Paras pataleipä

Julkaistu -

Pataleipä on ihanan helppo ja herkullinen tapa nauttia aamuisin lämminta leipää. Olen nyt parin viikon aikana leiponut useamman pataleivän, ja kun niistä jokainen on ollut vähän erilainen, niin olen alkanut väkisinkin ymmärtää, miten pienetkin asiat vaikuttavat lopputulokseen.

Hyvän pataleivän salaisuus on pitkä kohoamisaika. Useissa ohjeissa sanotaan, että anna taikinan kohota 12 – 24 tuntia. Ensimmäiset leivät tein niin, että valmistin taikinan illalla ja paistoin leivän aamulla eli kohotusaikaa tuli vajaat 12 tuntia. Vallan mainio leipä tulee näinkin, mutta jos maltat kohottaa pidempään, niin huomaat kyllä eron sekä maussa, että leivän koossa. Tällä tiedoin aion tehdä jatkossa niin, että valmistan taikinan aamulla ja laitan leivän uuniin seuraavana aamuna. Mutta lyhyempikin kohotusaika siis riittää, jos haluat käydä leipomishommiin heti.

pataleipä

Lähtökohta yhdelle leivälle on se, että jauhoja käytetään 7 dl ja vettä 3,5. Jauhoja voi muutella mielensä mukaan. Minulla on viime aikoina ollut taipumusta tunkea kaikkeen leivontaan ruisjauhoja, mikä ei ole välttämättä järkevää. Ruis on toki terveellistä, mutta se vie leivästä ja sämpylöistä kaiken kuohkeuden. Eli jatkossa ruisleipä ruisleipänä ja vaalea leipä aidosti vaaleana. Ohraa ja kauraa lisäilen mielelläni taikinaan. Tässä ohjeessa on käytetty Rapion myllyn lettujauhoja. En löytänyt pussista seoksen koostumusta muuten kuin että vehnää ja ohraa on kumpaakin. Eli jos kaapista ei tätä jauhoa löydy, niin leivän voi tehdä vehnäjauhoista ja sekoittaa sekaan vähän ohrajauhoja.

Pataleipä

3,5 dl vehnäjauhoja
3,5 dl Rapion myllyn lettujauhoja
1 dl kaurahiutaleita
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl noin 42 asteista vettä
2 tl suolaa

Laita kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Lisää päälle vesi ja pyöräytä lusikalla tasaiseksi massaksi. Taikinaa ei vaivata, se jätetään kulhoon sellaisenaan. Laita astian päälle muovikelmu ja peitä vielä leivinliinalla. Jätä kohoamaan huoneenlämpöön vähintään 12 tunniksi. Mutta jos maltat, niin tosiaankin pidemmällä kohoamisajalla saat maukkaamman leivän.

Kun taikina on kohonnut riittävästi, siirrä se jauhotetulle työpöydälle ja pyörittele siitä kevyillä liikkeillä leipä. Älä vaivaa, riittää että taikina on leivän muotoinen. Taikinan kuuluu olla suht löysää. Anna leivän kohota leivinliinan alla vielä puoli tuntia.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen (kiertoilmauuni) ja laita sinne pata ilman kantta. Nosta puolen tunnin jälkeen kuuma pata uunista, lorauta pohjalle vähän öljyä ja nosta leipä pataan. Paista puoli tuntia kannen alla. Ota tämän jälkeen kansi pois ja paista vielä 15 minuuttia. Leivän väri tulee tämän viimeisen 15 minuutin aikana eli ei kannata säikähtää, vaikka leipä on puolen tunnin jälkeen vielä ihan vaalea.

pataleipä

Padasta sen verran, että jos haluat oikein pullukan leivän, käytä pienempää ja korkeareunaisempaa pataa. Minulla on vähän turhan iso pata, joka ei tue leipää ollenkaan, mutta lopputulos on kuitenkin niin hyvä, että en ole vielä ostanut pienempää. Vaan ehkä sekin on vielä edessä.

Nyt sinulla on valmiina ihanan rapeakuorinen ja maukas lämmin leipä. Älä peitä leipää ainakaan aluksi millään, jotta kuoren rapeus säilyy. Itse olen sitä koulukuntaa, että leipä leipänä, mutta monet tykkäävät siitä, että taikinaan sekoittaa siemeniä, marjoja, oliiveja, fetajuustoa tai melkein mitä vaan. Mutta näillä eväillä sinun on hyvä alkaa rakentelemaan omaa suosikkileipääsi.

Kokeile myös rapeita sämpylöitä.

4 kommenttia artikkeliin “Paras pataleipä”

  • Voisko tän toteuttaa jotenkin gluteenittomana versiona?

    Moi Mika, uskoisin että voi, mutta en ole koskaan tehnyt mitään gluteenitonta niin en osaa kyllä sanoa miten.

  • Tarviiko olla valurautanen vai käykö savipata jossa pinnoitus

    Moi Suvi, kyllä käy savipatakin. Me tehtiin reissussa kattilaan kun ei ollut pataa. Eli tärkeintä on että leipä saa hautua kannen alla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kreikkalainen kanakeitto

Tänään tehtiin ensimmäistä kertaa kreikkalainen sitruunainen kanakeitto eli avgolemono. Mies oli nähnyt jossain ruokaohjelmassa kreikkalaisen kanakeiton ohjeen ja sanoi, että sellaista olisi kiva…

Näytä lisää

Pasta puttanesca

Pasta puttanesca eli prostituitujen pasta on meille uusi, erittäin herkullinen tuttavuus. Pastan alkuperästä on olemassa muutamakin tarina, mutta yhden version mukaan kerrotaan, että…

Näytä lisää

Porkkanasämpylät

Teen tällä samalla ohjeella välillä leipää ja välillä sämpylöitä. Kumpikin toimii yhtä hyvin. Leipä on uunissa puolisen tuntia, sämpylät hieman vähemmän aikaa. 1…

Näytä lisää

Kunnon lihapullat

Tunnustan, että olen tosi kranttu jauhelihan suhteen. Kaupasta ei ole enää pitkään aikaan saanut kunnollista jauhelihaa, vaan kaikki on enemmän tai vähemmän vetistä…

Näytä lisää

Mehukas saslik

Eilen tehtiin pitkästä aika saslikia. Saslikin ohjeita on varmasti yhtä monta kuin tekijääkin, ja itsekin on tullut kokeiltua monenlaista reseptiä. Löysin sattumalta lähikaupasta…

Näytä lisää

Maukkaat hirvinyytit

Tänään yhdisteltiin lähiruokaa ja vietnamilaisen keittiön juttuja, ja tästä syntyi mainiot hirvinyytit. Nyyttien raaka-aineena on hirvenlihan lisäksi riisipaperi ja oman maun mukaan erilaisia…

Näytä lisää