Ihana syksy Saimaalla
Julkaistu - Pia BehmMinä rakastan Suomen neljää vuodenaikaa. On todellinen rikkaus, että voi nauttia neljästä aivan erilaisesta lämpötilasta, värimaailmasta ja tunnelmasta. Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät juttunsa, minusta syksyssä parasta on upea värimaailma. Punainen kaikkine sävyineen on yksi lempiväreistäni, ja tuntuu etten voi saada tarpeekseni värikkäistä lehdistä, puolukoista, pihlajanmarjoista ja muusta punaisesta. Vietän syksyllä enemmän aikaa metsässä kuin muina vuodenaikoina.


Syksy on parasta aikaa samoilla metsässä. Itikat ja paarmat ovat jo hävinneet ja ulkoilun ohessa saa haalia talvea varten metsän herkkuja. Maukkaita sieniä, makeita mustikoita ja kirpakoita puolukoita. Karpalot antavat vielä odottaa itseään, mutta kyllä niitäkin pääsee pian keräämään.

Savonlinnassa on paljon hienoja ulkoilupaikkoja. Oman kotimetsän ohella yksi mahtavimmista on ihan kaupungin keskustassa sijaitseva Sulosaari. Spahotel Casinon takana sijaitsevalla saarella on hyvin merkityt polut ja uskomattoman kauniita paikkoja vaikka piknikiä varten.



Mahtavat ulkoilumaastot on myös Punkaharjun harjualueella. Mikä voisikaan olla hienompaa kuin pyöräillä tai kävellä kansallismaisemassa ja nauttia metsän tervehdyttävästä voimasta. Alueella on useampia hyvin merkittyjä ja monentasoisia reittejä. Myös seudun kaksi kansallispuistoa Kolovesi ja Linnansaari tarjoavat mukavat ulkoilumahdollisuudet.
Ulkoilupäivän päätteeksi rentoudutaan huljussa
Luonnossa vietetyn päivän päätteksi on ihana istahtaa huljuun. Antaa lämmön hiipiä koko kroppaan ja tuntea kuinka rentous hiipii kuin huomaamatta päästä varpaisiin. Täydellisen hiljaisuuden rikkoo satunnainen risaus metsästä. Luonnon äänet eivät ole enää syksyllä vahvoja, mutta täydelliset kuutamoillat ja hiljaisuus sitäkin hienompia elämyksiä.

Huljutunnelmasta pääsee Savonlinnan seudulla nauttimaan ainakin Punkaharju Resortin Saimaan Huljupuistossa, ja Järvisydämen saunamualimassa.


Ja ne syksyn upeat auringonlaskut ja kuutamot. Näistä ei vaan saa tarpeekseen. Päivän päätteeksi on hyvä laittaa villasukat jalkaan ja nauttia takkatulen lämmöstä. Ystävät, nautitaan syksystä ja Saimaasta!
Satokauden herkkuja Saimaan rannoilta
Syksy on parasta aikaa nauttia uuden sadon herkuilla ja maistella loppukesän antimia metsästä, puutarhoilta ja pelloilta. Lähituotteiden suosio on kasvanut viime vuosina ja tuotteiden…
Vastustamatonta Desigualia Muotitalosta
Ollaan lähdössä vajaaksi pariksi viikoksi Japaniin. Tiedän jo valmiiksi, että liikutaan Japanin sisällä paljon ja siksi en missään nimessä halua ottaa isoa laukkua…
Luontolomalla keskellä kaupunkia
Savonlinnassa luonto ja vesi ovat läsnä oikeastaan kaikkialla. Menitpä päiväkävelylle, shoppailemaan, ravintolaan tai teatteriin, olet aina tavalla tai toisella luonnon kanssa tekemisissä. Aika…
Äänimaljahierontaa Ruususessa
Tänään pääsin kokeilemaan jotain itselleni ihan uutta juttua, nimittäin äänimaljahierontaa kauneuskeskus Ruususessa. Koska en ollut kuullut hoidosta koskaan aikaisemmin, ei minulla ollut sen…
Aktiivilomailua Saimaalla
Olipa taas aivan käsittämättömän hieno päivä Saimaalla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja myötätuuli sekä upeassa kunnossa oleva, sinisenä hohkava luistelureitti siivittivät luistimet hyvään…
Mainiot haukipihvit
Nyt on löytynyt ihan lyömätön tapa valmistaa kalapihvejä. Normaalisti pihvit on valmistettu niin, että kalafileet ajetaan lihamyllyn läpi. Tällä kertaa kävi niin, että…