Ehkä maailman mukavimmat kengät

Julkaistu -

Pistäpä kerran Otzit jalkaan, ja sen jälkeen et halua enää muuta laittaakaan. Ostin elämäni ensimmäiset Otzit viime kesänä Aalto Storesta, ja heti seuraavana päivänä toiset. Ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että aika monessa ovat nuo kengät sen jälkeen jo olleet mukana.

Ehkä hauskin Otz-juttu sattui viime syksynä kun mentiin vajaaksi viikoksi Italiaan, Cinque Terreen. Tarkoitus oli viettää päivät kuljeskellen pitkin alueen vaelluspolkuja. En ehkä ihan ymmärtänyt minkälaisesta alueesta oli kyse, sillä mukaan lähti vain Otzit, vaikka oikeampi valinta olisi kyllä ollut ihan kunnon vaelluskengät.

Käveltiin muutaman päivän aikana reilut 20 kilometriä todella huonokuntoisia ja vaikeakulkuisia vuoristopolkuja. Ohikulkijat vähän katselivat kenkiäni siihen malliin, että eipä ole rouva osannut varautua näihin olosuhteisiin, mutta todellisuudessa varautumattomuus ei ollutkaan hullumpi juttu. Otzit kestivät nimittäin menossa mukana vallan mainiosti ja mikä parasta, jalat eivät kipeytyneet lainkaan. Se on kyllä todettava, että tuon vuoristorallin päätteeksi kankaiset kengät eivät enää olleet kauneimmillaan. Mutta mitäpä siitä, uusiahan saa Aalto Storesta.

Jäämies Ötzin jalanjäljillä

Otz-kenkien tarina on muuten varsin huikea vai mitäs sanotte? Vuonna 2005 erään urheilullisen lifestyle-brändin luova johtaja Ludo luki artikkelin maailman vanhimmista koskaan löydetyistä kengistä. Nämä kengät kuuluivat noin 5000 vuotta sitten eläneelle jäämies Ötzille. Kengät olivat omalla ajallaan edistykselliset, sillä ne oli valmistettu peurannahkaisista päällisistä, jotka oli ommeltu karhunnahkaisiin pohjiin. Kengissä oli myös verkkomainen kudottu sisäsukka, jossa oli täytteenä kuivaa heinää ja sammalta. Näin kengät olivat sekä mukavat että lämpimät.

otzshoes

Ötzin tarinan innoittamana Ludo suunnitteli uudelleen nämä jäämiehen kengät ja lisäsi niihin tämän päivän trendejä, mukavuutta ja teknologiaa. Ja näin syntyi Otz, ehkäpä maailman mukavin kenkä. Otzejä kehitetään jatkuvasti, juttua viimeisimmistä parannuksista löydät täältä.

Yhteistyössä: Aalto Store

Savonlinna

Tunnelmallinen veneretki Saimaan saaristoon

Valtava kalasääsken pesä ilmestyy näkyviin heti kun ylitämme kansallipuiston rajan. Emo kaartelee huolehtivasti pesän yläpuolella. Kuikat sukeltelevat vähän kauempana, ne eivät päästä ihmistä…

Näytä lisää

2 kommenttia artikkeliin “Ehkä maailman mukavimmat kengät”

  • 9.4.2015 klo 05:42 sari joenpolvi

    Aivan ihanant kengät.. Miten toimisi työkengänä hoitajalla?

    Hei Sari, nämä on tosiaankin ihanat. Itse ajattelisin että jos näillä pärjää vuoristossa niin miksei hoitajan työssäkin 🙂 Kysyin kuitenkin vielä kommentin kenkien myyjältä ja sieltä vastattiin näin: ”Riippuu hoitajan työstä. Anatomisesti muotoiltu ja antimikrobinen korkkipohjallinen tekee kengistä erittäin mukavat työkäyttöön. Niillä jaksaa seisoa ja kävellä pitkänkin päivän. Pellava on mukavan hengittävä ja hiostamaton materiaali. On tietysti huomioitava, että kangaskenkä ei ole paras mahdollinen valinta työhön, jossa kengät kastuu/likaantuu helposti. Toki kengät ovat konepestävät ja näin myös helpot pitää siistinä ja huoltaa.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Mukavaa tekemistä koko perheelle

Usein kuulee sanottavan, että Savonlinnassa ei ole oikein tarjontaa lapsiperheille. Itse asiassa olen ollut itsekkin vähän samaa mieltä ja jopa harmitellut ääneen tarjonnan…

Näytä lisää
Savonlinna

Linnakrouvin elämykset

Käytiin eilen Linnakrouvissa syömässä. Pöytä oli varattu jo hyvän aikaa sitten, sillä tiesin että Jyrki Anttila esiintyisi ruokailun lomassa. Minusta on upeata, että…

Näytä lisää

Saimaalainen punajuuri-suppilovahverokeitto

Maistuva suppilovahveroilla höystetty punajuurikeitto. Keiton kruunaa paistettu Muhosen luomuruisleipä. Punajuurta Suppilovahveroita Porkkanoita Punasipulia Pekonia Korianteria Lihaliemikuutio + 5 dl vettä Suolaa ja pippuria…

Näytä lisää

Viimeinkin lämmintä vesillä

Tätä on odoteltu ja kyllä tästä nauttiikin. Torstai-iltapäivällä pakkasin tavarat sekä eväät kajakkiin ja tyrkkäsin kajakin vesille. Tavoitteeni oli viettää pari päivää vesillä. Otin varmuuden…

Näytä lisää
Savonlinna

Activity Maker: yhteistyöllä Savonlinna nousuun!

On ollut hienoa huomata, että näillä juttusarjassamme haastatelluilla yrittäjillä on vahva positiivinen asenne ja halu kehittää edelleen paitsi omaa liiketoimintaansa, niin myös tehdä…

Näytä lisää
Savonlinna

Shoppailuparatiisi Savonlinnan keskustassa

Savonlinnan keskustasta löytyy tänä kesänä todellinen shoppailijan paratiisi, sillä Merkkioutlet ja Voglia Pop Up toimivat taas kesän ajan saman katon alla osoitteessa Olavinkatu…

Näytä lisää