EasyFit – helposti kuntoon

Julkaistu -

Helposti kuntoon. Saattaa kuulostaa vähän liioittelulta, mutta tässä tapauksessa ei. Oma matkani hyvään kuntoon onnistui nimittäin yllättävänkin helposti. Paljon helpommin kuin olisin voinut kuvitella. Tämä ei ollut ensimmäinen yritys, joten vertailupohjaa on. Uskoisin, että suurimpana syynä tämänkertaiseen onnistumiseen oli toisaalta todella hyvä motivaatio ja toisaalta se, että tätä muutosta ei tarvinnut tehdä yksin. Mukana oli tsemppaava treenikaveri ja EasyFitin ammattilaiset.

Mistä se motivaatio oikein tulee?

Minä edustan varmasti sellaista tyypillistä suomalaista tarinaa. Keski-ikäinen nainen, joka on liikkunut aina paljon, mutta sitten yhtäkkiä työt vievät yhä enemmän aikaa ja sohva alkaa kutsua iltaisin. Liikunta ei missään vaiheessa jäänyt kokonaan pois, mutta sen määrä väheni kyllä melkoisesti. Tämän seurauksena kiloja kertyi vähän kuin huomaamatta, ja lääkärikin alkoi huomautella, että kohta lienee aika aloittaa verenpainelääkitys. Sukurasitteita kun on. Lääkärin uhkailuista huolimatta tarvittiin kuitenkin yksi käänteentekevä valokuva, joka antoi sen viimeisen sysäykseen uuteen elämään. Tästä valokuvasta todettakoon vain sen verran, että se sai lopullisesti silmäni aukeamaan oman ulkonäön osalta. Kun katselee itseään peilistä joka päivä, niin sitä muutosta ei välttämättä huomaa heti.

EasyFitiin

Päädyin ensimmäisen kerran EasyFitiin joulukuussa 2016 työasioissa. Astuin ovesta sisään ja ihmettelin saman tien ääneen, että voiko kuntosalilla olla näin siistiä, väljää ja valoisaa. Jotenkin takaraivoon oli piirtynyt kuva hikisestä salista, jossa järkyttävän kokoiset bodatut äijät nostavat punttejä ja huutavat suoraa huutoa. Tämä mielikuva oli hieman jarruttanut saliharjoittelun aloittamista. Mutta jo ensivisiitti EasyFitissä vahvisti, että tämä on minun paikkani. Ja tästä alkoi matka uuteen ja energisempään elämään.

EasyFit Savonlinna

Minä en apua tarvitse!

Kuntosaliharjoittelu on nuoruudesta tuttua, ja pääsinkin heti sinuiksi salin ja sen laitteiden kanssa. Samalla pistin ruokavalioni täysin uusiksi, ja painoa alkoikin tippua ihan hyvää tahtia. Siskoni vinkkasi, että personal trainer voisi olla ihan hyvä juttu tähän alkuun, mutta minä totesin omaan jyrkkään tyyliini, että mitään apua en tarvitse. Minä kun tiedän itse parhaiten miten nämä hommat tehdään. Ja toki tietyllä tavalla tiesinkin, mutta olenpa todella tyytyväinen, että eräänä kauniina päivänä tajusin, että jotain jeesiä ruokailutottumuksien muuttamiseen voisin ehkä tarvita. Jokainenhan ymmärtää sen, että muutaman kilon laihduttaminen ei ole ongelma, mutta kestävä muutos onkin hieman haastavampi juttu. Ja kestävää muutosta minä olin etsimässä, en parin kilon hetkellistä pudotusta.

Anu opasti tekemään oikein maastavedot ja rinnallevedot.
EasyFit Savonlinna

Niinpä tein puolen vuoden pt-sopimuksen EasyFitin Hintsasen Anun kanssa. Alun perin ajatuksena oli keskittyä pelkästään ruokaan, mutta lopulta käytiin myös treeniohjelmat yhdessä läpi. Itselleni ehdottomasti suurin apu tuli kuitenkin siitä, että kävimme yhdessä läpi mitä järkevä ruokailu tarkoittaa. Minulla oli hyvin perinteiset suomalaiset ajatukset painonpudotuksesta. Mahdollisimman vähän ruokaa ja mahdollisimman vähän hiilareita. Anu joutui tekemään ihan jonkun verran töitä, että sai minut syömään monipuolisesti ja ennen kaikkea riittävästi. Yksi hyvä apuri tähän on muuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Fineli-ruokapäiväkirja, johon syötetään päivän ravinto ja sieltä saa hyvää tietoa syödyn ruuan ravintopitoisuudesta.

Pysytään balanssissa

Uuden terveellisen ruokavalion ja aktiivisen liikunnan myötä laihduin kevään aikana hieman yli kymmenen kiloa, mikä oli myös tavoitteeni. Kesän tavoitteena oli pysyä saavutetuissa mitoissa, ja se onnistuikin yllättävän helposti. Toki kesällä tuli herkuteltua välillä ihan reilustikin, mutta kun perusruokavalio on terveellinen, ei pieni herkuttelu silloin tällöin haittaa mitään.

EasyFit Savonlinna

Entä nyt?

Paino on nyt pysynyt kevään lukemissa. Välillä tietenkin tulee pientä heittelyä, mutta sehän on vaan ihan normaalia. Kovasti haaveilen vielä viiden kilon tiputuksesta, mutta katsotaan nyt kuinka se onnistuu. Mitään paineita en tästä asiasta ota, sillä paino on ihan ok ja ennen kaikkea verenpainelukemat ovat loistavat, mikä on kaikista tärkeintä.

