Joululahjat paikallisista yrityksistä
Julkaistu - Pia BehmJoulu lähestyy, ja on taas aika miettiä mitä haluaisi lahjoittaa rakkailleen. Antaisinko aikaa, ehkä hemmottelua, jotain mitä lahjansaaja erityisesti tarvitsee vai ehkä jonkun elämyksen? Itse ajattelen, että haluaisin erityisesti näinä haastavina aikoina antaa joululahjan myös omalle kotikaupungille ja sen yrittäjille. Paras joululahja Savonlinnalle taitaisi olla se, että me kaikki savonlinnalaiset ostaisimme tänä vuonna joululahjat rakkaasta kotikaupungistamme ja tukisimme näin paikallisia yrittäjiä. Yritykset ovat rakentaneet meille näyttävän joulukadun ja puotien ikkunat on somistettu kauniisti. Ja jos tässä tilanteessa ei tee mieli lähteä kauppoihin, niin paljon kaikkea ihanaa on tarjolla myös paikallisissa verkkokaupoissa. Alla on koottuna lahjaideoita, lisää löytyy kaupoista ja yritysten omilta nettisivuilta.
Kadonnutta Savonlinnaa etsimässä -kirja 30 €
Ville Vilénin kirjoittama Kadonnutta Savonlinnaa etsimässä – Matkailukaupungin synty -kirja on runsaskuvitteinen tietoteos 1900-luvun alun Savonlinnasta. Ehdoton lahjavinkki kaikille vanhojen rakennusten ja kuvien…
Karitsanmaksapatee 17,90 €
Putkisalon Kartanon herkullinen karitsanmaksapateé 17,90 €. Suussa sulavan hyvän alkupalan ruislastun päällä täydentää sopivan makea hillo tai marmeladi. Pateeta on myynnissä Olga Maria…
Olavinlinna-lapaset alk. 24,90 €
Joulun hittituote, ikisuosikki Olavinlinna-lapaset. Osta valmis tuote lahjaksi tai anna tarvikepaketti saajalle hänen itsensä tehtäväksi. Lapaset löydät Taito Shopin myymälästä, Puistokatu 7.
Hobstarin juomalasi 7,50 €/kpl
Glögin voi nauttia Hobstarin juomalasista, joka kestää myös kuuman juoman. Saatavilla Pieni sisustusputiikki -myymälästä ja verkkokaupasta.
Saimaa kaikille aisteille -kirja 29,90 €
Ainutlaatuisia kohtaamisia Saimaalla niin luonnon kuin eläintenkin kanssa. Kirja tulvillaan tunnelmaa, reseptejä ja historiaa Saimaalta. Kirjan voi ostaa Muotitalo Pukin verkkokaupasta.
Taivaalliset merisuolatryffelit 7,90 €
Herkkusuille laatikollinen merisuolatryffeleitä 7,90 €/rasia tai ota kaksi 15 €. Täydellinen suklaanautinto vaikka kahvipöytään. Saatavilla Olga Maria Designin osastolta Joulu Kauppahallista, Olavinkatu 45.
Illallinen kahdelle 130 €
Lahjoita herkuttelua ja yhteistä aikaa. Ravintola Waahdon kahden hengen illallislahjakortti sisältää upean kolmen ruokalajin illallisen viinipaketilla.
Ylellinen kuningatarhoito 169 €
Hemmotteluhoitojen eliittiä Kauneuskeskus Ruususessa. Yleellinen hoitokokonaisuus, joka antaa aikaa itselle ja unelmille.
Unelman pehmeä hartiashaali 129 €
Kuviokamarin oman malliston ihanan pehmeät ja reilunkokoiset hartiashaalit hurmaavat tunnullaan ja väreillään. Valikoimissa löytyy sekä yksivärisiä, että monivärisiä malleja.
Uniikki poncho alk. 119 €
Kuviokamarin ponchoissa käsin värjäys ja hyvä leikkaus ovat pääroolissa. Ponchot ovat kotimaista merinovillaneulosta ja niitä on eri pituuksia ja malleja.
Kotimaiset puolukkatarjottimet alk. 15 €
Uutuudet kasvitaulu-sarjaan! Tarjottimen kuvituksena on kaunis puolukka, yksityiskohta Ebba Masalinin kuvittamasta kansakouluajan Mustikka-puolukka -opetustaulusta. Materiaalina kuumuutta kestävä melamiinipäällysteinen koivuvaneri, jonka ansiosta tarjotinta voi…
Talwimaku glögitiiviste 12,50 €
Iltalypsy Oy:n talwimaku glögitiiviste 500 ml. Ihana mustaherukan ja vaniljan makuinen juoma. Saatavilla Pieni sisustusputiikki -myymälästä ja verkkokaupasta.
Elämys eläinten parissa
Green Care Farm Luonnoksen lahjakortilla annat lahjaksi iloa, oivalluksia ja elämyksiä eläinten ja luonnon parissa.
Tehokas yövoide 74 €
Mieto ja tehokas yövoide, joka parantaa ihon kosteustasapainoa ja vähentää ikääntymisen merkkejä. Koostumus on intensiivisesti kosteuttava ja sopii kuivalle ja herkälle iholle. Näe…
Risteilylahjakortti
Lahjakortti risteilylle on aina loistava joululahja! Savonlinna-Risteilyjen lahjakortti on voimassa vuoden 2021 loppuun ja sen voi käyttää maisemaristeilyille, teemaristeilyille sekä varustamon ravintolapalveluihin. Lahjakortin…
Muotitalon lahjakortti
Lahjakortti upeaan muodin maailmaan. Voit ostaa lahjakortin verkkaupasta.
