Panimoravintola Huvila – olutta moneen makuun

Julkaistu -

Vieno oluen tuoksu leijailee vastaani kun saavun Panimoravintola Huvilaan. Vaikka en olekaan suurempi oluen ystävä, huomaan miettiväni, että näinhän sen pitääkin olla. Kun kerran panimoravintolassa ollaan, pitää panimo pystyä tuntemaan kaikilla aisteillaan.

Huvila on yleisölle avoinna kesäaikaan, muina aikoina se toimii panimona ja tilausravintolana. Kesällä meillä savonlinnalaisilla ja matkailijoilla on mahdollisuus nauttia panimon monipuolisista tuotteista ja erityisen hyvästä ruuasta.

Huvilan keittiömestarina jatkaa viime kesältä tuttu mies Juha Karjalainen. Juha kertoo, että koska panimon kupeessa ollaan, niin luonnollisesti menussa on monin paikoin mukana myös panimotuotteita. Takapihan yrittimaa on kasvanut entisestään, ja oman maan yrtit ja kukat antavat kauniille annoksille viimeisen silauksen. Kala tulee Saimaalta ja lihat ovat kotimaista tuotantoa.

Sokerisuolattua nieriää, muikunmätiä, tillijogurttia, pikkelöityjä vihanneksia ja fenkolia.
Panimoravintola Huvila

Olutta monella tapaa

Tänä kesänä alkuruuista ei löydy olutta, mutta pääruuaksi vai valita vaikkapa Huvilan oluessa yön yli haudutettua karitsan niskaa, minttuvaahtoa, varhaisperunakakkua ja timjamikastiketta. Ruokien seuraksi kannattaa muuten kysellä henkilökunnalta suosituksia viineistä ja oluista. Jokaiselle ruualle löytyy varmasti sopiva olut.

Karitsan ulkofileetä, Huvilan oluessa yön yli haudutettua karitsan niskaa.
Panimoravintola Huvila

Karjalainen on kuitenkin oluen kanssa maltillinen eli olut ruuissa on enemmänkin häivähdys kuin hallitseva maku. Siksi oluella maustettuja annoksia kannattaa maistaa myös niiden, jotka eivät varsinaisia oluen ystäviä olekaan.

Jälkiruokalistalta löytyy sekä oluella että siiderillä maustettuja herkkuja. Päädyn maistamaan kumpaakin, sillä haluan tietää kuinka panimotuotteet sopivat jälkiruokiin. Ensimmäiseksi saan eteeni Paahdettua ananasta, Huvilan siiderissä haudutettua omenaa ja Huvilan suklaasorbettia. Omenat löytyvät ananaksen alta pieninä mehukkaina kuutioina ja suklaasorbetti sopii niiden seuraksi mainiosti. Kaikki listan sorbetit ovat muuten Huvilan itse tekemiä. Tämä on ihanan raikas kokonaisuus.

Seuraava  herkku on Stout-suklaakakkua, marinoituja marjoja, kinuskia ja kirsikka-punajuurisorbettia. Tumma olut sopii luonnollisesti hyvin yhteen suklaan kanssa, niin tässäkin yhtälössä. Mahtavan viimeistelyn annokseen antaa vieno punajuuresta ja kirsikasta tehty sorbetti. Erityisesti tuo punajuuren maku osuu minun suuhuni. Epäilen, että tässä on tämän kesän suosikkijälkiruokani, siksi pitkään nuo mainiot makuyhdistelmät suussani maistuivat.

Huvilalla voi käydä toki istumassa iltaa ilman ruokailuakin. Tarjolla on mm. tastinglankku, jonka tilaamalla saa maistaa pieninä annoksina useita panimon tuotteita. Ja kesän parhaat bilekeikat järjestetään tietenkin Panimoklubilla. Keikkakalenterin löydät Huvilan nettisivuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Savonlinna

Kansakoulun jyväleipä – enemmän kuin leipä

Kansakoulun jyväleipä on enemmän kuin leipä. Se on leipä, jonka resepti on syntynyt osaavissa käsissä vuosien saatossa. Resepti, jonka takana on suuri sydän…

Näytä lisää
Savonlinna

Herkuttelua Olavinlinnan kupeessa

Tänään päästiin vihdoin herkuttelemaan Olavinlinnan vieressä sijaitsevaan Linnakrouviin. Tykkään tosi paljon Linnakrouvin tunnelmasta, varmaan juuri siksi että vanhat talot ovat lähellä sydäntäni. Ja…

Näytä lisää
Savonlinna

Ihastuneita huokauksia Linnakrouvissa

Aloitetaanpas tällä kertaa postaus siitä, mihin me Linnakrouvissa eilen lopetimme. Olin eilen Linnakrouvissa pitkällä lounaalla pietarilaisen ystäväni kanssa, ja jälkiruuan kohdalla hän totesi:…

Näytä lisää
Savonlinna

Valossa viihtyy kaikki

Parasta Savonlinnan kesässä on lukuisa joukko mukavia kesäterasseja. Viihdyn itse parhaiten Olavinlinnan liepeillä, sillä siellä on ihastuttavan hidas tunnelma, mukava järvimaisema ja mikä…

Näytä lisää
Savonlinna

Pirunrillin kanssa risteilemässä

Pirunrilli ja Laivayhtiö Otukka ovat kehitelleet uuden kuuman risteilytuotteen Savonlinnan kesään. Perinteiseen risteilyyn on nimittäin yhdistetty Pirunrillin aidolla puuhiilellä grillattua possua. Päästiin tänään…

Näytä lisää
Savonlinna

Kalakukko – savolaisen peruseväs

Kyllä kalakukoissa vaan on eroja, ja tietty kalakukon syöjissäkin. Itse tykkään siitä, että kukossa on ohut rapsakka kuori ja paljon sekä lihaa että…

Näytä lisää