Metsä elää Lustossa
Julkaistu - Pia BehmYksi Savonlinnan ympärivuotisista suosikkikohteistani on Metsämuseo Lusto. Luston näyttelyt ja kokoelmat kertovat monipuolisesti metsästä ja metsän merkityksestä suomalaisten elämässä. Näkemistä ja kokemista on niin paljon, että kannattaa varata vierailuun ihan reilusti aikaa.
Luston perusnäyttelyjä ovat mm. Koneaika, Hiljaisuuden huone ja minusta erityisen kiinnostava puun uittoon liittyvä Vanha Savotta näyttely. Tämän vuoden vaihtuvia näyttelyjä ovat Maat, metsät, tehtaat -näyttely, jossa kuvataan sotien jälkeistä aikaa. Aikaa. jolloin Suomi toipui sodasta, alkoi vaurastua ja uudistua. Näyttely on pieni, mutta se kuvaa todella kiinnostavasti elämää 50-luvulla.
Toinen tämän vuoden vaihtuva näyttely on Puulla on syynsä -näyttely, johon kävin tutustumassa eilen. Näyttelyssä on esillä Kari Södön ja Antti Ylösen puuveistoksia. Erityisesti ihastuin Ylösen tyyliin ja taitoon. Veistokset ovat kuin suomalaisen metsän ikoneja. Södön tyyli on aivan erilainen, hän tykkää leikitellä väreillä ja muodoilla.
Kannattaa käydä tutustumassa näyttelyyn ja piipahtaa samalla Punkaharjun vanhalla asemalla ihastelemassa muusikko, valokuvaaja ja musiikkitoimittaja Risto ”Papa Montero” Vuorimiehen elämänmakuisia valokuvia Punkaharjun Vaaran kylältä, jossa hän vietti nuorena miehenä yhden kesän ja dokumentoi elämää maaseudulla.
Vuorimies tunnetaan erityisesti Hurriganesin hovikuvaajana. Näyttely on avoinna 9.8. saakka päivittäin kello 11- 17. saakka ja sinne on vapaa pääsy.
Yhteistyössä: Metsämuseo Lusto
Soihtuluistelu Punkaharjulla 4.3.
Punkaharjulla järjestetään perinteinen Soihtuluistelu perjantaina 4.3. (huom muuttunut päivämäärä!) kello 18 – 21 välisenä aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tapahtuman ajaksi osa…
Lammasta ja tatteja paistinkivellä
Ostettiin viime syksynä sellainen kivi, jota lämmitetään puoli tuntia 250 asteisessa uunissa. Sen jälkeen kivi nostetaan kahden pienen tulen päälle niin että se…
Hopeakorukurssi – inspiroidu Saimaan upeasta luonnosta
Saimaan upea luonto on mahtava inspiraation lähde. Jo pelkästään pieni lenkki metsässä saa usein aikaan mitä moninaisempia ajatuksia ja ideoita. Saimaan välkkyvistä vesistä…
Nuorisomuotia Muotitalo Pukista
Ostan itse käytännössä lähes kaikki vaatteet Muotitalo Pukista, mutta en ole koskaan ajatellut, että siellä on myös upea valikoima nuorisomuotia. Niinpä käytiin tänään…
Vuosi Saimaalla -kirja kertoo elämästä Saimaan rannalla
Vuosi Saimaalla -kirja on tehty Savonlinnan saaristossa ja se kertoo nimensä mukaisesti elämästä Saimaan rannoilla yhden vuoden ajan. Se kertoo vuodenaikojen vaihtelusta, eri kuukausien…
Kiireetön joulun odotus lasten kanssa
Ihanaa aikaa tämä joulun odotus. Vietämme tulevan joulun pitkästä aikaa perheen kesken ilman työtä ja kiirettä. Olemme valmistautuneet jouluun omalla tavallamme, vauva-arjen maustamana….
