylän tiloihin, ei ideaa tarvinnut kahdesti miettiä. KatinUnelmissa käy paljon vakioasiakkaita mm. Rantasalmelta, Savonlinnasta ja Varkaudesta. Nyt näiden vakioasiakkaiden lisäksi myös kylpyläasiakkaat voivat yhdistää shoppailun hemmottelureissuun. Ratkaisu on siis ollut mitä toimivin. Kati vinkkaakin, että Järvisydän on niin mahtava kokonaisuus, että kannattaa ehdottomasti tulla nautiskelemaan tarjonnasta vaikka pidemmäksikin aikaa.

Kati on halunnut huomioida erikokoiset naiset koko yritystoimintansa ajan. Itse asiassa koko yritystoiminta lähti siitä ajatuksesta, että isojen naisten on vaikea löytää näyttäviä vaatteita. Tähän haasteeseen Kati lähti hakemaan ratkaisua. Samalla tavalla hän haluaa huomioida myös pienet naiset. Pitäähän jokaisella naisella olla mahdollisuus pukeutua naisellisesti ja kauniisti.

Kati on ostanut tuotteet samalta maahantuojalta koko yritystoimintansa ajan. Tutulta yhteistyökumppanilta on hyvä valita juuri ne vaatteet, jotka sopivat Katin asiakaskunnalle, ja toisaalta maahantuoja osaa jo huomioida Katin asiakaskunnan tarpeet. Kati painottaa, että hän haluaa valikoiman olevan hyvin naisellinen ja vähän erilainenkin.
Kuvasimme tätä juttua varten KatinUnelmien kesän muotia Järvikylpylän ympäristössä. Ihanan naisellisia juhla-asuja ja asuja vähän rennompaankin menoon. Nykyisin juhliinkin voi mennä esimerksi koristeellisissa farkuissa ja laittaa seuraksi juhlavamman paidan. Pitsi ja tähtikuviot ovat erityisen suosittuja tänä kesänä. Ja koska myymälä sijaitsee rannalla, löytyy valikoimista tietenkin myös veneilyhenkistä tarjontaa.

KatinUnelmissa kannattaa ehdottomasti käydä paikan päällä, mutta osa tarjonnasta löytyy myös verkkokaupasta.
Saimaalla tehty – suurella sydämellä
Olen parhaillani työstämässä Saimaalla tehty -työnimellä kulkevaa kirjaa. Sain puserrettua oman Saimaa-rakkauteni kirjalliseen ja kuvalliseen muotoon tämän vuoden maaliskuussa ilmestyneessä Vuosi Saimaalla -kirjassa,…
Ehkä maailman mukavimmat kengät
Pistäpä kerran Otzit jalkaan, ja sen jälkeen et halua enää muuta laittaakaan. Ostin elämäni ensimmäiset Otzit viime kesänä Aalto Storesta, ja heti seuraavana…
Joululahjaksi vahvoja tunteita
Mitä joululahjaksi hänelle, jolla on jo kaikkea? Mikä ilahduttaisi erityisesti, mikä jättäisi muistijäljen? Mikä saisi huokaamaan vielä vuosien päästä; muistelemaan hienoa, pysäyttävää, yhdessä…
Uuden vuoden juhliin Muotitalo Pukin kautta
Kuvattiin pari viikkoa sitten Muotitalo Pukin jouluisia juttuja savonlinnalaisen bloggari Tiina H:n kanssa. Poikkeuksellisen mielenkiintoiset kuvaukset tehtiin Tiinan ja hänen avomiehensä Jukan todella…
Vuosia nuoremmaksi Ruususessa
Kuulin jo viime syksynä, että Kauneskeskus Ruusunen aikoo toteuttaa Vuosia nuoremmaksi -ohjelman muutaman asiakkaan kanssa. Minusta idea oli hyvä, mutta täytyy tunnustaa että…
Pukeutumisvinkkejä kesän juhliin
Kesä on parasta aikaa juhlille. Kokosimme yhteen kolmen savonlinnalaisen kaupan ihania pukeutusvinkkejä kesän juhlakautta varten. Valitse kuvista suosikkisi ja käy kaupoilla katsomassa mitä…
