Mainospalvelut Huuto: Savonlinna nousuun yrittäjyyteen kannustamalla

Julkaistu -

Savonlinna nousuun -postaussarjan neljännessä ja toistaiseksi viimeisessä postauksessa kävin jututtamassa Mainospalvelut Huuto Oy:n yrittäjää Petri Muhosta. Kuvat käytiin ottamassa erittäin tuulisessa kelissä rautatiesillalla. Kylmästä viimasta huolimatta todettakoon tähän alkuun, että on tuo meidän rautatiesilta vaan varsin komea rakennelma. Mutta sitten itse asiaan.

Kuka olet, mistä tulet?

Olen Petri Muhonen, mainosalan yrittäjä Savonlinnasta. Olen asunut täällä koko ikäni, mihinpä sitä ihminen osaisi täältä lähteä. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä tein monenlaisia töitä mm. UPM:llä, liikuntaohjaajana ja myös erilaisia myyntitöitä. Yrittäjäksi päädyin vähän sattuman kautta, mutta olen erittäin tyytyväinen päätökseen ryhtyä yrittäjäksi.

Mitä yrityksesi tekee, milloin perustettu, mitä suunnitelmia tulevaisuudessa?

Mainospalvelut Huuto on perustettu vuonna 2016. Alussa meitä oli kaksi yrittäjää, mutta nykyisin omistan itse koko yrityksen. Tuotamme monipuolisesti mainospalveluita, esim. banderolleja, mainosteippauksia, suurkuvatulosteita, julkisivuteippauksia, tekstiilipainatuksia (kauttani saa myös tekstiilit), autojen mainosteippauksia, opastekylttejä ja valomainosteippauksia. Myös suunnittelutyö onnistuu kauttani. Tavoitteena on laajentaa toimintaa monipuolisemmaksi, mutta siitä sitten lisää joskus myöhemmin. Alla kuvia muutamista töistä.

Minkälaista on pyörittää yritystoimintaa Savonlinnassa?

Alkuun yritystoiminta tuntui haasteelliselta, mutta nyt kun homman on saanut pyörimään, niin mukavaahan tämä on. Asiakkaat tykkäävät joustavasta tavastani tehdä töitä. Tälläkin hetkellä työpyödällä on kolmentoista asiakkaan työt, koska en halua sanoa kenellekään ei. Tällaisissa tapauksissa sitten venytetään työpäivää. Mutta eihän tällä toimialalla tietenkään aina näin kiire ole.

Asiakkaista on tullut hyviä tuttuja ja jopa ystäviä, ja sen myötä yhteistyöstä tulee rennompaa. Ja totta kai hyvät ja luottamukselliset suhteet tuottavat myös hyviä asiakassuhteita. Asiakkaat ovat jo tottuneet siihen, että minulle voi soittaa vaikka iltaisin ja että asiat hoidetaan hyvin ja nopeasti.

Miten laittaisit omalta osaltasi Savonlinnan nousuun?

Savonlinnan nousua voisi edistää kannustammalla ihmisiä yrittäjyyteen. Ei tästä työstä välttämättä sellaista palkkaa saa kuin palkkatyössä, mutta kyllä oma vapaus ja mahdollisuus kehittää koko ajan uutta ovat sellaisia asioita, jotka kannustavat jaksamaan.

Toinen asia, josta keskustellaan asiakkaiden kanssa on keskustan vuokrat. Ne voisivat olla edullisempia, jotta saataisiin keskustaan lisää elämää. Sehän olisi kaikkien etu.

Terveiset ja kehitystoiveet Savonlinnan kaupungille?

Minun en itse asiassa ole ollut kaupungin kanssa tekemisissä, joten en osaa ottaa kantaa siihen, mikä siellä toimii hyvin tai mikä huonosti.

Mikä on parasta Savonlinnassa?

Savonlinnassa on tietenkin parasta ympäröivä luonto ja vesistö, sekä ystävät ja tutut. Kesällä harrastan veneilyä ja mökkeilyä, syksyllä metsästystä. Näihin täällä on hienot puitteet. Pääkaupunkiseudulla on tullut pyörittyä paljon ja siellä on edelleen kiva käydä, mutta kyllä täällä on parasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Tervetuloa kierrätyksen ihmeelliseen maailmaan

Enpä tiennytkään kuinka monipuolista toimintaa onkaan jo 26 vuotta Savonlinnassa olleella nk. Kierrätyskeskuksella. Savonlinnan Toimintakeskus Ry:llä isompi Kierrätysmyymälä osoitteessa Pohjolankatu 6 ja toinen…

Näytä lisää
Savonlinna

Activity Maker: yhteistyöllä Savonlinna nousuun!

On ollut hienoa huomata, että näillä juttusarjassamme haastatelluilla yrittäjillä on vahva positiivinen asenne ja halu kehittää edelleen paitsi omaa liiketoimintaansa, niin myös tehdä…

Näytä lisää
Savonlinna

Vähän erilainen lauantai

Minut tuntevat tietävät, että olen intohimoinen hyvän asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen kehittämisen puolestapuhuja. Vedin viime vuonna kahdentoista yrityksen asiakaspalveluhanketta ja analysoin jatkuvasti mielessäni kuinka…

Näytä lisää
Savonlinna

Pukeutumisvinkkejä kesän juhliin

Kesä on parasta aikaa juhlille. Kokosimme yhteen kolmen savonlinnalaisen kaupan ihania pukeutusvinkkejä kesän juhlakautta varten. Valitse kuvista suosikkisi ja käy kaupoilla katsomassa mitä…

Näytä lisää
Savonlinna

Anna ammattilaisen auttaa

Oman talon rakentaminen on usein ainutkertainen juttu. Ja jos ei ole alan ammattilainen, ei voi mitenkään edes tietää kaikista mahdollisista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista….

Näytä lisää

Savonlinnan retkeilyajot – tapahtumien aatelia

Eilen oli ihan mahtavan hieno päivä, sillä pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa elämässäni Savonlinnan retkeilyajoihin. Retkeilyajot on tapahtuma, jossa vanhat ajopelit ajelevat kaikessa rauhassa…

Näytä lisää