Tyylikäs huvila Puruveden rannalla

Julkaistu -

Kirkkaan Puruveden rannalla sijaitseva Lounalahti on unelmapaikka isommankin perheen tai pienen porukan loman viettoon. Lounalahti sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Kerimäen kylältä ja puolen tunnin ajomatkan päässä Savonlinnan keskustasta. Souturetkellä voi ihailla maailman suurimman puukirkon silhuettia.

Lounalahdessa on makuupaikat kahdeksalle hengelle.
Lounalahdessa on makuupaikat kahdeksalle hengelle.

Lounalahti sijaitsee nimensä mukaisesti lahdessa, ihan omassa rauhassa. Itse huvilassa on kolme makuuhuonetta, joista kaksi erillään päärakennuksesta. Näin jokainen saa mukavasti omaa rauhaa. Huvila on tyylikkäästi sisustettu ja erittäin hyvin varusteltu. Itseäni ilahduttaa erityisesti toimiva ja kaunis keittiö.

Hyvinvarusteltu ja tyylikäs keittiö.
Hyvinvarusteltu ja tyylikäs keittiö.

Suuret terassit ovat varmasti kesäaikaan kovassa käytössä. Pihalla on myös erillinen grillikatos ja saunarakennus. Saunarakennuksen yhteydessä on pukuhuone, jossa mahtuu myös majoittumaan pari henkeä. Eli makuutiloja löytyy mukavasti kahdeksalle hengelle.

Saunasta on hyvät näkölalat Puruvedelle.
Saunasta on hyvät näkölalat Puruvedelle.

Lisätiedot ja varaukset Huvila.netistä.

Yhteistyössä: Sirkka Makkonen

Savonlinna

Leivoksia käsityönä

Arvostan suuresti kaikkea käsityötä ja etenkin kaunista ja laadukasta jälkeä. Ja sellaista jälkeä tekee Sirkan Leipomokahvilan kondiittori Henna Huuhilo. Kaikki leipomokahvilan kakut ja…

Näytä lisää
Savonlinna

Parasta Savonlinnassa -blogin lanseerausjuhlat

Ihan kertakaikkisen mahtava fiilis, sillä Parasta Savonlinnassa -blogi on nyt kolmen kuukauden työn jälkeen vihdoin auki. Toki työ jatkuu entistä kovempana, mutta on…

Näytä lisää
Savonlinna

Savonlinnalainen superfood

Pyysin yhtenä päivänä Facebookissa ystäviäni kuvailemaan lörtsyä kolmella sanalla. Savonlinnalaiset kuvailivat tätä legendaarista herkkua mm. seuraavasti: ”nopea maistuva savonlinnalainen lounas”, ”rapea runsas ja…

Näytä lisää
Savonlinna

Asu kuin paikallinen

Jos haluat vaihtelua hotellielämään niin suosittelen vuokraamaan Savonlinnan keskustasta yksityisasunnon. Täällä se onnistuu helposti, sillä savonlinnalaisilla on tapana antaa omia asuntojaan vuokralle etenkin…

Näytä lisää
Savonlinna

Kalakukko – savolaisen peruseväs

Kyllä kalakukoissa vaan on eroja, ja tietty kalakukon syöjissäkin. Itse tykkään siitä, että kukossa on ohut rapsakka kuori ja paljon sekä lihaa että…

Näytä lisää

2 kommenttia artikkeliin “Tyylikäs huvila Puruveden rannalla”

  • 28.4.2015 klo 11:14 Raili Laukkanen

    Hei, hienolta näyttää tuo mökki. Olisiko se vapaana 31.7-2.8.15, mikä on mökin vuokra?

    Hei, huvila on tosiaankin hieno ja paikka ihan mahtava. Huvila.netin varauskalenterin mukaan huvila näyttäisi olevan tuolloin vapaana. Soita suoraan omistajalle ja varmista että kalenteri on ajan tasalla. Omistaja on Tarja Makkonen, 0400 509 347.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Rantasalmi

Seudun komein hotelli

Hotel & Spa Resort Järvisydämeen on valmistunut hiljattain upea uusi elämyshotelli. Hotelli täydentää Järvisydämen jo entisestään hyvää palveluvalikoimaa. Aikaisemmin majoittua on voinut vain…

Näytä lisää
Savonlinna

Talviloma ja Wanhan Apteekin Majatalo Kerimäellä

Savonlinnan kaupunkiin nykyisin kuuluvalla Kerimäellä sijaitsee viihtyisä Wanhan Apteekin Majatalo. Kerimäen kirkonkylän keskustassa vanhassa jugend-talossa sijaitseva majatalo on paitsi vallan mainio juhlapaikka, aivan…

Näytä lisää
Savonlinna

Hyvää mieltä ja estetiikkaa Loikansaaressa

Kodikkuus, lämpö, perinteet ja aito välittäminen. Niistä syntyy Loikansaaren Lomamökkien sielu. Mitä lähemmäksi Loikansaarta pääsen, sitä suuremman lämmön tunnen. Tunne alkaa siitä kun…

Näytä lisää
Lappeenranta

Lappeenrannan Kylpylä – wanhan ajan charmia nykyajan mukavuuksilla

Lappeenrannan kaupunginlahden rannalla sijaitsevan Lappeenrannan Kylpylän tarinan alku sijoittuu 1800-luvun alkupuolelle, jolloin Suomeen nousi kylpylöitä kiihtyvällä tahdilla. Terveysveden juomisen uskottiin auttavan useimpiin yleisiin…

Näytä lisää
Savonlinna

Aktiivilomailua upeissa harjumaisemissa

Punkaharjua monipuolisempaa ja kiinnostavampaa luontokohdetta saa kyllä hakea. Upea harjualue tunnetaan Suomen kansallismaisemana, ja kirkkaana välkkyvät Puruvesi ja Pihlajavesi hyväilevät harjualueen komeita rantoja….

Näytä lisää
Rantasalmi

Järvisydämen maisemasviitit Saimaan sinisissä sävyissä

Minusta matkustamisessa parasta on se, että eri puolilla maailmaa aistit saavat erilaisia elämyksiä. Joku paikka jää erityisesti mieleen tuoksuistaan, toinen upeasta värimaailmastaan, kolmas…

Näytä lisää