KatinUnelmat – muotia kaikenkokoisille naisille

Julkaistu -

KatinUnelmat on Rantasalmella, Hotel & Spa Resort Järvisydämen uuden Järvikylpylän tiloissa toimiva hyvinvointikokonaisuus. KatinUnelmien yrittäjä Kaarina Kovanen haluaa tarjota ihanaa ja vähän erikoistakin muotia kaikille ihanille naisille, niin pienille, suurille kuin keskikokoisillekin naisille. Muodin lisäksi KatinUnelmien hyllyistä löytyy matkamuistoja, saunatuotteita ja Colosén tuotteita, ja tekeepä yrittäjä asiakkailleen meikkejäkin.

Aikaisemmin KatinUnelmien toimipaikka oli Rantasalmella, mutta kun Järvikylpylän valmistumisen myötä oli mahdollisuus muuttaa kylpylän tiloihin, ei ideaa tarvinnut kahdesti miettiä. KatinUnelmissa käy paljon vakioasiakkaita mm. Rantasalmelta, Savonlinnasta ja Varkaudesta. Nyt näiden vakioasiakkaiden lisäksi myös kylpyläasiakkaat voivat yhdistää shoppailun hemmottelureissuun. Ratkaisu on siis ollut mitä toimivin. Kati vinkkaakin, että Järvisydän on niin mahtava kokonaisuus, että kannattaa ehdottomasti tulla nautiskelemaan tarjonnasta vaikka pidemmäksikin aikaa.

Kati on halunnut huomioida erikokoiset naiset koko yritystoimintansa ajan. Itse asiassa koko yritystoiminta lähti siitä ajatuksesta, että isojen naisten on vaikea löytää näyttäviä vaatteita. Tähän haasteeseen Kati lähti hakemaan ratkaisua. Samalla tavalla hän haluaa huomioida myös pienet naiset. Pitäähän jokaisella naisella olla mahdollisuus pukeutua naisellisesti ja kauniisti.

Kati on ostanut tuotteet samalta maahantuojalta koko yritystoimintansa ajan. Tutulta yhteistyökumppanilta on hyvä valita juuri ne vaatteet, jotka sopivat Katin asiakaskunnalle, ja toisaalta maahantuoja osaa jo huomioida Katin asiakaskunnan tarpeet. Kati painottaa, että hän haluaa valikoiman olevan hyvin naisellinen ja vähän erilainenkin.

Ihanan kevyttä kesäjuhliin
Pitsiä juhliin
Katin unelmat

Kuvasimme tätä juttua varten KatinUnelmien kesän muotia Järvikylpylän ympäristössä. Ihanan naisellisia juhla-asuja ja asuja vähän rennompaankin menoon. Nykyisin juhliinkin voi mennä esimerksi koristeellisissa farkuissa ja laittaa seuraksi juhlavamman paidan. Pitsi ja tähtikuviot ovat erityisen suosittuja tänä kesänä. Ja koska myymälä sijaitsee rannalla, löytyy valikoimista tietenkin myös veneilyhenkistä tarjontaa.

KatinUnelmissa kannattaa ehdottomasti käydä paikan päällä, mutta osa tarjonnasta löytyy myös verkkokaupasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Tervetuloa kierrätyksen ihmeelliseen maailmaan

Enpä tiennytkään kuinka monipuolista toimintaa onkaan jo 26 vuotta Savonlinnassa olleella nk. Kierrätyskeskuksella. Savonlinnan Toimintakeskus Ry:llä isompi Kierrätysmyymälä osoitteessa Pohjolankatu 6 ja toinen…

Näytä lisää
Savonlinna

Saimaalla tehty – suurella sydämellä

Olen parhaillani työstämässä Saimaalla tehty -työnimellä kulkevaa kirjaa. Sain puserrettua oman Saimaa-rakkauteni kirjalliseen ja kuvalliseen muotoon tämän vuoden maaliskuussa ilmestyneessä Vuosi Saimaalla -kirjassa,…

Näytä lisää
Savonlinna

Kesämuotia savonlinnalaisittain

Olipa hauska päivä eilen. Pääsin nimittäin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja kuvaamaan Muotitalo Pukin ihania kesäuutuuksia viehättävässä Savonlinnan kaupunkiympäristössä. Kuvaussession ideana oli siis laittaa…

Näytä lisää
Savonlinna

East Coast – merihenkistä käyttömuotia Saimaalle

East Coast -muoti on ajatonta, klassista ja kestävää. Se on myös sinistä, harmaata, valkoista ja punaista maustettuna herkullisella konjakilla ja kullalla. Myös raidat ja…

Näytä lisää
Savonlinna

Käsitöitä Kartanon putiikista

Loikansaaren Lomamökkien vastaanottorakennuksessa on ihastuttuva pieni käsityömyymälä, Kartanon Putiikki. Putiikista löytyy maaseutuhenkisiä käsityötuotteita ja mökkeilyyn liittyviä hemmottelutuotteita. Käsinkudottujen tekstiilien rouheat pinnat ja upeat…

Näytä lisää
Punkaharju

Muotia Hotelli Punkaharjussa

Hotelli Punkaharjussa vietettiin eilen Hyvänolon tyylipäivää. Tarjolla oli opastusta ja vinkkejä kaudenhoidon ja hyvinvoinnin saloihin. Iltapäivä huipentui Muotitalo Pukin ja Muoti & Muoto…

Näytä lisää