Viime marraskuussa näin kaverin FB-päivityksessä tunnelmia Reimsin Shampanja-juoksusta. Olen aina inhonnut juoksemista, enkä ole sitä sen vuoksi juuri harrastanut. Shampanja-juoksu kuulosti kuitenkin juuri niin hienolta, että päätin samalta istumalta, että sinne on päästävä. Menin seuraavana päivänä salille, hyppäsin juoksumatolle ja juoksin kymmenen kilometriä. Juoksu tuntui niin hyvältä, että se vahvisti intoni lähteä lokakuussa Reimsiin. Nyt olen saanut reissulle mukaan jo seuraakin.

Juokseminen onkin hauskaa puuhaa.
EasyFit Savonlinna

Itse asiassa kävin vielä Tanhuvaarassa juoksutestissä ja kerroin tavoitteestani juosta lokakuussa kymmenen kilometriä alle tuntiin. Piisilän Sami teki testin, antoi harjoitusohjelman ja totesi, että ei pitäisi olla mitään ongelmaa päästä tavoitteeseen. Niinpä minut löytääkin nykyisin useimmiten EasyFitin juoksumatolta, ja hei, juokseminen on ihan tosi hauskaa. Tämä lienee hyvä esimerkki siitä, että kun jostain löytyy riittävä motivaatio ja tavoite, niin ihminen voi tehdä mitä vaan.

Olen tänä talvena myös päässyt hiihtämisen makuun 33 vuoden jälkeen. Mies houkutteli ladulle monta vuotta, mutta vasta tänä vuonna annoin periksi. Ja voi että voikin olla hiitäminenkin hauskaa puuhaa. Pitäisi vaan mahdollisimman ennakkoluulottomasti kokeilla erilaisia lajeja.

Kaipaatko sinäkin muutosta?

Kaikki muutos lähtee omasta päästä. Kestävän muutoksen aikaansaamiseksi on oikeasti oltava halu ja motivaatio tehdä muutos. Tämän jälkeen kaikki on helpompaa. Suosittelen todella lämpimästi käyttämään ammattilaisen apua matkalla tavoitteeseen. Meillä suomalaisilla on aidosti varsin kummallisia ajatuksia ”oikeanlaisesta” syömisestä. Minä ainakin tarvitsin sen, ammattilainen kertoi miten homma oikeasti menee. EasyFitissä panostetaan nykyään juuri ravinto-osaamiseen, joten hyödyntäkää hyvät ihmiset tätä osaamista.

EasyFit

Syömisen lisäksi riittävä ja monipuolinen liikunta on tarpeen. Kuntosaliharjoittelu ei ole yksistään riittävää, mutta toisaalta se on erittäin hyödyllinen osa treeeniä, jota ei kannata jättää väliin. Itse käyn salilla 2 – 3 kertaa viikossa. Kuten jo aikaisemmin kerroin, on harjoittelun pääpaino tänä vuonna juoksemisessa, mutta totta kai teen myös salitreenejä. Tämän lisäksi käyn 2 – 3 kertaa viikossa hiihtämässä, luistelemassa tai lumikenkäilemässä. Monipuolinen lajivalikoima tekee liikkumisesta paljon mukavampaa.

Kiitos Easyfit mukavasta ja motivoivasta treenipaikasta. Ja kiitos Anulle kaikesta avusta. Eläköön aktiivinen ja hyvä elämä!

Kuvat: Kati Turunen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Onnentunnetta Savonlinnan saaristomaisemassa

Laiturilta avautuu suomalainen järvimaisema parhaimmillaan; edessä suuri hiljalleen lainehtiva järvenselkä ja kaukana häämöttävät riippakoivut vastapäisellä rannalla. Tässä maisemassa työstä ja kiireestä stressaantunut kaupunkilainen…

Näytä lisää
Savonlinna

Ruususessa tehdään uusia ihmisiä

Kävin eilen viettämässä ihanan hemmotteluiltapäivän kauneuskeskus Ruususessa. Kun viime aikoina on tullut kiidettyä melkoista kyytiä paikasta toiseen, tuntui todella hyvältä pysähtyä hetkeksi ja…

Näytä lisää
Savonlinna

Ripaus romantiikkaa Ruususessa

Ripaus romantiikkaa voi tehdä ihmiselle ihmeitä. Pienikin ele ilahduttaa, mutta joskus on kiva yllättää toinen vähän isomminkin. Vaikka suhde voisi miten hyvin, kannattaa…

Näytä lisää
Savonlinna

Ihanan rentouttava intialainen päähieronta

”Laita silmät kiinni ja hengitä oikein syvään nenän kautta.” Teen työtä käskettyä ja tunnen heti kuinka alan rentoutua. Olen Spa Hotel Casinon hoitolan…

Näytä lisää
Savonlinna

Väriä, muotoa ja persoonallista tyyliä Juvan Optiikasta

Väriä, muotoja ja persoonallista tyyliä uusiin silmälaseihin – tätä kaikkea löytyy Juvan Optiikasta. Juvan Optiikan Savonlinnan, Juvan ja Rantasalmen myymälöissä on nyt runsaasti kevään…

Näytä lisää
Savonlinna

Ruusunen – kokonaisvaltaista hyvinvointia

Olen ollut Hyvänolon kauneuskeskus Ruususen asiakas jo pitkään. Välillä voi mennä pitkäkin aika että en käy hoidoissa, mutta ennemmin tai myöhemmin löydän itseni…

Näytä lisää