Kesäinen piknikretki Sulkavalle
Julkaistu - Päivi AuvinenIhana lämmin tuulenhenkäys osuu laiturille, kun levitämme eriväriset filttimme vierekkäin Telakanavan pohjoispuolen laiturille. Aurinko paistaa korkealta ja laineet liplattavat mukavasti vasten laituria ja rantaa. Availemme piknikkorejamme ja istumme alas nauttimaan kesäpäivästä.
Vekaransalmen lossin kautta Telakanavalle
Retkipäiväksemme sattui helteinen heinäkuinen päivä. Olimme ajatelleet käydä tutustumassa Sulkavan kunnan puolella sijaitsevaan Telakanavaan, yhteen nk. Suvorovin kanavista. Myöhemmin kävisimme vielä 23 kilometrin päässä Sulkavan kirkonkylällä opastetulla kävelyllä tutustumassa Uitonrinteen puutalomiljööseen. Tätä päiväretkeä voin lämpimästi suositella Savonlinnan seudulla matkaileville sekä paikallisille mukavaksi kotiseuturetkeksi.
Piknik Telakanavalla
Telakanavan rakensivat siis venäläiset 1790-luvulla osaksi Pietarin puolustusvyöhykettä, sillä tuolloin Ruotsi-Suomen ja Venäjän raja kulki Vekaransalmessa. Suvorovin kanavat, joita on neljä, restauroitiin Museoviraston ja Kaakkois-Suomen sekä ja Etelä-Savon ELY keskusten tuella 2000 -luvun alussa. Suvorovin kanavia on myös Puumalassa ja Ruokolahdella.
Telakanavan rannalla on myös hyvät opastaulut, joista voi tutustua kanavien syntyhistoriaan. Lisätietoa löytyy myös Museoviraston sivuilta sekä Sulkavan kunta, nähtävyydet sivulta.
Piknikretkemme kohteeksi Telakanava valittiin todella kauniin ajoreitin ja perillä odottavan maiseman ansiosta sekä siksi, että tänne voi tulla ja rantautua myös veneellä, kuten yksi yksi seurueestamme tekikin. Ajomatka Vilkaharjun maisemissa on uskomattoman kaunis ja tie ihanan vanhanaikaisen mutkainen.
Matkaa maanteitse Savonlinnasta Telakanavalle on noin 60 km ja se sujuu noin tunnissa ja vartissa, riippuen liikenteestä tiellä ja lossilla. Tosiaan, matkan varrella on Vekaransalmi, jossa salmi vielä joitakin vuosia ylitetään lossilla. Vekaransalmeen on nimittäin tulossa joskus tulevaisuudessa silta, johon valtiolta on tämän keväisen päätöksen mukaan varattu jo lähes 20 miljoonaa euroa. Sillan rakentaminen alkaa ELY-keskuksen mukaan keväällä 2017 tai 2018.
Lossimatka on kiva kokemus ja se on aina mielenkiintoinen lisä automatkaan. Ja usein lasten mielestä aivan parasta. Me emme kuitenkaan miettineet siltoja tai losseja. Sen sijaan nautimme kovasti kesäisestä rauhaisasta lounaastamme laiturilla ihanan järvimaiseman ja Saimaan ääressä. Suosittelen.
Kirkonkylä
Kauniit kukkaistutukset Uitonvirran ylittävällä sillalla toivottavat kirkonkylään tulijat tervetulleiksi. Ihailen noita kukkaistutuksia joka kesä. Sulkavan kirkonkylä sijoittuu kauniisti Alanteen ja Uitonvirran rannoille.
Sulkavan matkailuoppaat, jotka kuuluvat Järvi-Savon Matkailuoppaisiin, järjestävät useita eri aiheisia mielenkiintoisia kierroksia mm. Sulkavan kohteissa. Lisätietoa opastuksista suoraan Järvi-Savon Matkailuoppaat
Lähdimme mukaan opaskävelylle, jonka teemana oli Uitonrinteen puutalomiljöö. Kiva ja mielenkiintoinen kävely pitkin Alanteentietä ohi kauniiden pienten ja isompien puutalojen aina soutustadionille asti, jossa nautimme opaskierrokseen sisältyvät iltakahvit. Jos paikallishistoria ja vanhat puutalot kiinnostavat, niin suosittelen tätä, tai muita Sulkavan oppaiden opastamia retkiä.
Kiva ja virkistävä piknikretki ja hieno päivä Sulkavalla. Vielä jäi seuraavallekin kerralle nähtävää.
Sulkavan mielenkiintoisimmat käyntikohteet – uuden kunnanjohtajan seitsemän vinkkiä
Sulkava – Suomen soutupitäjä Saimaan sylissä Sulkava on juuri sopivan kokoinen, elämäniloinen ja positiivinen pieni kunta Etelä-Savon maakunnassa. Sulkava hemmottelee matkailijaa upeilla Saimaan…
Antti Naukkarinen: iloisella ilmeellä yhdessä Savonlinna nousuun!
Olen ollut aina sitä mieltä, että Savonlinna on ihastuttava paikka asua ja oikein passeli paikka tehdä myös yritystoimintaa. Siksi viime aikojen negatiivisiin asioihin…
Rentouttava melontaretki ;)
Eilinen päivä meni Savonlinnan jäähallissa rakennusmessuilla. Päivä oli oikein mukava ja parasta oli tavata vanhoja tuttuja sekä uusia ihmisiä. Teki hyvää, mutta kyllähän siinä…
Upea talvipäivä Savonlinnassa
Upea talvipäivä Savonlinnassa. Loppiaisena oli kerrassaan hieno talvinen, aurinkoinen ja tyyni ulkoilusää kovasta – noin -20 astetta – pakkasesta huolimatta. Savonlinna on myös upea talvilomakaupunki. Kukaan…
Sulkavan Oravanpesiltä melontaretkelle
Aika moni ystävistämme harrastaa kesäisin melontaa ja täytyy myöntää, että itseänikin melonta kiinnostaa. Kun edellisestä melontakokemuksestani on kulunut tosi monta vuotta, niin ajattelin,…
Muikku-mätileipänen
Ihana alkupalavinkki muikusta ja muikunmädistä. Leipäset voi tarjoilla erikseen tai niistä voi rakentaa sydämenmuotoisen kokonaisuuden. Valitse itse. Muikunmätiä Punasipuli Kermaa Suolaa ja pippuria…