Ihanat hamam-pyyhkeet
Ihanat hamam-pyyhkeet (100 x 200 cm) koko perheelle, eettisesti tuotettua puuvillaa, paljon eri värejä, 5 pyyhettä yht. 100 €, normaalisti 22,50 €/kpl. Pyyhkeitä…
Lahjakortti PC-huoltoon
Tässä varmasti jokaiselle tarpeellinen lahjavinkki. Lahjoita lahjakortti PC-huoltoon ja lahjansaaja voi olla huoleti kun tietää mitä tehdä kun tulee ongelmia tietokoneen kanssa. Käy…
Terveelliset marja- ja yrttijauheet
Arctic Natural Productsin terveelliset ja helppokäyttöiset marja- ja yrttijauheet. C-vitamiinipitoiset jauheet puuron päälle, jogurtin sekaan, smoothieen. Tyrnijauhe 4,60 € Karpalojauhe 6,60 € Puolukkajauhe…
Täydellinen kasvohoito 89 €
Lahjaksi ajatonta kauneutta Kauneuskeskus Ruususessa. Ihotyyppin mukaisilla tuotteilla tehty hoito, joka sisältää alkupuhdistuksen, kuorinnan, hieronnan, höyrytyksen, syväpuhdistuksen, desinfioinnin, naamion ja loppusuojauksen.
Apukäynnistin 169 €
Tämän lahjan antajaa muistetaan taatusti ihan erityisellä lämmöllä. Markkinoiden tehokkaimpiin kuuluva 20.000 mAh apukäynnistin. Kelillä kuin kelillä käynnistät laitteen avulla kaikki bensiini &…
Elämyslahjakortti Saimaalle
Miltä kuulostaisi jääkellun Olavinlinnan virrassa, Norpparetki Saimaalla tai risteilylahjakortti? Lakeland GTE:n lahjakortti on taatusti unohtumaton elämys.
Merinovillaiset pipot ja pannat alk. 24,90 €
Itse tehtyjä merinovillaisia pipoja ja pantoja. Tupsullinen pipo 34,90 €, tupsuton pipo 29,90 € ja pannat 24,90 € pannat. Milja Muhonen – design studio…
Kuumakivihieronta 79 €
Lahjaksi ihanaa rentoutumista Kauneuskeskus Ruususessa. Laavakivien lämpö ja manuaalinen lihaksien käsittely antaa keholle ja mielelle mahdollisuuden syvärentoutumiseen.
Lahjakortti Kahvila-Ravintola & Hotelli Saimaan
Vanhassa kaupungissa sijaitsevan tunnelmallisen Saiman lahjakortit ilahduttavat saajaansa. Räätälöimme lahjakortin toiveidesi mukaan ja ne ovat ostettavissa kahvilalta.
Hyvinvointilahjakortti Saimaa Training
Anna lahjaksi rentoutunut keho ja mieli – hemmottele läheisiäsi hyvinvointilahjakortilla. Saimaa Trainingin lahjakorteilla voi osallistua jooga- ja suppailutunneille.
Jouluinen tarjotin 40 €
Fine Little Day tarjotin Gran. Saatavilla Pieni sisustusputiikki -myymälästä ja verkkokaupasta.
Shoppailuparatiisi Savonlinnan keskustassa
Savonlinnan keskustasta löytyy tänä kesänä todellinen shoppailijan paratiisi, sillä Merkkioutlet ja Voglia Pop Up toimivat taas kesän ajan saman katon alla osoitteessa Olavinkatu…
Joululahjaksi vahvoja tunteita
Mitä joululahjaksi hänelle, jolla on jo kaikkea? Mikä ilahduttaisi erityisesti, mikä jättäisi muistijäljen? Mikä saisi huokaamaan vielä vuosien päästä; muistelemaan hienoa, pysäyttävää, yhdessä…
Vastustamatonta Desigualia Muotitalosta
Ollaan lähdössä vajaaksi pariksi viikoksi Japaniin. Tiedän jo valmiiksi, että liikutaan Japanin sisällä paljon ja siksi en missään nimessä halua ottaa isoa laukkua…
Linja-autoasema – kauppa- ja hyvinvointikeskus Savonlinnan keskustassa
Harvoin tulee ajateltua, että Savonlinnan keskustassa sijaitseva linja-autoasema on aika paljon muutakin kuin vain linja-auton odottelupaikka. Asemalta löytyy nimittäin yllättävänkin paljon erilaisia palveluja….
Upean värikäs syysmuoti – tyylikkäitä kehyksiä ja valloittavia takkeja
Käytiin eilen kuvaamassa Juvan Optiikan uusimpia upeita silmälasien kehyksiä ja Muotitalo Pukin ihanan värikkäitä takkeja ja huiveja. Näissä kuvauksissa on aina se huono…
Kurkistus savonlinnalaisten pikkujoulumuotiin
Ollaan kuvattu tällä ja viime viikolla Muotitalo Pukin valloittavaa pikkujoulumuotia. Päätettiin tällä kertaa kysyä malleiksi Muotitalon vakioasiakkaita. Ja olipas tosi kiva, että jokainen…