Kanttarellit etikkaliemessä
Julkaistu - Pia BehmMinulla on sellainen pulma, että pidän todella paljon kanttarelleista, mutta vain tuoreena. Kuivatut ja pakastetut kanttarellit jäävät vaan meillä syömättä. Olen jo pitkään yrittänyt etsiä jotain järkevää tapaa säilöä tuota metsän keltaista kultaa, mutta mieleistä tapaa ei vain ole löytynyt. Ennen kuin nyt. Äitini oli löytänyt jostain tämän mainion ohjeen, ja tiesin heti että tässä se on. Jotain pieniä muutoksia tein reseptiin ja nyt on ensimmäinen testipurkki maustumassa jääkaapissa. Löysimme eilen nimittäin päivälenkillä ihania pieniä kanttarelleja, jotka sopivat tähän ihan täydellisesti. Nyt pitää toivoa, että kanttarelleja löytyy vielä lisääkin.
Kanttarellit etikkaliemessä
n. 300 g kanttarelleja
1 punasipuli
Mausteliemi
1 dl etikkaa
0,1 dl valkoviinietikkaa
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
6 kokonaista neilikkaa
5 kokonaista maustepippuria
5 kokonaista mustapippuria
4 tähtianista
1 laakerinlehti
1 kanelitanko
0,5 t suolaa
Käytä kanttarelleja pannulla sen verran, että niistä irtoaa neste. Jos kanttarellit ovat suuria, pilko ne, pienet sienet voi käyttää sellaisenaan. Leikkaa punasipuli renkaiksi.
Laita kaikki liemen ainekset kattilaan ja kiehauta neste. Laita sienet ja sipuli lasipurkkiin kerroksittain. Kaada liemi päälle niin että sienet peittyvät. Säilytä jääkaapissa.
Herkullinen karitsakebab
Olen tehnyt muutaman kerran itse kebabia, ja aina se on ollut todella hyvää, mutta eilinen Putkisalon Kartanon karitsan jauhelihasta tehty kebab vei kyllä…
Vuohenjuusto-mansikkasalaatti
Tulipas tehtyä mainio vuohenjuusto-mansikkasalaatti. Mietin pitkään mikä juusto kävisi parhaiten mansikan seuraksi ja päädyin grillattuun vuohenjuustoon. Tämä valinta osoittautui erittäin hyväksi. Vuohenjuuston kevyesti…
Pasta puttanesca
Pasta puttanesca eli prostituitujen pasta on meille uusi, erittäin herkullinen tuttavuus. Pastan alkuperästä on olemassa muutamakin tarina, mutta yhden version mukaan kerrotaan, että…
Maukas hirvipaisti
Kyllä kunnon hirvipaisti on vaan ihan parasta. Ja mitä pidempään malttaa tätä herkkua hauduttaa, sitä suurempaa herkkua pääsee nauttimaan. Sain juuri pakkaseen kymmenen…
Karitsan grillikylki
”Kuka keitetyn paistaa, se herkun maistaa”. Tämä vanhan kansan sanonta pätee minusta erityisen hyvin grillikyljen valmistuksessa. Useimmiten kylki tulee valmistettua vain uunissa, mutta…
Porkkanasipsit
Porkkanasipsit on kertakaikkisen mainio lisuke sekä kalalle että lihalle. Maistuu tosi hyvälle ja näyttää kauniille, ja mitäpä sitä lisukkeelta muuta voi toivoa. Tein…
10 kommenttia artikkeliin “Kanttarellit etikkaliemessä”
Olen jo vuosia säilönut kanttarellia etikkaliemessä. Laitan lisäksi valkosipulia viipaleina joukkoon, sopii hyvin. Säilyy vuosia.
Tämä on aivan mahtavan herkullinen resepti! Koskaan en ole tehnyt parempia – eikä äitinikään, joka on sentään mielestäni taitava tekemään vaikka mitä. Tänä kesänä kun kanttarelleja li tosi paljon, tämä oli löytö! Kiitos kiitos kiitos!
Kiva kuulla että tykkäsit reseptistä.
Tämä on ehdottomasti paras ohje! Tein näitä syyskesällä 2020 tupla-annoksen, kun kantarelleja oli niin paljon. Melkein heti meni yksi purkki. Ihanan makeita ja herkullisia liharuokien kanssa – tosin joskus maistelen niitä ihan vain sellaisenaan 🙂 Suosittelen pilkkomaan sienet melko isoiksi palasiksi, itse tein vähän liian pieniä. Mutta ensi kesän sienisatoa odottelen, että saa tehdä lisää!
Moikka! Näin aloittelevana säilöjänä joudun myöntämään tietämättömyyteni, joka koskee kanelitankojen kohtaloa. Ajattelin nimittäin tehdä muutaman pienemmän purkillisen tällä reseptillä, niin miten toimin kanelitankojen kanssa? Kuvasta päätellen ainakin osa tähtianiksista on päätynyt purkkiin asti. Vastauksista kiitollisin mielin.
Niin se piti tietty sanomani, että kiitokset upealta kuulostavasta reseptistä. Tällaista olen etsinyt jo pitkään.
Hei ja kiitos kommentista. Tykkään kyllä itsekin tästä reseptistä tosi paljon. Jätän aina kaikki mausteet purkkiin ja kanelitangon voi poistaa kun käy syömään kantarelleja tai jättää purkkiin kunnes se on tyhjä.
Kiitos Pia!
Miten pitkään pikkelöidyt kantarellit säilyvät jääkaapissa?
Hei, kyllä ne ainakin kuukauden säilyvät.