Koivuja hiekkarannalla

Julkaistu -

Istun Kesälahdella sijaitsevan Ruokkeen lomakylän upealla rannalla ja mietin, että kumpi on kauniinpaa, koivut vai palmut hiekkarannalla. Päädyn ehdottomasti koivuihin. Mietin samalla, että aika harvassa paikassa koivuja näin hienolla hiekkarannalla näkee. Tätä näkyä voisi tuijotella loputtomiin.

Ruoke4

Ruokkeen rantatunnelma on kuin olisi etelän rantalomalla. Ei siis ihme, että alueen mökeissä on mukavasti väkeä ja leirintäalue lähes täynnä. Itse rannalla on yllättävän vähän porukkaa, mikä sopii minulle hienosti. Lapset rakentelevat hiekkakakkuja ja joku suppalee rannassa. Tunnelma on miellyttvän rauhallinen. On mukava istua rannalla ja työntään jalkansa lämpimään hiekkaan. Aurinko hellii ja huolet häviävät poutapilvien mukana maailman tuuliin.

Ruoke5

Lopulta nälkä vaatii siirtymään rantaravintolaan. Ruokkeella on todella hyvä ja edullinen lounaspöytä. Tarjolla on selkeitä paikallisia makuja. Ja mikä tuuri minulla käykään, tänään on pääruuaksi herkullisia uunimuikkuja. Ei mitään turhaa kikkailua vaan muikkuja ja sipulia uunissa haudutettuna. Tästä ei voi olla tykkäämättä.

Ruoke6

Ruoke3

Ruokkeella järjestetään kesällä maanantaisin rantakalailta ja keskiviikkoisin loimulohi-ilta. Jommassa kummassa on poikettava ehdottomasti vielä tämän kesän aikana.

Yhteistyössä: Ruokkeen Lomakylä

Kesälahti

Ruokkeen lomakylä – luonnollinen paikka yrityksille ja ryhmille

Moni meistä tuntee Ruokkeen lomakylän upeista hiekkarannoista ja mainiosta kalatarjonnasta. Eikä suotta, nämähän ovat Ruokkeella aivan huippuluokkaa. Rantahiekka lämmittää varpaita kuin etelänlomalla konsanaan…

Näytä lisää
Savonlinna

Loimulohi-illat Ruokkeella

”Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. Ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee”. Istumme grillikodassa Puruveden rannalla, Ruokkeen lomakylän upealla hiekkarannalla. Sade piiskaa…

Näytä lisää
Savonlinna

Juhannus Savonlinnassa

Juhannuksena suomalaiset siirtyvät perinteisesti rannoille, saunovat ja grillaavat, ihastelevat kokkoa ja pistävät jalalla koreasti. Ja mikäpä voisikaan olla tätä tarkoitusta varten parempi paikka…

Näytä lisää
Savonlinna

Kalaan Puruvedelle

Toukokuu on oivaa kalastusaikaa. Ruokkeen Lomakylän isäntä Mika Laukkanen vinkkaa, että nyt kannattaa suunnata veneen keula kohti Puruveden Hummonselkää. Luvat Puruvedelle saa Ruokkeelta. Kalaretkien…

Näytä lisää
Savonlinna

Herkuttele paikallisella kalalla

Järvien ympäröimän Savonlinnan suosituin raaka-aine lienee muikku. Paistettua muikkua löytyy ainakin kesäaikana lähes jokaisesta ravintolasta. Oma vieno haaveni on, että muikkua opittaisi käyttämään…

Näytä lisää

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Talviloma ja Wanhan Apteekin Majatalo Kerimäellä

Savonlinnan kaupunkiin nykyisin kuuluvalla Kerimäellä sijaitsee viihtyisä Wanhan Apteekin Majatalo. Kerimäen kirkonkylän keskustassa vanhassa jugend-talossa sijaitseva majatalo on paitsi vallan mainio juhlapaikka, aivan…

Näytä lisää
Savonlinna

Työpaikka Saimaan saaristossa

Saimaan saaristo on mitä mainioin paikka työntekoon. Yhteydet pelaavat hyvin, eikä lähietäisyydellä ole liiemmälti häiriötekijöitä, jos nyt liian kauniita maisemia ei oteta lukuun….

Näytä lisää
Punkaharju

Pyöräretki Punkaharjulla – retki Suomen kauneimpaan maisemaan

Punkaharjun kiemurteleva seitsemän kilometriä pitkä harjutie ja kauniit maisemat harjualueella kannattaa ehdottomasti kokea ainakin yhden kerran elämässään polkupyöräillen. Paras aika pyöräillä harjulla on vilkkaimman matkailusesongin…

Näytä lisää
Savonlinna

OperaGrill & Bar – hienot näkymät ja loistavaa lihaa hiiligrillistä

Olen odototellut jo pari viikkoa, että kelit lämpenisi ja pääsisin testaamaan OperaGrill & Barin hiiligrillissä valmistettua lihaa. Tänään päätin, että odottelu saa riittää,…

Näytä lisää
Savonlinna

Täydellinen hiljaisuus Kolovedellä

Melonta on yksi kesän suosikkipuuhistani. Itse asiassa aloitetaan usein melontakausi jo aikaisin keväällä, jäiden seassa, siksi hauskaa puuhaa se on. Kun asustelee järven…

Näytä lisää
Savonlinna

Loikansaari on perheellemme kuin oma lomapaikka

Yhä useampi perhe miettii kannattaako hankkia omaa mökkiä vai olisiko mukavampi viettää rentoa mökkilomaa ilman omistamisen ja paikoista huolehtimisen vaivaa. Loikansaaren lomamökeillä on…

Näytä lisää