Savonlinnan ihana ja eloisa elokuu

Julkaistu -

Savonlinnan elokuu on tehty monipuolisista tapahtumista, tummista lämpimistä illoista terassiravintoloissa ja upeista luontoelämyksistä. Tässä elokuun parhaat lomavinkit.

Paljon tapahtumia

Elokuu on vakiintunut Savonlinnan vilkkaimmaksi tapahtumakuukaudeksi. Oopperajuhlat päättyvät upeaan Sibelius-konserttiin 2.8. ja heti seuraavana viikonloppuna Olavinlinnan valtaa Tähdet Tähdet -tapahtuma sekä Boxing Night -tapahtuma Eva Wahlström kirkkaimpana tähtenään.

elojubilee

Seuraavana viikonloppuna Olavinlinnassa vietetään Elojubilee -tapahtumaa, jota tähdittää lauantaina esiintyvä Juha Tapio. Perjantaina 14.8. Olavinlinnan lavalle astelevat Suomen johtavat stand up -koomikot André Wickström, Niko Kivelä, Mika Eirtovaara ja Ilari Johansson. Luvassa siis naurua ja iloa koko rahalla. Lisää tapahtumia löydät Savonlinnan tapahtumakalenterista.

Kulttuuria

Tapahtumien lisäksi seudulla on tarjolla paljon erilaisia kulttuurikohteita. Taidekartano Johanna Oras pitää ovensa avoinna 23.8. saakka. Johanna järjestää 21. – 23.8. uniikin taidekurssin. Kurssille on vielä muutama paikka vapaana eli jos haluat päästä kokeilemaan miltä tuntuu taiteilijaelämä kansallismaisemassa niin ilmoittaudu ihmeessä mukaan.

Taidekartano Johanna Oras on avoinna 23.8. saakka.
Jo13

Metsämuseo Lusto on myös ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Lustossa viihtyy koko perhe, sillä näyttelyissä on hauskoja kohteita, joissa pääsee myös itse kokeilemaan metsään liittyviä taitoja.

Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki seikkailevat Järvisydämen kesäteatterissa.
Järvisydän10

Järvisydämen kesäteatterissä on näytöksiä 9.8. saakka. Ohjelmistossa on rantasalmen oman pojan Pekka Lipposen vauhdikas seikkailu.

Suomen järvikalastusmuseo on avoinna 15.8. saakka.
SuomenJärvikalastusmuseo

Kerimäen kirkon vieressä sijaitseva Suomen järvikalastusmuseo on ihastuttava, harvan tuntema paikka. Museo on Suomen ensimmäinen kalastuksen erikoismuseo, ja siellä esitellään järvikalastuskulttuurin kehitystä lähes parin vuosisadan ajan. Lisäksi alueella on mielenkiintoinen Romu-Heikin talo. Suosittelen ehdottomasti ottamaan opastuksen, sillä museon kuin omat taskunsa tuntava opas on museon ylivoimainen tähti. Kokeile vaikka.

Nautitaan luonnosta

Helpoin tapa nauttia upeasta Saimaasta on käydä risteilemässä kaupungin ympäri. Risteilyllä koet Savonlinnan ihan uudesta perspektiivistä.

Kaunis Savonlinna vesiltä katsottuna.
ieva17

Mahtavia luontoelämyksiä tarjoavat Saimaa Holiday Oravi ja Hotel & Spa Resort Järvisydän, jotka kumpikin sijaitsevat Linnansaaren kansallispuiston porteilla. Esimerkiksi melontaretki Kolovedelle on aivan huikea kokemus.

Oravin viehättävässä kanavakylässä voi nauttia myös thaimaalaisesta ruuasta.
oRAVI5

5. Melonta

Oravista pääsee 29.8. saakka yhteysaluksella Linnansaaren kansallispuistoon neljä kertaa päivässä. Tämä lienee helpoin tapa nauttia kansallispuiston tunnelmasta ja upeista maisemista. Savonlinnan keskustasta pääsee bussilla Oraviin jos ei ole omaa autoa käytössä.

Punkaharjun harjualueella on upeat ulkoilumaastot.
Punkaharjun harjualueella on upeat ulkoilumaastot.

Myös Punkaharjun harjumaisema on mahtava ulkoilupaikka. Alueella on useita merkittyjä reittejä sauvakävelyyn ja pyöräilyyn. Välineitä saat vuokralle Kruunupuistosta.

