Persikkaboston

Julkaistu -

Aika kiva persikkaboston. Tosin tästä piti tulla upea Valion appelsiiniboston, mutta jotenkin se muovautui matkalla hieman maalaisemmaksi persikkabostoniksi. Mies ei löytänyt kaupasta appelsiinilla maustettua rahkaa ja toi sen tilalta 4 prosenttista persikkarahkaa, siis sellaista jota syödään välipalaksi. Mutta kun leipomaan kerran oli ryhdytty niin käytettiin sitten niitä aineita mitä löytyi. Hyvää tuli näinkin, mutta ehkä se oikea rahka kruunaisi lopputuloksen.

Persikkaboston

2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
7 dl vehnäjauhoja
50 g voita

Täyte

2 prk persikkarahkaa
Kanelia
Sokeria

1 dl tomusokeria
2 – 3 rkl appelsiinimehua

Liuota  hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sekaan suola, sokeri ja kardemumma. Lisää puolet jauhoista ja sekoita hyvin. Lisää loput jauhoista ja sulatettu voi ja vaivaa kunnolla. Taikina saa olla suhteellisen napakkaa. Anna kohota liinan alla puoli tuntia.

Kauli taikinasta 30 x 60 sentin levy. Levitä levyn päälle rahka ja ripottele vielä lopuksi hieman sokeria ja kanelia. Leikkaa levystä kuusi nauhaa. Kieritä nauhoista leivinpaperin päälle rulla. Laita rullan päälle irtopohjavuuan rengas. Anna kohota. Voitele kananmunalla ja paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 40 minuuttia.

Jäähdytä boston. Sekoita appelsiinimehu tomusokeriin. Levitä seos bostonin päälle. Ripottele vielä lopuksi päälle tomusokeria.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Parmesan-parsaa

Yksi kevään kohokohdista on se kun parsat saapuvat kauppojen hyllyille. Ihanan keväistä vihreää parsaa ei vaan voi vastustaa. En ole enää pitkään aikaan…

Näytä lisää

Tiramisu purkissa

Olen suuri italialaisen ruuan ystävä, eikä tiramisu tee tässä suhteessa poikkeusta. Oikeastaan on vaikea kuvitella mieleisempää jälkiruokaa kuin kunnon tiramisu. Huonoakin on tullut…

Näytä lisää

Rapeat kaura-porkkanasämpylät

Olen bloggaillut ennenkin erilaisia sämpyläohjeita, mutta nyt on sanottava, että näistä tuli kyllä parhaat sämpylät, joita olen koskaan onnistunut tekemään. Kuoresta tuli ihanan…

Näytä lisää

Kuhakvenellit rapukastikkeessa

Pumpulinkeveät kuhakvenellit ja ihanan umaminen rapukastike kelpaisivat hienommankin illallisen alkupalaksi. Me teimme rapukastikkeen itse pyydetyistä ravuista, mutta yhtä herkullinen kastike tulee kaupan pakastealtaasta…

Näytä lisää

Kreikkalainen kanakeitto

Tänään tehtiin ensimmäistä kertaa kreikkalainen sitruunainen kanakeitto eli avgolemono. Mies oli nähnyt jossain ruokaohjelmassa kreikkalaisen kanakeiton ohjeen ja sanoi, että sellaista olisi kiva…

Näytä lisää

Paras pataleipä

Pataleipä on ihanan helppo ja herkullinen tapa nauttia aamuisin lämminta leipää. Olen nyt parin viikon aikana leiponut useamman pataleivän, ja kun niistä jokainen…

Näytä lisää