Uunissa haudutettua karitsankylkirullaa Oravin tapaan
Julkaistu - Pia BehmKävin tänään Oravin kyläkaupassa kyselemässä karitsaa pääsiäispöytään. Tykkään asioida Oravissa, sillä kyläkaupan lihatiski tunnetaan laadukkaasta, kotimaisesta lihavalikoimasta ja hyvästä palvelusta. Olen suuri karitsan ystävä, ja pidän erityisesti rantasalmelaisen Putkisalon karitsan maukkaasta lihasta. Tätä herkkua saa Oravista juhlapyhinä, ja sieltä sitä usein käyn hakemassa, ellen sitä vieraile suoraan Putkisalossa. Tällä kertaa kävi niin, että kaikki kyljykset ja paistit olivat jo loppuneet. Ajattelin kuitenkin positiivisesti, että pääsen testaamaan jotain aivan uutta karitsareseptiä.
Oravin lihamestari Kari Hirvonen kaivoi varastosta karitsan kylkeä ja kertoi, että häneltä löytyy oiva resepti, jota kannattaisi kokeilla. Kyseessä oli uunissa haudutettua karitsankylkirullaa, jota en ole koskaan valmistanut, enkä edes maistanut. En ole erityisen hyvä käsittelemään lihaa, joten Kari käsitteli ystävällisesti kyljen valmiiksi eli poisti siitä luut ja ylimääräisen rasvan. Tämä on muuten myös yksi syy, miksi Oravissa asiointi on niin mukavaa. Saat aina hyviä vinkkejä lihan käsittelyyn ja hyviä reseptejä. Lisäksi lihat käsitellään toiveiden mukaisesti, niin että ne on helppo valmistaa.
Koska pääsiäispöytään on tulossa myös vieraita, päätin testata reseptin jo ennakkoon. Ja täytyy sanoa, että tämä karitsan kylki sopii myös juhlapöytään mainiosti. Lopputulos oli ihanan maukas ja muheva. Kylkeä haudutetaan uunissa kolmisen tuntia, joten tämä resepti sopii erityisen hyvin tehtäväksi vapaapäivänä.
Uunissa haudutettua karitsankylkirullaa
1 luuton karitsan kylki
Täyte
n. 200 g mustia kivettömiä oliiveja
2 kuorittua valkosipulinkynttä
4 oksaa rosmariinia nypittynä
0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
Mustapippuria
Suolaa
Laita kaikki aineet suolaa lukuunottamatta korkeaan astiaan ja sekoita sauvasekoittimella hyvin sekaisin. Levitä luuton karitsan kylki leivinpaperin päälle, ripottele sille hieman suolaa ja levitä täyte tasaisesti levyn päälle. Kääri levy tiukaksi rullaksi ja sido paistinnarulla kiinni.
Laita rulla uuniastiaan ja lisää pohjalle hieman vettä. Paista 180 asteessa noin tunti. Laske lämpötila 150 asteeseen ja jatka paistamista vielä pari tuntia. Jos käytät kiertoilmauunia laske lämpötiloja noin 15 asteella.

Jos pääsiäisruoka on vielä päättämättä, niin kylkeä pitäisi Oravin kyläkaupasta edelleen löytyä. Eikö ole muuten kallis raaka-aine, kilohinta on reilusti alle kympin.

Oravin lihavalikoimat ovat parhaimmillaan aina juhlapyhien yhteydessä, mutta joka päivä tiskistä löytyy kotimaista lihaa ja usein myös paikallista kalaa. Kari kertoi, että heillä käy paljon asiakkaita pitkästäkin matkasta. Osa tekee niin, että varaa ennakkoon suuremman määrän lihaa, joka sitten pakataan asiakkaan haluamalla tavalla. Esimerkiksi itse jauhettu kunnon jauheliha on erityisen suosittua, samoin karitsan ja poron puolikkaat.
Kansakoulun jyväleipä – enemmän kuin leipä
Kansakoulun jyväleipä on enemmän kuin leipä. Se on leipä, jonka resepti on syntynyt osaavissa käsissä vuosien saatossa. Resepti, jonka takana on suuri sydän…
Mehevä marjapiirakka
Tänään syntyi poikkeuksellisen mehevä marjapiirakka. Äitini toi alkuviikosta maistiaisiksi tekemäänsä valkoherukkapiirakkaa ja sen pohja oli niin hyvä, että oli pakko ottaa resepti talteen….
Metsäsieni-lihapiirakka
Minulla on sellainen positiivinen ongelma, että melkein kaikki viime syksynä kerätyt metsäsienet ovat vielä käyttämättä. En oikeastaan ymmärrä kuinka tässä on päässyt näin…
Lassen lihapullaborssi
Meillä on ollut jo jonkin aikaa tapana keitellä maanantaisin keitto, josta riittää koko alkuviikoksi. Tällä viikolla päätettiin tehdä pitkästä aikaa kunnon borssikeitto. Pohjana…
Vuohenjuusto-mansikkasalaatti
Tulipas tehtyä mainio vuohenjuusto-mansikkasalaatti. Mietin pitkään mikä juusto kävisi parhaiten mansikan seuraksi ja päädyin grillattuun vuohenjuustoon. Tämä valinta osoittautui erittäin hyväksi. Vuohenjuuston kevyesti…
Muikku-mätileipänen
Ihana alkupalavinkki muikusta ja muikunmädistä. Leipäset voi tarjoilla erikseen tai niistä voi rakentaa sydämenmuotoisen kokonaisuuden. Valitse itse. Muikunmätiä Punasipuli Kermaa Suolaa ja pippuria…

Yksi kommentti artikkeliin “Uunissa haudutettua karitsankylkirullaa Oravin tapaan”
Mielipidekirjoitus on osunut naulankantaan. Oravin kyläkauppa on parasta Savonlinnassa. Syksyisin saatavana oleva poronlihakin on laatulihaa ja lihamestarin itsensä loistavasti paloiteltu.