Hyvää ja kaunista Wanhalla Kasinolla

Julkaistu -

Minulla oli ilo päästä viime viikolla tutustumaan Wanhan Kasinon keittiöön ja kesän uuteen upeaan a´la carte -listaan. Olin nimittäin luvannut kuvata kaikki listan annokset, ja siinä samalla sain myös maistella kesän makuja ja kuulla keittiömestari Petri ”Pete” Lappalaisen ajatuksia listan rakentamisesta.

Ammattilaisen työskentelyä on ilo seurata.
Wanhalla Kasinolla

Tunnen kyllä Peten taidot jo pitkältä ajalta, joten annosten herkullisuus ei tullut minkäänlaisena yllätyksenä. Mutta joka kerta uuden listan yhteydessä ihmettelen, kuinka onkaan taas onnistuttu taikomaan hienoja ja yllättäviäkin makuja ja makuyhdistelmiä. Erityisesti maukkaat kastikkeet ilahduttavat. Sovittiinkin Peten kanssa, että syksyllä järjestetään kastikekurssi, jossa osallistujat perehdytetään hyvien kastikkeiden saloihin.

Saimaa lautasella

Kasinon kesälistalla on ollut jo useamman vuoden annos nimeltään Saimaa lautasella. Tämä on oma ja kuulema yksi muidenkin suosikkiannoksista. Onhan ihan mahtavaa, että kun elellään Saimaan rannalla, niin Saimaan antimet laitetaan myös lautaselle. Annos saa joka kesä uusia muotoja, tällä kertaa lautasella on mm. marinoitua muikkua, kuharemouladea sekä aromaattista kurkkua. Pete kertoo, että kurkku on saanut ideansa siitä, että meistä useampi on syönyt pienenä aromisuolalla maustettuja kurkkuja. Muistan itsekin hyvin nuo kurkut omat lapsuudestani.

Saimaa lautasella
Wanhalla Kasinolla

Alkupaloista myös riimisuolattu naudanfile iski omaan makuhermooni. Nauta on Pesolan pihvilihan taattua laatulihaa, ja sen seurana tarjoillaan kuusimajoneesia ja ihanan makeaa sipulijäätelöä. Yhdistelmä on vaan todella herkullinen. En ole koskaan aikaisemmin muuten sipulijäätelöä maistanutkaan. Kannattaa muutenkin kiinnittää huomiota noihin jäätelölisukkeisiin, sekä makeisiin että suolaisiin. Ne kaikki valmistuvat Kasinon keittiössä.

Riimisuolattu naudan filee
Wanhalla Kasinolla

Mainittakoon alkupaloista vielä kasvissyöjille sopiva kasvimaa-annos. Siinä on kauden kasviksia keittiön tapaan valmistettuna – pikkelöitynä, hiillostettuna, rapeana ja pyreenä.

Kasvimaa
Wanhalla Kasinolla

Pääruuat

Pääruuista on mainittava ihastuttava kesäkeittoliemessä haudutettu päivän kala. Tällä kertaa päivän kalana on kuha. Annos on kaunis kuin mikä, ja kesäkeittoliemi sopii vaalealle kalalle mainiosti. Tämä annos sopii hyvin vähän kevyempään herkutteluun.

Kesäkeittoliemessä haudutettua päivän kalaa
Wanhalla Kasinolla

Koivikkonotkon villisika on tehnyt paluun Kasinon listalle. Ylikypsän villisian kaverina tarjoillaan taivaallisen hyvää savuista palsternakkapyreetä ja karamellisoituja sipuleita. Ja tokihan listalta löytyy myös perinteinen pippuripihvi, tällä kertaa ulkofileestä.

Koivikkonotkon ylikypsää villisikaa
Wanhalla Kasinolla
Naudan ulkofilepihvi
Wanhalla Kasinolla

Mansikkaa ja mustikkaa

Viime kesän listalta tuttu mansikkapelto-annos on saanut seurakseen mustikkametsän. Mansikkapellosta löytyy marinoitua mansikkaa, mansikkapyreetä, mansikkamarenkia ja pihasauniojäätelöä ja mustikkametsästä mustikkakakkua, timjamilla maustettua mustikkasorbettia ja mehustettuja mustikoita. Ja jäätelö ja sorbee on tietenkin tehty itse.

Mansikkametsä
Wanhalla Kasinolla
Mustikkametsä
Wanhalla Kasinolla

Oma suosikkini jälkiruuista on pientareella-annos, jossa on vadelmajäädykettä, suklaakakkua ja seljankukka-omenamoussea. Suklaakakkua maistaessa suusta pääsi kyllä ihan huomaamatta huokaisu. Pehmeä, täyteläisen suklainen kakku suorastaan sulaa suuhun. Hyvin voisi kuvitella syövänsä vähintään kaksi annosta.

Suussasulava suklaakakku
Wanhalla Kasinolla
Wanhalla Kasinolla on ihastuttavan vehreä tunnelma.

Ihan mahtava kesälista taas. Käykäähän herkuttelemassa. Ooppera-aikana Wanhalla on tarjolla myös Wanhan Kasinon pitopöytä joka päivä kello 12.00 – 17.30. Lisätietoja löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Panimoravintola Huvila – olutta moneen makuun

Vieno oluen tuoksu leijailee vastaani kun saavun Panimoravintola Huvilaan. Vaikka en olekaan suurempi oluen ystävä, huomaan miettiväni, että näinhän sen pitääkin olla. Kun…

Näytä lisää
Savonlinna

Valossa viihtyy kaikki

Parasta Savonlinnan kesässä on lukuisa joukko mukavia kesäterasseja. Viihdyn itse parhaiten Olavinlinnan liepeillä, sillä siellä on ihastuttavan hidas tunnelma, mukava järvimaisema ja mikä…

Näytä lisää
Savonlinna

Thaimaalainen tuulahdus Saimaalla

Visiitti idyllisessä Oravin kanavakylässä on yksi Savonlinnan kesän must-juttuja. Sanotaan, että Oravissa on oma laki, mutta on siellä kyllä oma tunnelmansakin. Jotenkin aika…

Näytä lisää
Savonlinna

Lähiruokaa Casinolla

Tiesittekö, että Casinolla on jo pidemmän aikaa panostettu lähiruokaan? Sitä mukaa kun sopivia pientuottajia löytyy, otetaan valikoimiin uusia raaka-aineita. Uusimpana tuttavuutena Casinon keittiössä…

Näytä lisää
Punkaharju

Hotelli Punkaharju – elämyksiä kaikille aisteille

Minulla oli eilen ilo päästä kurkistamaan miltä hotelli Punkaharjussa näyttää muutama päivä ennen ovien avaamista asiakkaille. Hotellin omistaja ja emäntä Saimi Hoyer järjesti…

Näytä lisää
Savonlinna

Ravintola Waahto – hyvää ja kaunista

Istun ravintola Waahdon pöydässä ja tuijottelen ulos Savonlinnan sumuiseen matkustajasatamaan. Ravintolan keittiömestari Petri Kelontekemä istahtaa minua vastapäätä ja toteaa: ”siihen pyritään, että meidän…

Näytä lisää