Anna ammattilaisen auttaa

Julkaistu -

Oman talon rakentaminen on usein ainutkertainen juttu. Ja jos ei ole alan ammattilainen, ei voi mitenkään edes tietää kaikista mahdollisista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista. Itselläni on kokemusta tästä lähinnä remonttien osalta, mutta täytyy tunnustaa , että aika järjettömiä valintoja olisi tullut tehtyä ilman osaavaa apulaista. Ammattilaisen käyttäminen apuna säästää aikaa ja hermoja ja takaa mieleisen ja ennen kaikkea toimivan lopputuloksen.

Timberkodin pilaripalkkihuvila Alajärvellä.
Arkkitehtitoimisto Anne Mäkinen pilaripalkkihuvila Alajärvellä

Savonlinnalainen arkkitehtitoimisto Anne Mäkinen on juuri se osaaja, joka auttaa ihmisiä toteuttamaan haaveensa. Ja toteuttamaan ne järkevästi ja tehokkaasti. Arkkitehti Anne Mäkinen kertoo, että talon rakentamisessa ylivoimaisesti tärkein osa on alkukeskustelut, joiden aikana selvitetään mitä asiakas oikeasti haluaa, mikä on hänen haaveensa, minkälaisessa talossa hän viihtyy ja on onnellinen.

Annen suunnittelema talo Savonrannalle. Luonto tulee upeasti sisälle suurista ikkunoista.
SONY DSC

Keskustelujen lisäksi tärkeä osa prosessia on tontilla käyminen yhdessä asiakkaan kanssa. Vain näkemällä tontin voi talon asemoida niin, että suunnittelussa otetaan huomioon tontin ominaisuudet ja valon käyttäytyminen. Tämän jälkeen on arkkitehdin aika siirtää asiakkaan unelma paperille.

Muutama esimerkki toteutuksista

Alajärvellä sijaitseva näyttelytalo Kaisa on yksi Arkkitehtitoimisto Anne Mäkisen Finnlamellin Timberkoti –tuotemerkille suunnittelemista talomalleista. Mallin suunnittelun lähtökohtana oli tehdä sellainen omakotitalomalli, joka toimii perusratkaisuna hyvin myös Saimaan rantatonteilla ja ympärivuotisena vapaa-ajan asuntona. Mallissa on erityistä järvimaisemaan avautuva saunan panoraamaikkuna.

Timberkodin Kaisa-näyttelytalo
Arkkitehtitoimisto Anne Mäkinen, Timberkoti Kaisa

Venäläiselle asiakkaalle suunnitellussa vapaa-ajan rakennuksessa suunnittelun lähtökohtana oli erityinen Savonrannan Mäntysaaren kivikkoinen ja karu luonto. Tavoitteena oli saada luonnon vahva luonne olohuoneeseen. Perheessä on neljä pientä lasta, mikä myös asetti tiettyjä perusvaatimuksia loma-asunnon toiminnoille esim. kylpyhuoneen sijainti vanhempien makuuhuoneen yhteydessä helpottaa vauvaperheen elämää.

Savonranta
Arkkitehtitoimisto Anne Mäkinen Savonranta

Isommat lapset nukkuvat vastaavasti rakennuksen toisessa siivessä – ja isommille lapsille löytyy mielenkiintoinen oleskelupaikka parvelta. Olohuone-/keittiötila on yhtenäinen perhettä kokoava tila; moderni ja aikuiseen makuun istuva.

Tämä projekti on erityisen hyvä esimerkki siitä, että lopputuloksen pitää toimia eri elämäntilanteissa; pitää tietää ja ymmärtää, millaisia vaatimuksia rakennuksen käytölle eri elämänvaiheissa kohdentuu. Jos olet suunnittelemassa omaa kotia, ota rohkeasti yhteyttä Anneen.

Yhteistyössä: Arkkitehtitoimisto Anne Mäkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Vappua vesiltä

Hauskaa Vappua Kaikille!! Tämänkin juhlan voi viettää niin monella tapaa. Perjantai-ilta meni sosiaalisissa riennoissa. Ääneni sain mahtavan käheäksi laululla ja muutamalla savukkeella. Juhlajuomaakin…

Näytä lisää
Savonlinna

Juhannus Savonlinnassa

Juhannuksena suomalaiset siirtyvät perinteisesti rannoille, saunovat ja grillaavat, ihastelevat kokkoa ja pistävät jalalla koreasti. Ja mikäpä voisikaan olla tätä tarkoitusta varten parempi paikka…

Näytä lisää
Sulkava

Viisi hyvää syytä tulla Sulkavalle

Sulkava – Saimaan sylissä Sulkava tunnetaan ehkä parhaiten Sulkavan Suursouduista ja ympäröivästä upeasta järvialueesta – Saimaasta. Sulkavalle kannattaa kuitenkin piipahtaa muulloinkin kuin vain kesällä. Pidän itse kovasti…

Näytä lisää
Savonlinna

Joululahjaksi elämyksiä Savonlinnassa

Jokavuotinen pulma alkaa taas nostaa päätään; mitä ihmettä lahjaksi ihmiselle jolla on jo kaikkea? Yksi hyvä vaihtoehto voisi olla elämyslahja, jonka saaja muistaa…

Näytä lisää
Savonlinna

Carlsonilta kaikkea ihanaa puutarhaan ja grillaamiseen

Kesällä tekee mieli laajentaa kotia ulos sisustamalla puutarhaa ja parveketta. Carlsonilta löytyy kaikkea ihanaa puutarhaan ja grillaamiseen. Valitsemalla erilaisia kalusteita, kasveja ja koriste-esineitä…

Näytä lisää
Punkaharju

Punkaharju kaikille aisteille

Kyselin hiljattain Facebookissa, että mikäs voisi olla parasta Punkaharjulla. Ei ollut mikään yllätys, että melkein 90 % vastaajista oli sitä mieltä, että kyllähän…

Näytä lisää