Tunnelmallinen veneretki Saimaan saaristoon
Julkaistu - Pia BehmValtava kalasääsken pesä ilmestyy näkyviin heti kun ylitämme kansallipuiston rajan. Emo kaartelee huolehtivasti pesän yläpuolella. Kuikat sukeltelevat vähän kauempana, ne eivät päästä ihmistä lähelle. Nautimme täysin siemauksin nostalgisen puuveneen leppoisasta puksutuksesta ja ihastelemme kansallispuiston kaunista luontoa. Täällä ei ole kiire mihinkään.


Viehättävän puuveneen kapteeni jutustelee leppoisasti ja kertoo, että vene on tuotu Rantasalmelle Uudestakaupungista. Merikäyttöön aikoinaan valmistettu vene tuntuu viihtyvän myös Saimaalla. Kauniisti kiiltävät puupinnat ja viehättävät yksityiskohdat antavat veneretkeen ihan omanlaisen tunnelman. Tällä veneellä kirjaimellistesti puksutellaan. Juuri niin kuin Saimaalla kuuluukin; hitaasti ja tunnelmoiden.


Saarelta saarelle
Järvisydämen tämän kesän uutuustuote Saaristohyppely on loistojuttu. 1.7. – 7.8. välisenä aikana Järvisydämen satamasta lähtee kolme kertaa päivässä venekyyti saaristoon. Osallistujat voivat halutessaan vain veneillä, mutta voivat myös pysähtyä Kaarnetsaareen viettämään mukavaa saaristopäivää tai jatkaa matkaansa Linnansaaren kansallispuistoon. Reissussa voi olla myös yön yli ja palata takaisin Järvisydämeen seuraavan päivän venekyydillä. Tämä on helppo ja mukava tapa päästä kokemaan saaristolaiselämää Saimaalla.

Me keskitymme tällä kertaa veneilyyn ja teemme vain lyhyen pysähdyksen Kaarnetsaareen. Saaressa on mielenkiintoinen valokuva- ja videonäyttely, joka tarjoaa mahdollisuuden tutustua Saimaan upeaan järviluontoon ja mm. Saimaan norpan elämään. Saaressa voi myös saunoa, ruokailla, ulkoilla ja yöpyä. Alueella on viehättävä kappeli, jossa voi muuten mennä vaikka naimisiin. Kaarnetsaaren tilat sopivat myös muiden tilaisuuksien ja kokousten järjestämiseen.
Jos vain aika riittää, niin suosittelen käymään myös Linnansaaressa. Siellä on mukavat ulkoilureitit ja Linnavuorelta avautuu upea näköala Haukivedelle. Alueella on myös viehättävä leiriytymisalue, josta voi vuokrata mökkejä ja nautiskella saariston leppoisasta tunnelmasta. Kesäaikaan alueella on myös kesäkahvila.
Tämä on muuten loistava retkipäivävinkki myös paikallisille. Veneretken voit varata kätevästi Järvisydämen verkkokaupasta. Veneretki alkaa Järvisydämen uudesta upeasta vastaanottotilasta, joka on nähtävyys jo itsessään. Tämä on varmasti jyhkein vastaanottotiski, jonka olen eläissäni nähnyt. Tiski on rakennettu Hannolanpellolla myrskyn kaatamasta ikivanhasta puusta. Tiskin yläpuolella on vanhan lotjan keula.

Uuden vastaanoton yhteydessä on myös viehättävä kauppa, johon on koottu hyvällä maulla mukavia Saimaa-tuliaisia. Suosittelen myös maistamaan saimaalaisia herkkuja ravintola Piikatytössä.


Yhteistyössä: Järvisydän. Veneilijöiden neulevaatteet Aalto Store.
Taidekartano Johanna Oras valmistautuu kesään
Kävin viime viikolla jututtamassa Johanna Orasta ja kyselemässä millä mielin tämä ihanan eloisa taiteilija valmistautuu tulevaan juhlakesään. Johanna viettää nimittäin tänä kesänä 25-vuotista…
Kiinnostavia veneilykohteita Savonlinnan seudulla
Savonlinna on Saimaan veneilyn upea solmukohta. Valloittavien vesien ja sokkeloisten saaristojen katveesta löytyy paljon mielenkiintoisia ja kauniita käyntikohteita. Tässä vinkiksi muutama. Kongonsaaren luolat…
Hei, mennään Punkaharjulle keilaamaan!
Hei, mennään Punkaharjulle keilaamaan! Punkaharjulla on erinomaiset puitteet tämän hienon urheilulajin harrastamiseen. En tosin aiemmin tiennyt ollenkaan, että Punkaharjulla on keilahalli ja ihan hieno…
Ihana idyllinen Oravin kanavakylä
Yksi jokakesäisistä must-jutuista on veneretki Oraviin pitsalle. En edes omista venettä, mutta jotenkin retki vaan aina järjestyy. Tosin Oraviin pääsee kesäaikaan myös laivalla,…
Vinkkejä tiimipäivän järjestämiseen
Minulta kysellään paljon erilaisia vinkkejä siitä, mitä Savonlinnassa voi tehdä. Eilen joku soitti ja kyseli missä kannattaisi järjestää häät ja viime viikolla sain…
51. Sulkavan Suursoudut heinäkuussa – tässä muutama treenivinkki
Tapaan sulkavalaisen nuoren metsätalousopiskelijan aurinkoisena toukokuun lauantaina Alanteen Helmen terassilla. Juomme kupit kahvia ja juttelemme souduista. Sulkavan Suursoudut järjestetään tänä vuonna 5. – 8.7.2018….

2 kommenttia artikkeliin “Tunnelmallinen veneretki Saimaan saaristoon”
Heippa! Olen tulossa tyttäreni, ystävättäreni ja hänen lapsen kanssa pikku lomalle sinnepäin, ja kysyisin hintaa tuolle veneajellulle?
Hei Laura, tämä on Järvisydämen tuote ja tämän hetken hinnasto löytyy heidän nettisivuiltaan eli https://www.jarvisydan.com/aktiviteetit/