Mainiot haukipihvit
Julkaistu - Pia BehmNyt on löytynyt ihan lyömätön tapa valmistaa kalapihvejä. Normaalisti pihvit on valmistettu niin, että kalafileet ajetaan lihamyllyn läpi. Tällä kertaa kävi niin, että lihamylly oli rikki, ja fileet silputtiinkin veitsellä pieniksi kuutioiksi. Kalan maku pääsee ihan uudella tavalla oikeuksiinsa kun sitä ei muussata vaan taikinaan jää kunnollinen suutuntuma. Tästä lähtien meillä ei enää laiteta kaloja lihamyllyyn, se on ihan varma.
Herkulliset haukipihvit
2 haukifilettä
Pala purjoa
2 pientä perunaa
1 porkkanaa
Persiljaa
Pala chiliä
Suolaa ja pippuria
Korppujauhoja
Silppua hauki ja purjo pieneksi ja raasta perunat ja porkkanat. Porkkanan voi myös korvata sellerillä, ei lainkaan hassumpi vaihtoehto. Tai laittaa kumpaakin. Sekoita ainekset keskenään ja mausta suolalla, pippurilla ja silputulla persiljalla ja chilillä. Lisää lopuksi joukkoon hieman korppujauhoja, jotta pihvit kestävät hyvin koossa.
Paista pihvit paistinpannulla ja tarjoile keitettyjen perunoiden ja tattikastikkeen kera. Aitoa lähiruokaa ihan parhaimmillaan.
Kaurispaisti
Kävin viime viikolla työasioissa Oravissa ja sain sieltä kotiinviemisiksi pienen kaurispaistin. Kauriin liha on ihanan mureaa ja maku todella maukas. Liha on myös…
Kalakukko – savolaisen peruseväs
Kyllä kalakukoissa vaan on eroja, ja tietty kalakukon syöjissäkin. Itse tykkään siitä, että kukossa on ohut rapsakka kuori ja paljon sekä lihaa että…
Höyrylaiva SS Punkaharjun Saimaashopissa on jo ensi kesä
Höyrylaiva SS Punkaharjun Saimaashop -verkkokaupassa on jo nyt myynnissä ensi kesän Savonlinnan ja Punkaharjun maisemaristeilyjen liput sekä Savonlinnan – Punkaharjun väliset reittiliikenteen liput….
Vastustamatonta Desigualia Muotitalosta
Ollaan lähdössä vajaaksi pariksi viikoksi Japaniin. Tiedän jo valmiiksi, että liikutaan Japanin sisällä paljon ja siksi en missään nimessä halua ottaa isoa laukkua…
Wanhan Apteekin Majatalo – vallan mainio hääpaikka
Wanhan Apteekin Majatalo aivan Kerimäen kirkonkylän keskustassa on vallan mainio hääpaikka. Aiemmin kesällä kirjoitinkin jo vallan mainiosta Lounaskahvila Katriannasta. Lounaskahvilan lisäksi Vallan Mainio Kokki Oy…
Käsitöitä Kartanon putiikista
Loikansaaren Lomamökkien vastaanottorakennuksessa on ihastuttuva pieni käsityömyymälä, Kartanon Putiikki. Putiikista löytyy maaseutuhenkisiä käsityötuotteita ja mökkeilyyn liittyviä hemmottelutuotteita. Käsinkudottujen tekstiilien rouheat pinnat ja upeat…
