Savonlinnan kaunein kahvila?

Julkaistu -

Savonlinnan Punkaharjulla sijaitseva Inkeritalon kahvila on paikka, jonne kannattaa tulla kauempaakin. Kahvilakäynti upeasti entisöidyssä, lähes sata vuotta vanhassa kauniissa talossa on varmasti elämys. Ei ole taatusti liioittelua sanoa, että Inkeritalon kahvila on Savonlinnan kaunein tai ainakin yksi kauneimmistä kahviloista. Talo on remontointu vanhaa kunnioittaen ja sisustus toteutettu todella kauniisti, jokainen yksityiskohta tarkasti harkiten.

Inkerikahvila2

Inkerikahvila

Kahvilassa on tarjolla ihanan rapsakoita vohveleita sekä makeilla että suolaisilla täytteillä. Itse lankean joka kerta perinteiseen mansikkahillo-kerma-yhdistelmään. Herkuista voi nauttia ulkona Saimaan rannalla tai jossakin Inkeritalon viehättävistä huoneista, joista jokainen on erilainen.

Inkerikahvila5

Inkerikahvila3

Vohveleiden lisäksi Inkeritalon kahvilassa voi nauttia kauniista taiteesta. Kahvilassa on esillä Pirjo Tikkisen viehättäviä maalauksia, valokuvia ja keramiikkaa. Teokset näyttävät siltä, että ne olisi tehty juuri Inkeritaloa varten, mutta jokainen näistä hienoista teoksista on myytävänä. Saatat muuten yllättyä varsin kohtuullisista hinnoista.

Kesäkahvila on avoinna 27.8. saakka.

Yhteistyössä: Kruunupuisto 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Savonlinnan ympäri laivalla

Kun muissa kaupungeissa kiertoajelu tehdään bussilla, niin veden ympäröimässä Savonlinnassa se tehdään luonnollisesti laivalla. Ylivoimaisesti mukavin tapa tutustua Savonlinnaan on hypätä satamasta m/s…

Näytä lisää
Savonlinna

Merkkioutlet – shoppailijan paratiisi

Kesäkaupunki Savonlinna on herännyt taas eloon ja sykkii ihanan kansainvälistä tunnelmaa. Matkailijat täyttävät keskustan kadut ja kauppojen valikoimat ovat parhaimmillaan. Savonlinnaan aukeaa kesäisin…

Näytä lisää
Savonlinna

10 hyvää syytä tulla Savonlinnaan kesälomalle

”Saavut Savonlinnaan, tuohon välkkyvien vesien ympäröimään pieneen saarikaupunkiin, jolle luonnonkauneudessaan maassamme tuskin vertaista löytyy – löytyneekö muualtakaan. Ei sitä suotta nimetä ”Savon helmeksi”,…

Näytä lisää
Savonlinna

Taiteellista shoppailua taidekartanon Art Shopista

Yksi ihastuttuva, vaikkakin ehkä vähemmän tunnettu shoppailupaikka Savonlinnassa on Taidekartano Johanna Oraksen yhteydessä sijaitseva Art Shop. Art Shopin valikoimiin kuuluu luonnollisesti taidetavaroita, mutta…

Näytä lisää
Savonlinna

Uusi koti Saimaa-näköalalla

Saarille rakennettu Savonlinna on luonnosta, vedestä ja rauhasta pitävän ihmisen paratiisi. Sininen Saimaa välkehtii lähes joka paikassa. Palveluja on tarjolla riittävästi ja elämänmeno…

Näytä lisää
Savonlinna

Antti Naukkarinen: iloisella ilmeellä yhdessä Savonlinna nousuun!

Olen ollut aina sitä mieltä, että Savonlinna on ihastuttava paikka asua ja oikein passeli paikka tehdä myös yritystoimintaa. Siksi viime aikojen negatiivisiin asioihin…

Näytä lisää