Hyvää ruokaa

Savonlinnan kauppatorilla sijaitsevasta Opera Grill & Barista saa varmasti kaupungin parhaat pihvit, jotka valmistetaan puuhiiligrillissä. Olavinlinnan kupeessa sijaitsee kaksi mukavaa ravintolaa, viehättävässä puutalossa sijaitseva Linnakrouvi ja mainio Street Bar Sarastro. Mahtavan hyvää ruokaa kummassakin.

Sokerisuolattua haukea Linnakrouvissa.
Linnakrouvi4
Hiiligrillissä valmistettu karitsaa Opera Grill & Barissa.
Opera

Ota herkut mukaan

Paikallisia herkkuja voi viedä myös mukanaan. Maukkaat Sirkka Makkosen kalakukut ja herkulliset Kansakoulun jyväleivät ovat varmasti tuliaisia parhaasta päästä.

Sirkka Makkosen kalakukoissa on ohut kuori ja paljon täytettä.
Kalakukko Sirkan Leipomo
Kansakoulun jyväleipä on mahtavan hyvää.
Kansakoulun jyväleipä

Shoppailua unohtamatta

Savonlinnassa kannattaa myös shoppailla. Muotitalo Puki tunnetaan hyvästä palvelusta ja mahtavasta valikoimasta niin miehille kuin naisillekin.  Aalto Storesta löydät laadukkaat merkit vapaa-aikaan.

Tervetuloa palveltavaksi Muotitalo Pukiin.
MuotitaloPukiMyymälä2
Ihanan värikäs myymälä.
Aalto Storesta löydät sellaisia merkkejä kuin Otz, Naketana, Pelle P ja paljon muuta.

Paikallisia käsitöitä löydät esimerkiksi Loikansaaren Lomamökkien Kartanon Putiikista.

Kartanon Putiikista löydät esim. itse kudottuja mattoja.
Loikansaaren Putiikki Pirjo Hämäläinen

Aikaa hemmottelulle

Lomalla kannattaa varata aikaa myös hemmottelulle. Savonlinnan ihanat kauneushoitolat Adelain ja Ruusunen tarjoavat monenlaisia hemmotteluhoitoja myös matkailijoille. Vai miltä kuulostaisi ihana intialainen päähieronta Spahotel Casinolla?

Ruusunen hoitotila

Parhaat majoitusvinkit löydät täältä. Lämpimästi tervetuloa elokuiseen Savonlinnaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Juva

Juvan Vehmaa – menestystä ja vetovoimaa

Juvan Vehmaa on varmasti monelle viitostiellä liikkujalle hyvin tuttu pysähdys- ja taukopaikka. Juvan Vehmaan alue sijaitsee Viitostien ja valtatie 14 risteysalueella, ja suurten…

Näytä lisää
Savonlinna

Hei nyt bongataan norppia

Asun Pihlajaveden saaristossa, ihan niillä tienoilla, jossa Saimaannorppa viihtyy parhaiten. Siitä huolimatta en ole eläissäni kovin montaa norppaa nähnyt. Ne harvat kerrat kun…

Näytä lisää
Savonlinna

Pirun hyvä maalaamaan

Johanna Oras on julkaissut tänä keväänä uuden kirjan ”Pirun hyvä maalaamaan”. Kirja on upea kattaus Johannan tuotantoon vuosilta 2006 – 2015. Samalla se…

Näytä lisää

Porkkanasämpylät

Teen tällä samalla ohjeella välillä leipää ja välillä sämpylöitä. Kumpikin toimii yhtä hyvin. Leipä on uunissa puolisen tuntia, sämpylät hieman vähemmän aikaa. 1…

Näytä lisää
Savonlinna

Parasta Savonlinnassa – huikea Saimaa

Parasta Savonlinnassa -blogin ylläpitäjänä joutuu usein vastaamaan siihen kysymykseen, että mikä minun mielestäni on ihan parasta Savonlinnassa. Vaikka Savonlinnassa on mahtavan paljon hienoja…

Näytä lisää
Savonlinna

Tervetuloa kierrätyksen ihmeelliseen maailmaan

Enpä tiennytkään kuinka monipuolista toimintaa onkaan jo 26 vuotta Savonlinnassa olleella nk. Kierrätyskeskuksella. Savonlinnan Toimintakeskus Ry:llä isompi Kierrätysmyymälä osoitteessa Pohjolankatu 6 ja toinen…

Näytä lisää