Vappua vesiltä

Julkaistu -

Hauskaa Vappua Kaikille!!

Tämänkin juhlan voi viettää niin monella tapaa. Perjantai-ilta meni sosiaalisissa riennoissa. Ääneni sain mahtavan käheäksi laululla ja muutamalla savukkeella. Juhlajuomaakin tuli siemailtua, muttei niin paljoa ettei voisi unelmiaan toteuttaa. Lauantai-aamu aukeni raikkaana ja kirkkaana, unelma pikkasen pidemmästä melontaretkestä olikin kunnon ja kelin puolesta kohdillaan.

Varauduin matkaan ottamalla varuilta vaihtovaatteita, mehua ja pientä purtavaa mukaan. Katselin minua kiinnostavan reitin netistä ja arvioin matkaan käytettävän ajan.

Kello kymmeneltä starttasin kotirannasta. Kannoin kajakin rantakalliolle ja laskin varovasti veteen. On syytäkin olla varovainen, sillä laineiden kostuttama kasvava jäkälä tai levä on kuin öljyä tossun pohjan alla.  Uitin kajakkia rantaviivaa pitkin laiturille ja sujautin itseni aukkoon, aukkopeite kiinni ja muutamilla melanvedoilla käänsin nokan kohti avoimempia vesiä.

aavalle_low

Tasaista tahtia ylläpitämällä ylitin Haapaveden. Pieni vastainen ei juurikaan menoa haitnnut, mutta täytyy myöntää että aamupäivän viileys kävi kyllä sormiin. Pidän meloessa neopren käsineitä joista on leikattu sormiosat poikki niin, että sormet ovat paljaana. Paljailla sormilla saa hyvän otteen melan varresta, mutta näin aikaisin keväällä kun vesikin on kylmää koko hanskat olisivat varmaan paremmat.

Kallioranta_low

Vastarannan pikku kalliosaaret muodostavat mukavan sokkeloisen, suojaisan ja ihan näyttävänkin ympäristön. Meloin hiljalleen ja nautin suojassa auringon lämmöstä. Tutkin poukamia ja kuvailin kalliorantoja. Sympaattisin kohtaaminen retkellä oli vesirajaan aidatulla laitumella käyskentelevän lampaan kanssa. Ihmettelin vähän aikaa pienen hirsimökin ja aidan funktiota, kunnes havaitsin sen karvapalleron. Hyvin oli ruskevillainen mustakorvainen lammas maastoutunut, olisikohan ollut joku rasvahäntä sellainen, ei tavallinen lammas kumminkaan.

Vähän aikaa siinä hämmästeltiin ja jatkoin sitten matkaani, lampaan jäädessä korvat pystyssä  pureskelemaan heinää.

Uhkeat kalliot_low

Kalliosaarten suojassa tuuli tyyntyi lähes kokonaan. Tuollaisessa hiljaisuudessa meloessa pistää melankin veteen vaistoimaisen varovasti, ikäänkuin ei haluaisi edes sillä rikkoa rauhaa. Tällaisena varhaisena ajankohtana, aikainen kevät, kohtuu aikainen aamupäivä on sekin hyvä puoli, ettei niitä moottoriveneitä ole liikenteessä kovin paljoa. Ei siinä mitään vaikka ihmiset ajelee, sitä vaan itse nauttii joskus tällaisesta rauhasta.

Kajakki_pysty_low

Toivottavasti mökkiläiset ei pahastu, vaikka lainasin hetken laituripaikkaa. Etsin aikani sopivaa rantautumispaikkaa, mutta kalliorannoille nouseminen on hankalampaa kuin tällaiselle laiturille. Vesi on nyt melkoisen korkealla ja aution kesämökin matala laituri suorastaan imuroi kajakin kupeeseensa. Reilun tunnin melomisen jälkeen oli jo hyvä pysähtyä. Verytellä jalkoja, kuivata aukkopeitettä auringossa, antaa kosteuden haihtua kajakin sisältä ja nauttia eväitä rantakalliolla.

tauko_Low

Pienen veryttelyn jälkeen jatkoin matkaa rantaviivan läheisyydessä kohti Matarinsalmea. Yllätyin matkalla pariin otteeseen siitä miten kymmenien metrien etäisyydellä varsinaisesta rantaviivasta voi olla lähelle pintaa nousevia kalliomuodostelmia. Niitä ei havaitse kauempaa pintaa tarkastellessa, mutta päälle liukuessa veden väri vaihtuu tummasta vaalenruskeaksi kiven heijastaessa valoa. Veikkaisin, että kiven ja pohjan väliin jäi vettä alle metrin. Isolle moottoriveneelle nuo voi olla ikäviä yllätyksiä, reittimerkkejä on hyvä seurailla.

Majakka_low

Kävin kuvaamassa majakan evidenssiksi siitä että Matarinsalmessa on käyty. Pienen hetken levähdin tässä ja sujuttelin sitten sivumyötäisessä kotiin. Melontaretkeen meni aikaa nelisen tuntia.

Tämä on minulle hyvää harjoitusta kesää ajatellen, osaan sitten paremmin arvioida käytettävän ajan ja voimat pidemmille melontaretkille.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Päivä tai miksei parikin kansallismaisemassa

Savonlinnan lomaan kannattaa ehdottomasti yhdistää päivä upeassa kansallismaisemassa Punkaharjulla. Kansalliskirjailijamme Zakari Topeliuskin kirjoitti jo aikanaan: ”Varmaa vain on, että olkoonpa ilta tahi aamu,…

Näytä lisää
Savonlinna

Risteily, hyvää ruokaa ja suuren urheilujuhlan tunnelmaa

Lauantaina 8.8. Olavinlinnan oopperanäyttämö muuttuu kuumaksi nyrkkeilykehäksi. Luvassa on todellista suuren urheilujuhlan tuntua kun suomalaiset ja kansainväliset nyrkkeilijät WBC-liiton hallitseva maailmanmestari  Eva Wahström…

Näytä lisää
Savonlinna

Herkuttele paikallisella kalalla

Järvien ympäröimän Savonlinnan suosituin raaka-aine lienee muikku. Paistettua muikkua löytyy ainakin kesäaikana lähes jokaisesta ravintolasta. Oma vieno haaveni on, että muikkua opittaisi käyttämään…

Näytä lisää
Savonlinna

Pala Thaimaata Saimaalla

Tiesittekö että Oravissa on tänä kesänä thaimaalainen ravintola? Eikä ihan mikä tahansa thaimaalainen olekaan, vaan hauska yhdistelmä saimaalaisuutta ja thaimaalaisuutta. Ravintola sijaitsee hyvinkin…

Näytä lisää
Sulkava

Vilkaharju Sulkavalla on osa Saimaan Geopark aluetta

Vilkaharju on upea noin neljän kilometrin mittainen harju vain viiden kilometrin päässä Sulkavan kirkonkylän keskustasta. Vilkaharju on osa Saimaan Geopark aluetta. Kauniita järvimaisemia ja…

Näytä lisää
Juva

Vesiliikuntakeskus Sampolaan Juvalle kannattaa tulla uimaan vähän kauempaakin

Vesiliikuntakeskus Sampola on juvalaisten yhteinen ylpeyden aihe –  ihan tutkitustikin – eikä mikään ihme, sillä niin viihtyisä, rentouttava ja monipuolinen kokonaisuus se on. Vesiliikuntakeskus Sampolan viihtyisät tilat…

Näytä lisää