Projekti Rouva kesäkuntoon

Julkaistu -

Sain pari viikkoa sitten päähäni, että nyt olisi hyvä aika aloittaa Rouva kesäkuntoon -projekti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että haluan kropan kesäksi vähän tiukempaan kuntoon, ja miksei saisi olla vähän lihaksiakin. Mielenkiintoista oikeastaan nähdä, että miten niitä lihaksia vielä kasvaa yli 50-vuotiaalle naiselle. Painoa ei ole niinkään tarkoitus pudottaa, vaan saada kroppa näyttämään siltä, että kesällä olisi kiva pitää hihattomia mekkoja ilman allien piilottelua.

Salitreenistä on ollut sen verran taukoa, että päätin kääntyä taas ammattilaisen puoleen päästäkseni hyvin ja oikeaoppisesti vauhtiin. Ja niinpä ryhdyttiin yhteistyössä EasyFitin pt:n Kati Turusen kanssa rakentaman minulle sopivaa ohjelmaa.

Miksi tällainen projekti?

Jokaisen ihmisen treeniohjelma on erilainen, ihan riippuen treenaajan taustasta ja tavoitteista. Omasta taustastani on syytä kertoa sen verran, että viime vuonna panostin niin paljon juoksuun, että salitreeni jäi tekemättä melkein kokonaan. Typeryyttähän tämä on, sillä myös juoksija hyötyy hyvästä lihaskunnosta, mutta kun juoksua kertyi lähes 2000 km ja muuta liikuntaa vajaa 1000 km (pyöräilyä, hiihtoa, lumikenkäilyä, kävelyä) vuoden aikana, niin jotenkin se salitreeni sitten vaan jäin.

Tammikuun 2022 treenit. Tämä määrä treeniä tuntuu varsin sopivalta.

Viime vuoden juoksutavoitteeni oli alittaa kaksi tuntia puolikkaalla maratonilla. Joulukuussa juoksin Malagassa puolikkaan aikaan 1.59.33., mihin olen erittäin tyytyväinen, sillä syksyn treeneissä oli omat haasteensa. Mutta kun tavoitteeseen oli päästy, päätin että systemaattinen juoksutreeni saa nyt jäädä ja keskityn enemmän nautiskelemaan juoksemisesta ja ylipäänsä monipuolisesta treenaamisesta. Salillekin palasin vuoden alussa, mutta huomasin nopeasti, että homma menee vähän haahuiluksi, ja aika lailla mukavuusalueella tuli tehtyä treeniä. Siksi ammattilaisen apu tuntui enemmän kuin hyvältä jutulta tähän paikkaan.

Tavoitteellisesti liikkeelle

Koska haluan saavuttaa mitattavia tuloksia, muutakin kuin muutokset peilikuvassa, lähdimme liikkeelle kehokoostumusmittauksella ja lihaskuntotestillä. Kehonkoostumusmittauksen olin tehnyt edellisen kerran vuonna 2017, joten oli hauska seurata, mitä kropalle oli tapahtunut viidessä vuodessa. Ihme kyllä, ei juuri mitään ihmeellistä. Paino oli noussut pari kiloa, mutta se menköön normaalin vaihtelun piikkiin. Erityisen mukava oli huomata, että kehon laskennallinen ikä oli sama kuin viisi vuotta sitten. Että kyllä treenaaminen on kannattanut.

Lihaskuntotestit menivät todella hyvin, vaikka epäilin, että lihaskunto olisi heikentynyt ihan reilusti vuoden salitauon aikana. Sain yhtä testiä lukuunottamatta kaikista erinomaiset tulokset. Ojentajatestissä jäin hyvälle tasolle. Oli kiva huomata, että pelkkä juoksukin oli pitänyt jalat ja keskivartalon edes jonkinlaisessa kunnossa.

Sopivan ohjelman hakemista

Testien ja alkuhaastattelun jälkeen Kati teki minulle saliohjelman. Tavoittena on tehdä ainakin nyt alussa 1-jakoinen ohjelma kolme kertaa viikossa. Sen lisäksi juoksen kuukaudessa noin 100 km ja nyt talvikuukausina myös hiihdän 100 km. Tämä saattaa kuulostaa paljolta, koska palautuakin pitäisi, mutta viime vuonna juoksin heinäkuuta lukuun ottamatta 170 – 210 km kuukaudessa ja harrastin muutakin liikuntaa, joten kroppa on jo tottunut tämänkaltaiseen rasitukseen. Tiukan salitreenin lisääminen tähän tuo tietysti lisää rasitusta, ja aionkin olla tarkkana, että myös palautumiselle jää aikaa. Olen onneksi oppinut jo tuntemaan oman kroppani niin hyvin, että huomaan nopeasti jos tulee hidastamisen paikka. Ja mikäli se paikka tulee, rauhoitetaan tahtia ihan varmasti. Tarkoitus ei ole kuitenkaan laittaa projektia överiksi.

Talvella juoksen välillä villasukissa.

Ja sit mentiin

Huomenna pääsen ekaa kertaa testaamaan ohjelmaa kokonaisuudessaan ja kaikessa raskaudessaan. Kerron sitten kokemuksia miltä uusi ohjelma tuntuu. Torstaina käytiin se Katin kanssa yhdessä läpi, ja ainakin sen perusteella tuntui tosi hyvältä ja sopivan raskaalta.

Ja jos haluat lukea miten sohvaperunasta tuli urheiluhullu viitisen vuotta sitten, löydät tarinan täältä.

*Ohjelma ja testit saatu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Jokainen asiakas vie mukanaan

Tuntuuko elämänrytmi välillä turhankin kiireiseltä? Haaveiletko koskaan asuvasi järven rannalla, kaupungin keskustassa? Entäs jos tekisit niin kuin Anne ja Ari-Pekka Mäkinen tekivät? Usean Keski-Euroopassa…

Näytä lisää
Savonlinna

Ihana naisten ilta Ruususessa

Olipas mukava naisten ilta Ruususessa. Keskustassa liikkujat ovat varmaan huomanneet, että Kauneuskeskus Ruususen alakertaan on avattu uusi viehättävä Skin & Nail Bar. Me…

Näytä lisää
Savonlinna

Casino Tower – elämyksellistä elämää ja lomaa Saimaan rannalla

Haluaisitko asua tai viettää lomaa Suomen upeimman kesäkaupungin keskustassa, sinisenä kimaltelevan Saimaan rannalla? Aamuauringon säteet herättävät sinut hellästi, ja kun avaat silmät, siintää…

Näytä lisää
Savonlinna

Anna ammattilaisen auttaa

Oman talon rakentaminen on usein ainutkertainen juttu. Ja jos ei ole alan ammattilainen, ei voi mitenkään edes tietää kaikista mahdollisista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista….

Näytä lisää
Savonlinna

Silmälasikehykset – sporttista vapaa-aikaan ja persoonallista tyyliä töihin

Jollekin sopii ihan minkälaiset silmälasikehykset vaan, kun on kauniit ja sirot kasvonpiirteet. Oli nimittäin tosi hauskaa olla mukana seuraamassa, kun ystäväni sovitteli uusia…

Näytä lisää
Savonlinna

Ruusunen – kokonaisvaltaista hyvinvointia

Olen ollut Hyvänolon kauneuskeskus Ruususen asiakas jo pitkään. Välillä voi mennä pitkäkin aika että en käy hoidoissa, mutta ennemmin tai myöhemmin löydän itseni…

Näytä lisää