Metsä tekee hyvää
Julkaistu - Pia BehmMinä rakastan metsää. Rakastan syksyistä metsää, sen vahvoja värejä ja maistuvia antimia. Rakastan keväisen metsän hennon vihreitä sävyjä ja lintujen huumaavaa sirkutusta. Rakastan kesäisen metsän viileyttä ja rauhallisuutta. Mutta ennen kaikkea rakastan talvista metsää. Lumen alla taipuvia oksia, sadunomaista tunnelmaa, valojen leikkiä ja täydellistä hiljaisuutta. Talvinen metsä saa sielun lentoon. Se saa kaikki aistit aukeamaan, se saa suupielet kääntymään hymyyn.

Omasta mielestäni paras tapa kokea talvinen metsä on laittaa lumikengät jalkaan ja suunnata umpihankea pitkin sinne, minne kengät sattuvat kuljettamaan. Aaro Hellaakosken riimittely ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki” kuvastaa hyvin lumikenkäilyn viehätystä. Suksilla ja luistimilla mennään tavallisesti tiettyä reittiä pitkin, lumikengillä koko maailma on avoin. Mikään ei kahlitse, mikää ei rajoita. Jyrkimmätkin vuorenrinteet ja sokkeloisimmat metsät ovat tehty valloitettaviksi.

Minä pääsin avaamaan lumikenkäkauden viime viikonloppuna. Normaalisti käymme miehen kanssa yhdessä ulkoilemassa, mutta tällä kertaa päädyin jonkun typerän kiukuttelen jälkeen yksin metsään. Pujotin kengät jalkaani ja lähdin tarpomaan umpihankeen. Tunsin kuinka ensimmäisten askeleiden myötä kiukku haihtui savuna ilmaan. Hengitin yhdessä metsän kanssa ja tunsin kuinka hymy levisi kasvoilleni ja riemu alkoi kumpuilla rinnasta.


Samoilin pitkin metsiä, välillä kapusin jyrkkiä mäkiä, välillä makasin lumihangessa selälläni ja ihmettelin metsän kauneutta. Miten metsässä onkaan hyvä hengittää, mikä ihana rauha on joka puolella. Ei tarvitse lukea tutkimuksia ymmärtääkseen metsän hyvää tekevän voiman. Tarvitsee vain avata metsälle kaikki aistinsa ja nauttia. Tällaista voimaa ja rauhaa minä en voi saada muualta.

Tänään noustiin lumikengillä Soininmäen laelle. Siellä avautui silmien eteen huumaavaan kaunis näkymä. Taivas räiskyi toisella puolella kirkkaan oranssisena ja toisella vaaleanpunaisena lumipeitteisten puiden välissä. Tällä kertaa mukana oli vain kännykkäkamera, mutta tuo uskomaton maisema on nähtävä uudelleen, ja ehkä sen saa sitten myös ikuistettua haluamallaan tavalla.
Sulkava – veneilijän unelmakohde
Aurinko paistaa kirkkaasti, vähän tuulee ja Saimaan pinta kimaltelee, kun lähdimme veneilemään pariksi päiväksi. Meillä oli mukava tilaisuus tehdä oikein unelmien veneretki upealla…
Oravissa saa aina kalaa
Oravissa saa aina kalaa. Saattaa kuulostaa hieman provokatiiviselta, mutta näin se vaan on. Saimaa Holiday Oravin kalaretkillä on nimittäin kalatakuu. Jos ei tule…
Lähilomalla Järvisydämessä
Nautiskeltiin eilen Hotel & Spa Resort Järvisydämen Piikatyttö-ravintolassa maukasta riistaa ja pohdittiin samalla paikan ainutlaatuista tunnelmaa. Toimivaa kokonaisuutta, joka on rakennettu upeista luonnonmateriaaleista;…
Vesiliikuntakeskus Sampolaan Juvalle kannattaa tulla uimaan vähän kauempaakin
Vesiliikuntakeskus Sampola on juvalaisten yhteinen ylpeyden aihe – ihan tutkitustikin – eikä mikään ihme, sillä niin viihtyisä, rentouttava ja monipuolinen kokonaisuus se on. Vesiliikuntakeskus Sampolan viihtyisät tilat…
Partalan Kuninkaankartano Juvalla
Juvalla sijatsevassa Partalan Kuninkaankartanolla on pitkä historia. Juvan Partala on ollut olemassa jo keskiajalla. Kustaa Vaasa perusti 1550 -luvulla kuninkaankartanoita malli- ja hallintotiloiksi,…
Lapinlahti on elävä kulttuuripitäjä
On maalaispitäjiä, ja on Lapinlahti. Lapinlahti on kulttuuria, kauniita maisemia ja ainutlaatuisia elämyksiä. Iloisena paluumuuttajana katselen kulttuurikuntaa entistäkin arvostavammin. Lapinlahden kesään mahtuu paljon tapahtumia…
